6.4.2020 klo 09:00
Uutinen

Maahanmuuttajayrittäjät ovat verkostojensa varassa – Suomen Yrittäjien maahanmuuttajayrittäjien aktiivit tekivät somevideoita eri kielillä

Maahanmuttajayrittäjät ovat koronakriisissä turvautuneet toisiin samankielisiin tai muihin verkostoihinsa sekä entisten kotimaidensa uutisointiin. Väärinymmärryksiltä ei ole vältytty.

Koronakriisi on lamaannuttanut yrityksiä lähes kaikilla toimialoilla. Tiedot rajoituksista ja tukimuodoista ovat vaihdelleet, mikä on aiheuttanut epätietoisuutta ja rauhattomuutta.

Maahanmuuttajayrittäjien keskuudessa tilanne on tietysti sama, mutta monilla on haasteita myös vieraan kielen kanssa. Jos suomi, ruotsi tai englanti ei ole täysin sujuvaa, ajantasaista ja oikeaa tietoa on hankala saada.

– Olen saanut useita puheluita, että mitä nyt tapahtuu ja mitä pitää tehdä. Maahanmuuttajayrittäjillä ei ole samanlaisia keskitettyjä kanavia, joita kaikki käyttävät. Siksi muutamien keskeisten henkilöiden roolit korostuu, Vöner Oy:n perustaja ja maahanmuuttajaverkostossa aktiivisesti toimiva Siva Parlar kertoo.

Suomen Yrittäjien maahan muuttaneiden yrittäjien verkosto on päättänyt tehdä somevideoilla, joissa jäsenet kertovat omalla äidinkielellään, missä tällä hetkellä mennään.

Katso Suomen Yrittäjien maahan muuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Ali Girayn video turkiksi.

Videoita on tarkoitus tehdä lisää eri kielillä tälle sivustolle.

Väärä tieto leviää nopeasti

Parlar on Turkin kurdi, ja hän on asunut Suomessa kaksivuotiaasta lähtien. Suomen kieli siis sujuu kuin äidinkieli. Hän on yksi keskushenkilöistä, joiden puhelin on soinut aamusta iltaan, sillä kysyjiä riittää.

– Ravintola-alalla on paljon maahanmuuttajayrittäjiä, samoin HoReCa-palveluissa, joiden toiminta on nyt todella hankalaa. Monet ravintoloitsijat yrittävät päästä kuljetuspalveuiden listoille, mutta niihin on jonoa, eli mukaan ei pääse tuosta vaan, hän kertoo.

Samanlaisia keskushahmoja ovat turkulainen Poya Mohammadi ja Joensuussa vaikuttava Ali Giray, joka on tehnyt videon sekä turkiksi että turkin kurdien kurmancin kielellä.

– Maahanmuuttajayrittäjät eivät välttämättä ole olleet tietoisia tukipaketeista tai muusta informaatiosta. Yrittäjät joutuvat kertomaan asioista toisilleen, Mohammadi kertoo.

Vertaistuki on tärkeää, mutta siihen liittyy myös ongelmia. Sukulaispoika voi osata suomea parhaiten, mutta ei tunne yrittäjän arkea, asiayhteyttä tai termejä. Väärinymmärrykset ja epätarkka tieto leviää helposti, mikä aiheuttaa lisää hankaluuksia.

– Osa maahanmuuttajista on kääntynyt myös oman maansa uutisointiin ymmärtääkseen, mistä kyse. Kaikkien yritykset kärsivät ja yrittäjät ovat ihmeissään ja huolissaan, Giray kertoo.

Siksi videot, puhelut ja muu vertaistuki on tärkeää.

– On tärkeä näyttää, että tuemme toisia yrittäjiä. Turussa olemme kannustaneet tekemään pöytävarauksia ravintoloihin 3-4 kuukauden päähän, Mohammadi kertoo.

Parlar kertoo, että yrittäjät ovat kiitettävästi tulleet toisiaan vastaan esimerkiksi vuokria alentamalla ja muuten auttamalla.

Jotain hyvääkin

Mohammadiin it-alan yritys Arvo Mobile tarjoaa ravintoloitsijoille mobiilimaksuratkaisuja ja FoodApp verkkotilausjärjestelmiä. Koronakriisissä yrityksen palveluilla on ollut kysyntäpiikki ja yritysasiakkaiden määrä on kasvanut.

– Puolitimme hinnat ja luovuimme vuoden asiakkuudesta. Uusilla asiakkailla ei ole irtisanomisaikaa. Koen velvollisuudeksi auttaa yrittäjiä, Mohammadi sanoo.

Myös Parlar ja Giray ovat koronakriisissä onnistuneet uudistamaan omaa toimintaansa. Giray tekee ostopalveluna Business Joensuulle turkin kielistä palvelua.

Parlar perusti Vöner pop-up-ravintolan yhdessä Suomen kokkimaajoukkueessa kilpailevien kokkien Mikko Pakolan ja Food designer Joona Lehdon sekä ”vöneröijä” eli markkinointi- ja brändityötä tekevän Servan Parlarin kanssa. Ravintola tekee vain kotiinkuljetuksia.

– Perustimme parissa päivässä pop-upin jotta voisimme tasata Vönerin HoReCa myyntejä. Päivittäin on lähtenyt reilu 100 annosta. On myös ollut upeata saada töitä kaikille mukana olleille, joiden omat työt ovat kriisin myötä loppuneet täysin, Parlar sanoo.

Lue Yrittäjämedioiden koronauutisia englanniksi täältä.

Elina Hakola

elina.hakola(at)yrittajat.fi