14.4.2020 klo 16:30
Uutinen

Yksityiset hoivayritykset pulassa, jos hengityssuojaimia ei pian saada lisää: ”Hiuskarvan varassa ollaan”

Lähipäivät ratkaisevat, miten yksityiset hoivayritykset onnistuvat pärjäämään koronakriisissä, joka verottaa kovalla kädellä suojainvarastoja.

Yksityiset hoivakoti- ja kotihoitoyrittäjät ovat sinnitelleet viime päivinä hupenevien suojamaskivarastojensa kanssa. Paikoin tilanne alkaa olla kriittinen.

– Meille on tullut pieniä määriä suojatarvikkeita pääsiäisen aikana Huoltovarmuuskeskukselta, Hoitokoti Päiväkummun yrittäjä Anne Kangas kertoo.

Hoitokoti Päiväkumpuun kuuluu kuusi hoitokotia Helsingissä, päivätoimintapiste sekä kotihoidon ja kotisiivouksen yritykset.

Kangas on yrittänyt varautua suojamaskien kasvavaan tarpeeseen myös muilla keinoilla.

– Olemme itse hankkineet kertakäyttöisiä kirurgisia suu-nenäsuojaimia sekä hengityssuojaimia. Lisäksi perustimme hankintarenkaan, jossa on mukana kolmetoista hoitokotia. Meille on tulossa iso tilaus Kiinasta. Oman hoitokotini osuus siitä on noin 50 000 maskia.

Hankintarenkaan apu on ollut merkittävä vaikeassa tilanteessa, jossa suojaimien tarve on kasvanut jatkuvasti.

– Jos olemme löytäneet toimivia tuotteita Suomesta, olemme kannustaneet tilaamaan niitä. Olemme löytäneet esimerkiksi Orapac Oy:ltä suojavisiirejä. Ne valmistetaan Suomessa, Kangas jatkaa.

Tarvikkeet käsidesin valmistukseen

Pestäviä kangasmaskeja Kangas on tilannut helsinkiläiseltä ompelijalta.

– Modista Aija tekee meille suojia kolminkertaisella kankaalla. Kahden ulommaisen kankaan välissä on vaihdettava suodatinkangas. Suojat voi pestä 90 asteessa.

Anne Kangas on tyytyväinen, että kotimaisten suojavälinevalmistajien määrä on kasvanut viime aikoina.

– Moni ompelimo on ruvennut valmistamaan tarvikkeita. Hoitokodeissa pyrimme käyttämään kirurgisia suojaimia. Kotisiivouspuolella tutkimme ja testaamme, mikä toimii parhaiten.

Jokin aika sitten hoivakodissa huolestuttiin käsidesin hupenevista varastoista. Kangas onnistui hankkimaan tuotetta niin ison erän, että se ei lopu lähiaikoina.

– Olemme hankkineet myös tarvikkeita, joiden avulla pystymme tarvittaessa valmistamaan käsidesiä itse.

”Kaikkien asiakkaiden kanssa ei voida suojautua”

Päijät-Hämeessä Kotihoitopalvelu Tippaiitaa pyörittävä yrittäjä Elina Karvonen ennätti jo tilata Kiinasta lähetyksen, jonka sisältö paljastui laatuvaatimusten osalta puutteelliseksi.

– Onneksi sain peruttua kaupan ja Suomessa tilausta hoitanut yritys palautti rahat, hän kiittelee.

– Emme jääneet odottamaan tuotteita kun emme olleety varmoja niiden laadusta.

Karvosen mukaan etenkin hengityssuojaimista on nyt huutava pula.

– Olemme nyt tehneet tilauksen toisen yrityksen kautta. Tuotteiden pitäisi saapua ensi viikolla. Tulossa on 500 kappaletta, mutta sillä ei yrittäjän mukaan pitkälle pötkitä.

Karvosen mukaan hänen yrityksessään suojaudutaan nyt vain niiden kotihoitoasiakkaiden seurassa, jotka ovat äärimmäisessä riskiryhmässä. Muutoin maskit eivät riitä.

– Kaikkien asiakkaiden kanssa ei pystytä suojautumaan. Meillä on viikottaisessa kierrossa noin 50 asiakasta. Heidän luonaan käydään vähintään kerran viikossa, enintään neljä kertaa vuorokaudessa.

Karvosen yritykselle on tulossa myös pestäviä puuvillaisia suojaimia, tässä vaiheessa koekäyttöön.

– Meillä on varastossa jonkin verran kirurgiset vaatimukset täyttäviä suojaimia. Niitä tarvitaan, jos sairastumme itse.

”Palvelusetelin arvoa nostettava”

– Hiuskarvan varassa ollaan, Hoitava Groupin yrittäjä Pietari Heikkilä sanoo.

Yritys tarjoaa kotihoidon ja kotisairaanhoidon palveluita Päijät-Hämeen alueella ja Kajaanissa.

– Toistaiseksi olemme saaneet varusteita heikosti. Olemme jääneet täysin osattomaksi Huoltovarmuuskeskuksen toimituksista. Näin pieni toimija jää auttamatta jalkoihin, kun varusteita toimitetaan ensisijaisesti isoille yksiköille.

Onni onnettomuudessa on ollut yrityksen oma varasto, joka on hupenemassa kovaa vauhtia.

– Kriisin laajuus ja kesto on yllättänyt. Sekä se, millaisia ohjeita ministeriöstä on tullut. Meiltä vaaditaan suojautumista sellaiselle varustelutasolle, jollaiseen kukaan ei ole pystynyt varautumaan. Meidän pitäisi myös saada pelimerkkejä, jotta varautuminen olisi mahdollista.

Tämän viikon aikana Hoitava Group Oy on saamassa toimituksia kahta reittiä. Toinen lähetys on viipynyt tullissa jo vajaan viikon.

– Toivottavasti ne saadaan perille tällä viikolla. Meille on tulossa Kiinasta kertakäyttöisiä kirurgisia suojaimia.

Heikkilä toivoo, että yrityksen velvoitteita tuettaisiin nostamalla määräajaksi palvelusetelien arvoa.

– Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä velvoittaa meidät tuottamaan heidän asiakkailleen kotihoitoa palvelusetelillä. Me emme kuitenkaan saa hyvinvointiyhtymän kautta suojavälineitä. Jos tällaista palvelua tuotetaan, pitää saada myös tarvikkeita käyttöön tai vaihtoehtoisesti palvelusetelin arvoa pitäisi nostaa merkittävästi kriisin ajaksi, jotta saamme hankittua tarvittavia suojavälineitä. Me emme voi periä kustannuksia asiakkailta, koska hyvinvointiyhtymä määrittelee palvelusetelin arvon.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi