20.4.2020 klo 17:29
Uutinen

Nuoret yrittäjät näkevät koronakriisin myös mahdollisuutena, vaikka kriisi on säikäyttänyt – ”Maailma muuttuu koko ajan, vaikka emme haluaisi”

Koronakriisi ja yritystuet ovat pistäneet vauhtia yrittäjien uusiin ja kehitteillä oleviin ideoihin. Nuoret yrittäjät näkevät muutoksessa myös mahdollisuuksia.

Yrittäjämediat kertoi aikaisemmin, että nuoret ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä. Nuorisobarometriin, johon väite perustui, oli haastateltu 15-29-vuotiaita vastaajia vuosi sitten, jolloin koronakriisi ei vielä tuntunut.

Koronakriisin ei saisi antaa lannistaa nuorten luottoa yrittäjyyteen, sillä yrittäjävetoiset pk-yritykset luovat työpaikkoja ja tarjoavat väylän toteuttaa omia unelmiaan.

– Nyt on tärkeää auttaa mahdollisimman moni yritys vaikeimman yli. Se lähettää yrittäjyyttä uravaihtoehtona puntaroiville nuorille viestin siitä, että yrittäjiä ei jätetä yksin pandemian kaltaisissa tilanteissa, Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä sanoo aikaisemmin julkaistussa jutussa.

Maailma ja markkinat muuttuvat

Koronakriisi on ollut pysäyttävä kokemus lähes kaikille yrittäjille. Harva on selvinnyt tilanteesta ilman jonkinlaista haittaa, mutta uusillekin ideoille on syntynyt tilaa.

Markkinointiviestintäyritys Joensuussa ja Porissa toimivan Tovarin yrittäjä ja toinen perustajajäsen ja toimitusjohtaja Jussi Pirhonen kertoo, että yritys alkaa kehittää Business Finlandista saamallaan rahoituksella uutta palvelua.

– Koronakriisissä monet asiakasyritykset ovat varovaisia ja vetävät liinoja kiinni. Business Finlandin rahoituksella osa meidän yrityksestä kääntää suuntaa ja keskittyy tekoälyä hyödyntävän ohjelmiston kehittämiseen, Pirhonen kertoo.

32-vuotias Pirhonen ei kiellä, etteikö hänkin säikähtänyt koronakriisin alkumetreillä. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.

– Maailma muuttuu koko ajan, vaikka emme haluaisi. Ehkä tämä on myös herätys sitä silmällä pitäen, että tekoäly tulee ja ravistelee meitä lähitulevaisuudessa uudelleen, eikä mikään toimiala pysy samanlaisena. Näkisin, että nyt opiskelevilla nuorilla on tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet ryhtyä yrittäjiksi ja tulla markkinoille täysin uusilla toimintatavoilla ilman, että niiden täytyy alkaa kääntämään laivaa vanhoista toimintatavoista uusiin, Pirhonen miettii.

Ideat itämään

Salossa perheen kalkkunatilan, Kirakan tilan, toiminnassa osa-aikaisesti työskentelevä Katri Kulmala näkee tilanteessa myös mahdollisuuksia, joskin juuri nyt tilanne on vielä vähän auki.

– En ole täysipäiväisesti, vaan sivutoimisesti yrittäjänä perheyrityksessä ja päivätyöni päättyi juuri, joten omat ajatukset tulevaisuuden suhteen ovat nyt vähän ristiriitaiset. Toisaalta, jos saisimme maaseudun yrityksille suunnattua rahoitusta, voisi olla mahdollista työllistyä perheyritykseen täyspäiväisesti, Kulmala sanoo.

– Kriisi on aina mahdollisuus tehdä muutoksia, joiden siemeniä on ollut jo ajatuksissa itämässä. Meilläkin on kaksi sukupolvea tilalla töissä, eikä muutosten tekeminen ole aina helppoa. Ulkopuolinen rahoitus voisi antaa niille sysäyksen eteenpäin, Kulmala pohtii.

Kulmala, kuten Pirhonenkin, kuuluu Nuoret Yrittäjät -verkostoon, missä tilanteesta on keskusteltu myös nuorten näkökulmasta. Kulmalaa mietityttää, miten koronakriisi vaikuttaa nuorten näkemyksiin yrittäjyydestä.

– Jos miettii yrittäjäriskiä, eihän kukaan ole laskenut yhtälöön mukaan tällaista maailman laajuista poikkeustilaa. Täytyy vain jaksaa uskoa, että tästä nousee positiivisiakin asioita, Kulmala sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi