Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Yrittäjägallup: Kolme neljästä yrityksestä kärsii koronasta – ”Nyt tarvitaan yleistuki yrityksille”

– Yrityksille tarvitaan nopeasti yleistuki, jonka suuruus on miljardiluokkaa. Olisi järkevä päättää yleistuesta ennen toimialakohtaisia tukiohjelmia, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Yritysten tilanne on pysynyt isossa kuvassa ennallaan huhtikuun aikana, mutta uhkaa pahentua lähiviikkoina, tuore Yrittäjägallup kertoo.

– Kriisi siirtyy vauhdilla kaupasta ja palveluista teollisuuteen. Meyerin Turun telakan tiistaina ilmoittamat irtisanomiset ovat tästä huolestuttava esimerkki, sanoo Mikael Pentikäinen.

– Yrittäjägallupin mukaan noin neljännes arvioi, että henkilöstön määrä edelleen vähenee lähimmän kahden viikon aikana verrattuna normaalitilanteeseen. 62 prosenttia arvelee myyntinsä laskevan tulevan kahden viikon aikana verrattuna yrityksen normaaliin myyntiin.

– Nämä ovat huolestuttavia viestejä. Nyt olisi tärkeää vahvistaa yrittäjien luottamusta huomiseen, Mikael Pentikäinen korostaa.

– Kolme neljästä yrityksestä on kohdannut ongelmia koronakriisin aikana. Osuus ei ole kasvanut huhtikuussa, Pentikäinen toteaa.

On jopa hienoisia merkkejä paremmasta: maksuvaikeuksissa olevien, yrityksen alasajoa pohtivien ja konkurssiuhkaa kokevien osuus on hieman laskenut.

Maksuvaikeuksissa on 18 prosenttia ja yrityksen alasajoa pohtii kymmenen prosenttia. Kahdeksan prosenttia pelkää yrityksensä konkurssia. Muutokset ovat virhemarginaalin sisällä.

Yritykset kuitenkin pelkäävät tilanteen heikentyvän tulevan kahden viikon aikana.

Yrittäjät tarvitsevat yleistukea

– Tukitoimet auttavat, mutta tarvitaan lisätoimia. Tarvitaan nopeasti yleistuki, ja avustuksia pitää ohjata enemmän kiinteiden kulujen maksamiseen. Yksinyrittäjille on tarjottava myös kehittämistukea, Pentikäinen painottaa.

Suomen Yrittäjät on esittänyt yleistueksi sitä, että valtio ottaa kantaakseen yrittäjän ja työnantajan eläke- ja muita sosiaalivakuutusmaksuja määräajaksi. Jos valtio ottaisi vastuulleen kesäkuun alusta vuoden loppuun yksityisen sektorin työnantajien sairausvakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksun sekä yrittäjien eläkemaksun, se olisi noin 1,3 miljardin euron yleistuki.

– Lisäksi taloutta pitää vähitellen varoen avata. Se vahvistaisi yritysten luottamusta tulevaan, Mikael Pentikäinen kommentoi.

Hallituksen kouluarvosana laskenut

Yrittäjien kriittisyys hallitusta kohtaan on kasvanut. Hallitus saa koronakriisin hoitamisesta nyt kouluarvosanan 7,2. Kolme viikkoa sitten arvosana oli 7,6.

– Viime viikkojen tukikeskustelu ja yleistuen puute heijastuvat arvosanaan. Näyttää myös siltä, että näkemyserot hallituksen sisällä ovat kasvaneet. Nyt olisi tärkeää viedä yritysten tukioperaatio maaliin ja luoda siten edellytyksiä talouden ja työllisyyden toipumiselle, Mikael Pentikäinen sanoo.

Näin tutkittiin

Suomen Yrittäjät on seurannut yritysten tilanteen kehitystä Yrittäjägallupin avulla koronakriisin aikana. Kantar toteutti tutkimuksen nyt kolmatta kertaa. Tutkimuksessa haastateltiin 1152 yrittäjää ja yritysten edustajaa 21.–23. huhtikuuta.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi