29.4.2020 klo 13:39
Uutinen

Moni hakee nyt YEL-muutoksia tai lykkäystä maksuihin – Yrityksensä lopettavien määrä kasvanut rajusti

Työeläkeyhtiöt muistuttavat joustoista YEL-maksuihin. Ne toivovat, että turhilta yritysten päättymisiltä vältyttäisiin.

Työeläkeyhtiöiden tiedot kertovat, miten yritykset ovat päättäneet toimintaansa koronakriisin aikana ja miten ne ovat hakeneet maksuaikaa tai muutoksia maksuihinsa.

Työeläkeyhtiö Elo kertoo, että 1300 sen yrittäjäasiakkaista on päättänyt YEL-vakuutuksensa yritystoiminnan loppumisen takia koronakriisin alettua. Elo vastaa 83 000 yrittäjän työeläkevakuutuksesta. Prosentuaalinen osuus ei ole suuri, 1,57 prosenttia, mutta määrä on kaksinkertaistunut vuoden 2019 vastaavasta ajankohdasta.

Myös muilla työeläkeyhtiöillä muutokset näkyvät. Ilmarinen kertoo, että sen asiakkaista 42 prosenttia enemmän lopetti YEL-vakuutuksia maaliskuussa viime vuoteen verrattuna.

Varmassa lopettaneiden määrä oli 25 prosentin kasvussa. Veritaksessa kasvua on jonkin verran, mutta palvelupäällikkö Staffan Åbergin mukaan muutos ei ole dramaattinen.

– On kiva todeta, että uusi yrityksiä myös syntyy ja uusia vakuutuksia syntyy näinä aikoina. Se herättää toivoa ja kertoo suomalaisesta sisusta sekä yrittäjähenkisyydestä, Åberg sanoo.

Toimialoissa on eroja

Toimialoissa on eroja. Elon mukaan lopettaneita yrityksiä on eniten palvelualoilla sekä taiteisiin, viihteeseen ja virkistykseen keskittyvillä aloilla. Kuljetus- ja varastointialalla toiminta on päättynyt noin kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.

– Hieman yllättäen majoitus- ja ravitsemisala ei vielä näy yhtä voimakkaasti luvuissamme, mutta myös siellä vakuutuksia on päättynyt selvästi enemmän verrattuna viime vuoteen, Elon kehittämispäällikkö Kristiina Sandén sanoo.

Ilmarisen mukaan eniten päättyneitä vakuutuksia oli ravintola- ja rakennusaloilla. Seuraavina tulivat kaupan alan palvelut sekä parturit, kampaamot ja kauneushoitolat.

Ei turhia yritysten toiminnan päättymisiä

Työeläkevakuutusyhtiöt ovat huolissaan yritystoiminnan päättymisestä turhaan koronakriisin takia.

Poikkeustilanteen takia hallitus ja eduskunta ovat päättäneet, että yrittäjät voivat saada tilapäisesti työmarkkinatukea 30.6. asti, vaikka yritystoiminta ei olisikaan päättynyt.

– Aiemmin yritystoiminnan on täytynyt päättyä kokonaan ja YEL-vakuutus on pitänyt irtisanoa työttömyysturvan saamiseksi. Nyt työmarkkinatuen kohdalla riittää, että yritystoiminta päätoimisena elinkeinona on loppunut ja että yritystoiminnasta saatava tulo on merkittävästi pudonnut, Sandén huomauttaa.

Saadakseen työmarkkinatukea yrittäjän täytyy ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. Jos yrittäjätoiminta päättyy kuitenkin kokonaan, voi yrittäjä olla työssäoloehdon täyttyessä oikeutettu Kelan peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, jos hän kuuluu työttömyyskassaan. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan taso perustuu YEL-työtuloon.

Maksuaikapyynnöt ovat moninkertaistuneet

Elo kertoo, että tähän mennessä noin joka kymmenes yrittäjä on hakenut maksuaikaa YEL-vakuutuslaskuilleen. Ilmarisella vastaava luku on 15–20 prosenttia maalis–huhtikuussa ja Varmalla 14 prosenttia, mikä on kaksinkertainen vuoden takaiseen. Veritaksella luvut ovat 35 prosenttia maaliskuussa ja 12 prosenttia huhtikuussa.

Lisäksi noin 3 900 Elon asiakasta on siirtänyt työntekijöiden eläkevakuutusmaksuja maalis- ja huhtikuun aikana yli kuukaudella. Se on noin kahdeksan prosenttia Elon koko asiakaskannasta. Näin ollen pieni osa asiakkaista on tähän mennessä hakenut maksuaikajoustoa, vaikka kasvua vuoteen 2019 verrattuna on merkittävästi.

Veritaksen tiedoissa näkyvät toimialat, joihin kriisi iski ensimmäisenä.

– Näitä ovat kuntosaliyrittäjät, fysioterapeutit ja hieroja, taksiyrittäjät, parturi-kampaajat sekä ravintola- ja kahvilayrittäjät. Alussa moni yrittäjä rauhoittui, kun kuuli, että eläkemaksuista voi keskustella, joustoa löytyy, ja että yhteinen intressi on yrittäjätoiminnan jatkuminen kriisiaikoina ja sen jälkeen, Veritaksen Åberg kertoo.

Varman maksuaikahakemuksissa korostuvat uusmaalaiset yritykset ja toimialoista majoitus- ja ravintolatoimijat, työllistämispalvelut sekä erikoiskaupat. Suuret työnantajat hyödyntävät maksuaikasiirtoa suhteellisesti pieniä työnantajayrityksiä useammin.

Työtulojen muutoksia on haettu kaksinkertainen määrä

Työeläkeyhtiöiden puhelimet ovat soineet koronakriisin alkamisen jälkeen. Yhtiöt kertovat, että asiakaspalvelun puhelut ovat lisääntyneet 2-4-kertaisesti.

Varma kertoo, että yrittäjät ovat tehneet runsaasti YEL-työtulon muutoksia, kun ne ovat hakeneet joustoa koronan myötä muuttuneessa työtilanteessa. Työtulon muutoksia tehtiin kaksinkertainen määrä edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna. Niistä 60 prosenttia on ollut työtulon pienennyksiä ja 40 prosenttia työtulon korotuksia.

Ilmarinen kertoo, että maaliskuussa sen yrittäjäasiakkaat ovat tehneet lähes kolminkertaisen määrän työtulojen korotuksia 2019 maaliskuuhun verrattuna. Myös työtuloaan laskeneiden määrä tuplaantui edellisvuoden maaliskuuhun verrattaessa. Huhtikuussa nostaneiden määrän jäänee viime vuoden huhtikuuta pienemmäksi, mutta työtuloaan laskeneiden määrä on lähes kaksinkertainen.

YEL-työtuloa voi muuttaa, mutta ei takautuvasti. Se voi helpottaa yrittäjän taloutta ja on tässä tilanteessa perusteltua.

Jos YEL-työtulo jää vuodessa alle 7 958,99 euron, YEL-vakuutus ei ole enää pakollinen.

Vaikka kulujen karsiminen houkuttelisi, YEL-vakuutuksella on merkitystä yrittäjän sosiaaliturvaan ja esimerkiksi Kelan tartuntatauti- ja sairauspäivärahojen määriin.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi