29.4.2020 klo 18:38
Uutinen

Yrittäjien tavoite läpi: Yksinyrittäjätuki myös eläketuloa saaville yrittäjille

TEM on tänään alkuillasta muuttanut ohjeistustaan yksinyrittäjätuen kriteereistä. Nyt eläkkeellä olevatkin voivat saada yksinyrittäjätukea. Lisäksi hakemukseen tarvittaviin liitteisiin tuli hieman helpotusta.

Työ- ja elinkeinoministeriön uusi yksinyrittäjätuen ohje noudattaa Suomen Yrittäjien tekemää esitystä. Aiemmin tuen kriteereinä oli muun muassa tuen hakijan päätoimisuus, joka määriteltiin vähimmäistulojen lisäksi niin, ettei yksinyrittäjätukea hakevalla ole muita tulonlähteitä, kuten eläke- tai työtuloa. SY esitti ministeriölle, ettei eläke olisi este yksinyrittäjätuelle.

– Eläke on toimeentuloetuus, kuten työttömyysturva. Eläke on tarkoitettu henkilön itsensä turvaksi, eikä sitä ole tarkoitettu lähtökohtaisesti yrityksen kuluihin. Oli ristiriitaista, että eläkkeen saaminen vaikuttaa kielteisesti yksinyrittäjätuen saamiseen, sillä käyttötarkoitus on eri: yksinyrittäjätuki yritykselle, eläke tai työttömyysturva yrittäjän elämiseen, kommentoi Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala.

Ministeriön uuden ohjeen mukaan päätoimiseksi yksinyrittäjäksi luettava henkilö voi saada mitä tahansa eläkettä, kunhan hän täyttää tuen muut ehdot.

– Mielestämme on olennaista, että yksinyrittäjä täyttää päätoimisen yrittäjyyden kriteerit: on YEL-rekisterissä tai osoittaa riittävän suuruisen yrittäjätulon tai laskutuksen, Kujala kertoo.

Kujalan mukaan keskeistä on myös se, että yksinyrittäjätuki on tarkoitettu yrityksen tavanomaisten, juoksevien kulujen kattamiseen.

Verovelkatilanne selvitetään osana kannattavan toiminnan selvitystä

Avustuksen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16. maaliskuuta jälkeen ja että yksinyrittäjällä on edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.

Osana kannattavan toiminnan edellytysten arviointia TEM ohjeistaa selvittämään, onko yrityksellä ollut jo ennen koronaepidemiaa verovelkoja. Kunnat pyytävät yrittäjää toimittamaan todistuksen veroveloista. Nämä yksinyrittäjätuen hakemukseen vaadittavat liitteet koetaan raskaiksi, erityisesti verovelkatodistuksen vaatimus. Yrittäjäjärjestö on esittänyt, että mikäli yritys voi osoittaa tehneensä maksujärjestelyhakemuksen, hän voisi hakea ja saada yksinyrittäjätukea. Mutta edelleen verovelkatilannetta selvitetään osana hakuprosessia.

Jos yritykselläsi on vaikeuksia maksaa veroja koronavirustilanteen takia, voit hakea helpotettua maksujärjestelyä OmaVerossa 25. maaliskuuta 2020 alkaen.

TEMin uuden ohjeen mukaan, mikäli yrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi tai muu hyväksytty suunnitelma esimerkiksi ulosoton suunnitelma tai yrittäjä voi osoittaa tehneensä verovelkojen maksujärjestelyhakemuksen.

Mistä yksinyrittäjätukea haetaan? Klikkaa tästä linkistä, katso avautuvalla sivulla olevasta listasta oma alueesi, ja siirry sen kautta kuntasi hakusivulle. Sieltä löydät kuntakohtaiset yksinyrittäjän koronatuen hakuohjeet.

Lue lisää: Katso uudet ohjesivut: Mistä haen yksinyrittäjän tukea? – Suomen Yrittäjät esittää myös useita parannuksia tuen hakemiseen

Juttua päivitetty 5.5 klo15.40: lisätty ”Edelleen verovelkatilannetta selvitetään osana hakuprosessia” ja täsmennetty ko. kappaletta.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi