7.5.2020 klo 09:06
Uutinen

Yrittäjä, lue korona-ajan verotärpit: Vielä on aikaa veroilmoituksen tekemiseen

Suomen Yrittäjät on koonnut Verohallinnon ohjeiden pohjalta kattavan vero-ohjeistuksen.

Verohallinto on ilmoittanut helpotuksista, joiden tarkoituksena on helpottaa koronakriisin keskellä kamppailevien yritysten tilannetta. Uusimpana helpotuksena on esitetty vuoden 2020 alussa maksettujen arvonlisäverojen palauttaminen. Palautetut verot on kuitenkin maksettava takaisin kahden vuoden aikana.

Yrittäjät on koonnut vero-ohjeita omalle tietosivulleen.

Mitä teen, kun verojen määrä on liian suuri?

Ennakkoveroja kannattaa hakea pienemmäksi Verohallinnon OmaVero-palvelussa, kun tulos jää arvioitua pienemmäksi. Vuoden 2020 ennakkoveroja voidaan koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti alentaa oman ilmoituksen mukaan ilman välitilinpäätöksiä tai muita kirjallisia selvityksiä. Myös ennakkoveron eräkuukausiin voi hakea muutosta. Jos vuoden 2019 ennakot ovat olleet oikein, koronatilanne ei ole peruste hakea viime vuotta koskevia ennakoita takaisin tai jättää lisäennakkoa maksamatta.

Mitä teen, kun en voi toimittaa veroilmoituksia ajoissa?

Verohallinto myöntää yhteisöille kuukauden lisäajan veroilmoitusten antamiseen koronatilanteen takia. Lisäaika koskee yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Nämä asiakkaat voivat nyt antaa veroilmoituksen viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, kun normaalisti ilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa. Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.

Joulukuun lopussa (31.12.2019) tilikautensa päättävien yhteisöjen veroilmoitus olisi normaalisti annettava viimeistään 30.4.2020, mutta ilmoituksen voi nyt poikkeuksellisesti antaa viimeistään 31.5.2020. Koska päivä on sunnuntai, voi veroilmoituksen antaa vielä maanantaina 1.6.2020.

Saako lisäaikaa myös arvonlisäveron maksuun?

Oma-aloitteisten verojen (mm. arvonlisävero) ilmoituksille ei ole mahdollista myöntää lisäaikaa, mutta myöhästymismaksu voidaan jättää perimättä erityisestä syystä, kuten sairastumisen vuoksi. Pyynnön myöhästymismaksun perimättä jättämisestä voi esittää ilmoituksen eräpäivänä (kuukauden 12. päivä) tai välittömästi sen jälkeen.

Mitä teen, jos en pysty maksamaan yritykseni veroja ajoissa?

Jos näyttää siltä, että veroja ei pysty maksamaan ajallaan, kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä Verohallintoon ja sopia maksujärjestelystä. Helpotettua maksujärjestelyä voi hakea OmaVero-palvelussa 25.3.2020 alkaen elokuun 2020 loppuun saakka. Maksujärjestelyä pyydettäessä ei tarvitse esittää selvitystä maksuvaikeuksista. Verohallinto suosittelee, että maksujärjestelyä ei haeta varmuuden vuoksi, vaan pyyntö on syytä tehdä silloin, kun veroja jää maksamatta.

Onko maksujärjestelyn ehtoja helpotettu?

Kyllä. Maksujärjestelyssä olevien verojen viivästyskorko alenee seitsemästä prosentista neljään prosenttiin. Alennettua korkoa sovelletaan 1.3.2020 jälkeen erääntyneisiin maksujärjestelyssä oleviin veroihin. Helpotetun maksujärjestelyn mukainen ensimmäinen maksuerä on nykyisen yhden kuukauden sijaan vasta kolmen kuukauden päästä maksujärjestelyn hyväksymisestä.

Maksujärjestelyyn ei kuitenkaan pääse, jos hakijalla on ulosotossa perittävänä verovelkaa tai jos hakija on jättänyt antamatta veroilmoituksia tai tulorekisteri-ilmoituksia.

Kuinka voin tarkistaa, että Verohallinto on vastaanottanut maksujärjestelypyynnön?

Jos helpotettua maksujärjestelyä on pyydetty Verohallinnon palvelunumerossa, pyyntö ei näy OmaVerossa ennen kuin Verohallinto on käsitellyt sen. Pyyntö on kuitenkin vastaanotettu, eikä sen takia ole tarvetta olla uudestaan yhteydessä Verohallintoon. Jos maksujärjestelypyyntö on sen sijaan tehty OmaVerossa, pyynnön tilanteen voi tarkistaa kirjautumalla OmaVeroon ja siirtymällä aloitussivulla ”Tehdyt toimenpiteet” -välilehdelle.

Olen saamassa veronpalautusta. Saanko palautuksen tililleni, vaikka minulla on maksamattomista veroista maksujärjestely?

Veronpalautusta käytetään maksamattomien verojen suoritukseksi. Veronpalautusta käytetään myös maksujärjestelyyn kuuluvien verojen maksuksi. Tähän ei ole tullut muutosta.

Menevätkö maksamattomat verot ulosottoon?

Tässä tapauksessa voi hakea maksujärjestelyä, jolloin siihen kuuluvia veroja ei lähetetä ulosottoon. Tässä tilanteessa myöskään käsittelyssä oleviin maksujärjestelypyyntöihin liittyviä veroja ei lähetetä ulosottoon eikä yrityksen verovelkaa julkaista verovelkarekisterissä tai protestilistalla.

Voinko saada huojennuksen tai vapautuksen verosta?

Koronatilanne ei ole peruste verosta vapauttamiseen. Maksukyvyn alentuessa on mahdollista hakea maksujärjestelyä.

Mitä tapahtuu, jos en voi ilmoittaa tietoja tulorekisteriin ajoissa?

Tulorekisteri-ilmoituksen myöhästymisestä ei määrätä myöhästymismaksua vuonna 2020. Tulorekisteritietojen oikeellisuus korostuu koronatilanteen vuoksi, koska tulorekisteritiedot ovat työttömyyskassojen lomautusten perusteella maksettavien päivärahojen sekä Kelan maksaman tartuntatautipäivärahan ja sairauspäivärahan maksun perusteena.

Katso lisää vastauksia tulorekisteri-ilmoituksista täältä.

Kuva: Getty Images

toimitus (at) yrittajat.fi