19.5.2020 klo 17:04
Uutinen

Toimistohotelleissa ei vielä panikoida, vaikka tilat tyhjenevät – Moderni työhuone irtoaa 400 eurolla kuukaudessa

Toimistohotellit kamppailevat haastavassa tilanteessa. Alalla uskotaan, että yritykset etsivät nyt joustavampia kohteita ja pienempiä tiloja.

Toimistohotelleissa on nyt tilaa enemmän kuin aikoihin. Samaan aikaan kun jo olemassaolevat tilat ovat vajaakäytössä, uusia toimistohotelleja nousee ainakin pääkaupunkiseudulla.

Yksi uusista toimistohotelleista on Valo Hotel & Work, joka sijaitsee Helsingin Mannerheimintiellä. Sen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan avata ovensa loppukesän aikana.

– Elo-syyskuun vaihteessa. Aikataulu ei ole ainakaan vielä tässä vaiheessa siirtynyt, hotellin omistavan SSA Groupin kehitysjohtaja Teemu Saari vahvistaa.

Saari on mukana yrityksessä vähemmistöomistajana. Hotellikonseptin omistaa SSA Groupin tytäryhtiö SSA Hotels Oy. Kyseessä on kotimaisessa omistuksessa oleva yritys.

Valo Workissa on 422 työhuonetta, 13 kokoustilaa ja jaetut työtilat 200:lle henkilölle. Se toimii pitkälti samaan tapaan kuin muutkin toimistohotellit, mutta selkeitä erojakin on. Niitä Saari pitää Valon vahvuuksina vaikeassa markkinatilanteessa.

– Yritykset kipuilevat nyt sen takia, että ne maksavat kiinteää hintaa tyhjistä tiloista. Yhä enemmän kiinnostusta on mallista, jossa maksetaan vain käytön mukaan. Näin me toimimme ja kysyntä on ollut hyvää.

Saaren mukaan moni toimistohotelli kärsii tällä hetkellä, koska sopimukset ovat liian jäykkiä.

– Meillä ei ole takuuvuokraa tai irtisanomisaikaa. Toki menetämme siinä itse, mutta mahdollistamme samalla työskentelyn koronaepidemian aikana. Jos Uudellamaalle tulee uusia liikkumisrajoituksia tai yrityksillä on pelkoa siitä, että työntekijä ei pääse fyysisesti paikalle, joustava sopimusmalli häventää pelkoja.

Valo yhdistää toimistohotelliin perinteisen hotellin palvelut. Asiakkaiden käytössä ovat ravintolapalvelut sekä kuntosali, saunat ja uima-allas. Hotellisiivoojat varmistavat, että tarvittaessa huoneet desinfioidaan käytön jälkeen. Huoneisiin on mahdollista sijoittaa vain yksi henkilö kerrallaan.

Hotellihuoneet muuntuvat toimistotiloiksi nostamalla sänky piiloon ja sijoittamalla työpöytä sängyn paikalle. Nopeilla verkkoyhteyksillä varustetun yksityisen työhuoneen saa 400 eurolla kuukaudessa. Vapaaehtoisesta parkkipaikasta veloitetaan 200 euroa kuukaudessa.

Työpiste 150 eurolla kuukaudessa

Samoihin aikoihin Valo Workin kanssa Helsingissä avautuu Boffice-toimistohotelli. Helsingin keskustassa sijaitsevan toimistohotellin hintoja on saatu laskettua tinkimällä palvelutarjonnasta.

– Me emme tarjoa mitään muuta kuin tilan, sähkön, veden ja sosiaalitilat. Aulapalveluita ja muita lisäkuluja aiheuttavia palveluita ei ole tarjolla, Bofficen hallituksen puheenjohtaja Erkki Heikkinen sanoo.

Tyypillinen Bofficen työskentelytila on hieman alle 20 neliömetrin suuruinen huone, joka maksaa 550 euroa kuukaudessa. Tarvittaessa yhteen huoneeseen voidaan sijoittaa kuusi työpistettä. Yksittäisen työpisteen vuokrahinta on 150 euroa kuukaudessa.

Heikkinen myöntää, että toimistotilamarkkina on nyt erittäin haastava. Boffice luottaa kuitenkin siihen, että kysyntää on pienemmille tiloille.

– Helsingin keskustassa on hurja määrä toimistotilaa vapaana. Valtaosa yrityksistä lähtee yleensä siitä, että työskentelyyn vuokrataan kokonainen toimistokompleksi, jossa neliöitä on satoja. On kuitenkin myös paljon sellaisia yrittäjiä, jotka tarvitsevat vain yhden huoneen. He ovat pienyrittäjiä, yksinyrittäjiä ja aloittelevia yrityksiä. Uskon, että tällainen kysyntä kasvaa.

Bofficen kohdalla sopimuksia yritysten kanssa ei ole vielä tehty. Tavoitteena on aloittaa toiminta elokuun alkupuolella.

”Toimitilojen tarve ei ole kadonnut”

Tampereella toimivan Toimistohotelli Ekan toimitusjohtaja Harri Talvitie ei ole vähään aikaan saanut kirjoittaa uusia sopimuksia.

– Kysyntä on hiljentynyt. Tilan tarvitsijoita ei ole hetkeen ollut.

Eka on toiminut Tampereen Hämeenkadulla parisen vuotta. Hinnoitteluun koronaviruksen aiheuttama kysynnän voimakas muutos ei ole ainakaan vielä vaikuttanut.

– Vaikutusta ei ole ollut, koska kysyntääkään ei ole. Tilat, jotka ovat olleet tyhjinä, ovat pysyneet tyhjinä. Koronan takia kukaan ei lähtenyt pois. Muutamat asiakkaat ovat kysyneet pientä vuokran alennusta, koska tilat ovat olleet osittaisella käytöllä, Talvitie jatkaa.

Haastavaa tilannetta ei helpota se, että myös Tampereella vapaata toimitilaa on tällä hetkellä runsaasti.

– Tarve toimitiloihin ei ole uskoakseni kadonnut. Jos epidemiatilanne näyttää helpottavan ja syksyllä etätyösuositukset poistuvat, uskon että toimistohotellimarkkina lähtee palautumaan kohti normaalia. Osa ihmisistä odottaa ja kaipaa jonkinlaista sosiaalista ympäristöä, ettei ole koko ajan aivan yksin kotona.

Eka tarjoaa 25 kappaletta vuokrattavia huoneita. Työpisteitä tiloihin mahtuu 80.

”Normaalitilannetta ei luvassa”

Tampereen kaltainen tilanne on myös Oulussa. Njetwork Inn -coworking-tilan yrittäjä Jan Schmidt harmittelee, että tilat ovat olleet lähes tyhjillään viime kuukaudet.

– Kolme ihmistä on työskennellyt tiloissamme tänä aikana. Itse olen käynyt paikalla katsomassa, että ihmiset saavat postinsa.

Ennen koronaepidemian alkua Njetwork Innin tiloja käytti 35 asiakasta. Nyt kirjoilla on noin puolet vähemmän.

– Totuus on, että toimintamme vaarantuu, jos tilanne jatkuu vielä syksyllä. Haastavinta on se, että ennustaminen on täysin mahdotonta. Mitään normaalitilannetta ei ole lähiaikoina luvassa.

Schmidtin yritys tarjoaa asiakkailleen pöytävuokraa päiväksi tai kuukaudeksi. Lisäksi tarjolla on kokoustiloja ja erillisiä toimistoja. Irtisanomisaika on kaksi kuukautta. Tilaa on yhteensä 730 neliötä. Toimiston vuokra on 400 euroa kuukaudessa.

Kuva: Getty Images / Toimistohotellien kuvapankit

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi