19.5.2020 klo 16:30
Uutinen

Ala seuraa hädissään tukiesitystä – Suurin yksityinen musiikkiteatteriyrittäjä: ”Suoraa tukea myönnettävä suhteessa menetettyyn myyntiin”

Tapahtuma-ala seuraa hädissään hallituksen hidastelua kustannustuen ehtojen kanssa. Viime viikolla kerrottiin, että kustannustuki korvaa kiinteitä kuluja ja palkkakustannuksia. Mutta, tapahtumajärjestäjillä kulut ovat muuttuvia, kuten jo maksettuja alihankkijoiden palkkoja sekä markkinointikuluja.

Tapahtumat peruttiin maaliskuun puolivälissä toukokuun loppuun asti kokonaan.

– Markkinointi- ja muut investoinnit oli jo tehty, mutta tulot jäivät saamatta, mikä tekee tilanteesta hyvin kriittisen. Suurin osa tapahtumajärjestäjistä, festivaalit ja kesäteatterit, ovat joutuneet perumaan myös kesän tapahtumat. Suoraa tukea tulee myöntää suhteessa menetettyihin tuloihin, silloin tuen perusteet ovat oikein, sanoo Suomen Musiikkiteatteri oy:n yrittäjä Christian Lairikko.

Yrittäjä Seppo Hyrkäs on samoilla linjoilla Suomen Musiikkiteatterin Christian Larvikon kanssa hallituksen esittelemästä kustannustuesta. Malli on ”väärä ja kriteereitä pitää muokata”.

Kun lipputulot jäävät saamatta, niin yrittäjällä kustannukset jäävät käteen. Aluehallintovirasto julkisti tänään 19. toukokuuta ohjeistuksensa tapahtumien järjestämisestä.

Yli 50 hengen kokoontumiskielto poistuu kesäkuun alussa ja enintään 500 osallistujan tapahtuma on mahdollinen jo kesäkuussa, kun noudattaa erikseen annettuja ohjeita, aluehallintoviraston ohjeisti tänään. Mutta niin sanottu ”pelkopandemia” vaikuttaa vielä pitkään. Tanskassa on erikseen tapahtumajärjestäjätuki toimijoille, jotka järjestävät yli 350 henkilön tapahtumia.

– Olimme myyneet 10 000 lippua kevään peruutettuihin esityksiin, näistä veroton myyntitulo olisi ollut yli 350 000 euroa. Tästä olisi syntynyt katetta noin 100 000 euroa, joka olisi pitänyt käyttää syksyn esitysten ylöspanoon ja markkinointiin, Suomen Musiikkiteatterin Lairikko kertoo.

Yritys maksaa vuositasolla muusikoiden ja näyttelijöiden palkkoja noin 600 000 euroa. Valo- ja äänifirmoille Suomen Musiikkiteatteri Oy maksaa vuosittain noin 200 000 euroa. Sisarusten Elisa ja Christian Lairikon yrityksen palkkalistoilla on noin 100 työntekijää, henkilötyövuosiksi muutettuna noin 25 kokoaikaista työntekijää.

Päätös loppukesän rajoitustoimista syytä tehdä kesäkuun alussa – Nyt pelkopandemia estää kuluttajia suunnittelemasta menoja

Suomen Musiikkiteatteri on Suomen suurin yksityinen musiikkiteatteri, joka kiertää ympäri Suomea, antaen vuosittain noin 200 näytöstä. Toiminta ei saa yhteiskunnalta avustusta. Yrityksen liikevaihto oli viime tilikaudella 1,5 miljoonaa euroa. Lairikko kiittelee AVIn tämänpäiväistä ohjeistusta tapahtumien järjestämisestä.

– Kaikkien rajoitusten tulisi olla poissa viimeistään 1. elokuuta mennessä, jotta yritysten toiminta saamaan normalisoitumaan, lomautukset päättymään ja syksyn tapahtumat olisi edes suurimmalta osin toteutettavissa, Suomen Musiikkiteatterin toimitusjohtaja-yrittäjä Elisa Lairikko kertoo.

– Jää nähtäväksi, kuinka pitkään kukin toimija kestää kyydissä. Toki tapahtuman järjestäminen on aina riski. Työllistämme paljon muusikoita, näyttelijöitä ja alihankkijoita. Keräämme verovaroja valtiolle, Christian Lairikko kertoo.

Musiikkiteatterin ja tapahtuma-alan yrittäjät toivovat, että hallitus tarkastelee vielä kustannustuen kriteerejä.

– Meille menetettyjen tulojen mittaaminen olisi ollut helppoa; sinä päivänä, kun ilmoitus rajoituksista tuli, 10 000 lippua peruttiin samana päivänä. Liikevaihdon pienenemistä voisi tarkastella viime vuoden maalis-toukokuulta, siinä olisi joku järki.

Yritys on hakenut tukea Opetus- ja kulttuuriministeriön teatteri- ja tanssialan tukikanavasta sekä Business Finlandilta.

Tapahtumien näkyvyystuotteita tarjoava yrittäjä: ”Tapahtuma-ala on jäänyt unholaan hallitukselta”

Suomen Messukeskus esitti viime viikon lopulla, että messujen hallittu avaaminen tukisi elinkeinoelämän ulospääsyä koronaviruksen aiheuttamasta talousahdingosta.

– Messuilla on suuri merkitys talouselämän elvyttämiselle merkittävänä myynnin ja markkinoinnin vauhdittajana ja tärkeiden kontaktien mahdollistajana, Messukeskus toteaa tiedotteessa.

Tapahtumien näkyvyystuotteita, kuten roll-upeja ja messuseiniä tarjoavan Marrow Oy:n Seppo Hyrkäksen mielestä BtoB-tapahtumia pystyttäisiin alkaa avata, jos osallistujat ovat maskit päässä tapahtumissa.

– Jos huvipuistot avataan, niin on outoa, ettei messupuolelle päästä. Ei mene ihan tasapuolisesti.

Tukea kaivataan menetettyjen tulojen kattamiseen – ”Kokoontumiskiellon jälkeen ei olla kauppaa käyty”

– Suomessa tapahtuma-ala on jäänyt unholaan hallitukselta. Hallitus on käynyt kustannustukiasiaa kaksi viikkoa läpi, ja sitä olisi tarvittu jo aiemmin, Hyrkäs kertoo.

– Tilanne on se, että sen jälkeen, kun tapahtumat kiellettiin, ei ole kauppaa käyty. Olisi suotavaa saada tukea ihan jo pelkästään kulujen peittämiseen. Korona on syönyt 90 prosenttia budjetoidusta liikevaihdosta. Viime viikolla alkoi tulla joitain pieniä tilauksia.

Kesän myynti on tapahtumien promootiotuotteiden osalta käytännössä mennyt.

– Yleensä tähän mennessä kesätapahtumiin liittyvät tapahtumateltat ynnä muut on jo hankittu. Kesätapahtumat alkavat olla taputeltu, Hyrkäs harmittelee.

Seppo Hyrkäs on samoilla linjoilla Suomen Musiikkiteatterin Christian Larvikon kanssa hallituksen esittelemästä kustannustuesta. Perheyritys Marrow työllistää neljä vakituista työntekijää sekä verkostossaan alihankkijoita. Yritys haki ely-keskuksen tilanneanalyysiavustusta, ja sai myöntävän päätöksen.

Lue lisää: Valmistelussa olevalle yleistuelle kovia odotuksia – Tiketin Merimaa: ”Tapahtumateollisuus kärvistelee vuoteen 2023 asti”

Pääkuva: Päivi ja Seppo Hyrkäs, Marrow Oy; sisältösivun kuva: Suomen Musiikkiteatteri Oy, vasemmalla Christian ja Elisa Lairikko

Juttua muokattu 20.5 klo9.55: lisätty AVI:n tiedotteen linkki.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi