25.5.2020 klo 13:04
Uutinen

Osaako yrityksesi hyödyntää dataa? Vielä ehdit ilmoittautua Sitran ilmaiseen ohjelmaan

Sitran IHAN-yritysohjelma on pk-yrityksille suunnattu ohjelma, jonka avulla firma ja sen kumppanit voivat luoda uusia tuotteita ja palveluita datan avulla. Hakuaika päättyy toukokuun lopussa ja koulutus alkaa syksyllä.

Sitran kansainvälisestä yrityskyselystä kävi ilmi, että vain alle kolmasosa suomalaisista pk-yrityksistä kokee, että datan jakamisesta on jo muodostunut tai muodostuu tulevaisuudessa heille kilpailuetua. Eurooppalaisissa verrokkimaissa (Alankomaat, Ranska ja Saksa) vastaava luku on jopa 55 prosenttia.

Sitra haluaa luoda mallin, joka helpottaa datapohjaisen liiketoiminnan kehittämistä. IHAN-ohjelma auttaa yrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa datan avulla ja lisää yritysten valmiuksia sopeutua kriisin jälkeiseen aikaan yhteistyössä kumppanien kanssa. Ohjelma kestää kuusi kuukautta.

Ohjelmassa mukana oleva yritys saa Suomen parhaat reilun datatalouden ammattilaiset sparraamaan yritystä. Mukana on esimerkiksi palvelumuotoilun, liiketoimintamallien, teknologia-arkkitehtuurin, laki- ja sopimusasioiden sekä rahoituksen osaajia varmistamassa, että ohjelman aikana syntyneet kehittämisideat viedään käytäntöön. Ohjelman avulla yritys myös saa uusia liiketoimintakumppaneita.

Ohjelman aikana valituille yrityksille järjestetään erilaisia työpajoja ja muita tapaamisia, joissa asiantuntijat tarjoavat yrityksille maksuttomia koulutus- ja konsulttipalveluita.

Ei ihan pienelle yritykselle

Ohjelmaan valittavan yrityksen pitää olla vähintään kaksi vuotta vanha. Liikevaihto on vähintään 2 miljoonaa ja enintään 50 miljoonaa euroa viimeksi päättyneellä tilikaudella.

Jos yritys ei täytä edellämainittuja ehtoja, se voi myös muilla tavoin osoittaa liiketoimintansa vakiintuneisuuden ja potentiaalin liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen tavalla, jonka Sitra arvioi riittäväksi.

Yrityksen pitää olla vakavarainen ja sillä ei saa olla maksuhäiriömerkintöjä eikä verovelkaa.

Jokaisen ohjelmaan valittavan yrityksen tulee varata päätösvaltaisen osallistujan työaikaa vähintään 2 pv viikossa kuuden kuukauden ajan (yhteensä n. 45 työpäivää).

Lisää tietoa Sitran IHAN-yritysohjelmasta löytyy täältä.

toimitus(at)yrittajat.fi