1.6.2020 klo 16:00
Uutinen

Lentokapteeni heittäytyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi uudelle alalle – Suosittu tube-kanava helpottanut näkyvyyden saamista

Lentokapteenilta meni työpaikka alta työnantajan tehtyä konkurssin huhtikuussa. Tubettaja Tapio Siivolalla on kokemusta sivutoimisesta yrittämisestä, ja nyt uusi tilanne pakotti hänet miettimään yritystoimintaa uusiksi.

Helsinkiläinen Tapio Siivola ryhtyi charterveneilyä ja venetaksipalvelua tarjoavaksi yrittäjäksi. Tapio on the move Oy:llä on daycruiser- avovene, johon mahtuu seitsemän henkilöä. Vaikuttajamarkkinointia harjoittava Siivola on saanut nopeasti näkyvyyttä uudelle liikeidealle.

– Alkuperäinen idea tuli jo puoli vuotta sitten, jolloin ajatuksenani oli tarjota charter- ja piknikveneilyä kollegoille, ulkomaisille lentoyhtiöiden miehistölle Helsingin päässä. Olen hyvin verkostoitunut lentoalalla. Keväällä tilanne kääntyi päälaelleen, ja idea jalostui, kertoo Siivola.

Siivolan työnantaja oli Cityjetin suomalainen tytäryhtiö, joka haettiin konkurssiin huhtikuun lopussa.

Sesonkibisnestä

Työttömyydestä syntyi idea alkaa tehdä täysipäiväisesti yrittäjän hommia. Tapio on the move -youtube-kanava on keskittynyt 80-prosenttisesti lentämiseen.

– Aion laajentaa sitä muihin aihealueisiin. Minulla on viiden vuoden veneilykokemus, ja hankin vaadittavat luvat sekä koulutin itseäni lisää. Tämä on kausiluontoinen bisnes, joka alkaa syyskuun loppuun mennessä olla varmaan käsitelty.

Youtube-videoiden tekeminen alkoi harrastuksena vuonna 2015. Tapio Siivola teki vaikuttajamarkkinointia sosiaalisen median kanavissa ensin toiminimellä ja vuodesta 2018 osakeyhtiömuodossa. Siivolan Tapio on the move -kanavilla on 61 000 tilaajaa Youtubessa ja Instagramissa noin 8500 seuraajaa.

– Nyt alan laittaa isommin infoa firman olemassaolosta. Instagram oli hyvä paikka testata liikeideaa. Nettisivuilla olikin kahtena ensimmäisenä päivänä 1000 kävijää yhden päivityksen ansiosta. Sain myös palautetta, mihin suuntaan kehitän nettisivujani.

Kaupallisten sisältöjen tekeminen jatkuu. Siivolan mukaan isoimman yhteistyökumppanin, lentokenttäoperaattori Finavian, kanssa jo sovitut yhteistyöt, on haudattu tällä hetkellä.

Hyppy tuntemattomaan – Sisältömarkkinointiosaamisesta iso hyöty

Yrittäjä Siivola on tyytyväinen, että joitakin varauksia on jo tullut, vaikka hän ei ole vielä ehtinyt markkinoida muualla kuin Instagramissa. Sisältömarkkinoinnin saloihin perehtynyt lentokapteeni-yrittäjä on viime päivinä kuvannut markkinointimateriaalia ja ”hinkannut nettisivuja kuntoon”.

– Tarjoan avoveneellä parin tunnin veneilyretkiä. Asiakkaat voivat ottaa eväät mukaan piknik-periaatteella. Idea on se, että kaveriporukat pystyvät ottamaan charter-veneilyn, eikä hinta ole suinkaan 1000 euroa, niin kuin se luksusjahdilla on.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen uudessa tilanteessa, jossa on tosi paljon kysymysmerkkejä. Se luo jännitysmomentin tekemiseen, mutta minulla on uskoa omaan tekemiseeni. Paukut ovat nyt tässä kesässä, syksyksi mietin seuraavaa liikeideaa.

Charterveneilyssä on paljon kysymysmerkkejä, joista yksi merkittävä on sää.

– Tämä on hyppy tuntemattomaan, mutta oli helppo lähteä yrittämään, sillä vene oli jo olemassa eikä firman tarvinnut tehdä investointeja.

Kuva: Tapio on the move Oy

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi