3.6.2020 klo 07:04
Uutinen

Onko motivaatio tie menestykseen? Kuuntele Yrittäjän podcast

Motivaation metsästyksessä ratkaisevaa voi olla itselleen mieluisten asioiden löytäminen omasta arjesta, työn ulkopuolelta.

Yrittäjän podcastin uusimmassa jaksossa motivaatiokouluttaja Shani Livson kertoo motivaation merkityksestä muun muassa orgainsointikykyyn, itsensä johtamiseen ja yksin työskentelemiseen.

Livsonin mukaan itsensä motivoiminen ei ole kiinni motivaation puuttumisesta.

– Me voimme luulla, että meiltä puuttuu motivaatiota. Kaikilla motivaatio kuitenkin on, se vaan pitää tunnistaa ja löytää, Livson sanoo.

Osa ihmisistä kaipaa itsensä motivoimiseen sosiaalisia kontakteja, jotka ovat saattaneet ollas korona-arjessa vähissä. Livson huomauttaa, että esimerkiksi hänen kohdallaan sosiaalisilla kontakteilla on ratkaiseva merkitys yrityksen johtamiseen.

– Motivaatiota tulisi löytää paitsi työstä, myös muilta elämän osa-alueilta. On yksilöllistä, mikä on kullekin paras tapa.

Jakson loppupuolella tavataan riihimäkeläinen ravintolayrittäjä Petri Härkönen, jonka kevät on kulunut epätietoisuudessa tulevasta. Härkönen avasi terassiravintolansa monen muun yrittäjän tavoin tämän viikon maanantaina.

Kuuntele Yrittäjän podcast Supla-palvelusta! Jaksot ovat kuunneltavissa myös Spotifyssa ja Googlen podcast-palvelussa.

toimitus (at) yrittajat.fi