Etsi

Emergency banner

Korona

Burgeriketju ei odottanut post-korona aikaa, kaksi uutta ravintolaa – ”Teemme pieniä iskuja ja kokeilemme, jos joku uusi malli toimii”

Kahdeksan ravintolan Naughty BRGR -ketju on laajentunut kahdella ravintolalla koronan aikana ja saanut burgerinsa myyntiin K-kauppoihin ympäri Suomen.

Burgeriketjun omistaja Akseli Herlevi näkee kriisin olevan hyvä mahdollisuus erottautua muista.

– Kriisin keskellä monet tekevät pelkoon tai paniikkiin perustuvia ratkaisuja, silloin voi olla hyvä itse tehdä järkeen perustuvia päätöksiä. Yleensä pienellä erottumisella on tapana olla vaikutusta kassavirtaan.

Naughty BRGR -ketjun tavoitteena on ollut kriisistä selviytyminen, kaikki toiminta ei ole ollut ”kovin kannattavaa”. Ketjun liikevaihto on vuoden alusta lähtien pienentynyt yli puolella budjetoidusta. Noutoruoan osuus liikevaihdosta oli ennen kriisiä 20 prosenttia.

– Olemme tehostaneet toimituskanavia ja otimme Foodoran mukaan Woltin rinnalle kotiinkuljetuksiin. Toimitusmyyntisovellukset korostavat niitä yrityksiä, jotka ovat korkealla rankingissä. Tästä on ollut hyötyä.

Ketjulla on myös oma kännykkäsovellus, jolla voi tilata ja maksaa. Reilun vuoden käytössä ollut sovellus on toiminut hyvin koronakriisin aikana, kun vältellään ylimääräisiä kontakteja.

Burgeriketju on löytänyt kriisitilanteessakin uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Akseli Herlevin ravintolayrittäjäura lähti liikkeelle voitosta Top Chef -tv-ohjelmassa vuonna 2011. Naughty BRGR perustettiin vuonna 2015.

Nyt koronan suljettua ravintoloiden salitoiminnan kahdeksi kuukaudeksi innovatiivisuutta on todella tarvittu.

– Vertauskuvallisesti sen sijaan, että olisimme iso tankkerilaiva, teemme pienellä veneellä iskuja ja kokeilemme, jos joku toimii. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia kokeilemalla olemme löytäneet tuotteita ja palveluita, jotka ovat tehneet kauppansa hyvin.

Eilen useissa lehtijutuissa nostettiin esiin ravintola-alan sijoittuminen sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Tämä kirvoitti keskustelua, ettei STM ymmärrä liiketoimintaa ja ministeriön näkökulma painottuu vastuulliseen anniskeluun.

– Ei kaikkea vastuuta voi viranhaltijalle vierittää. Minä pyrin mieluummin pitämään omasta yrityksestä huolta. Me olemme löytäneet tässäkin tilanteessa uusia liiketoimintamahdollisuuksia, sillä en uskonut siihen, että pitäisi odottaa koronan jälkeistä aikaa. Päättelin, että post-korona aika on jo nyt, eli uusi normaali, Herlevi toteaa.

Herlevi uskoo, että ravintolatasoisen ruuan segmentti tulee kasvamaan ruokakaupoissa. Hampurilaistuotteiden myynti K-kaupoissa oli saanut alkunsa jo pari vuotta sitten, kun myynnissä on ollut Naughty BRGR:n sämpylöitä, pihvejä ja kastikkeita.

– Pilotoimme ravintola-annosten myyntiä muutaman K-kaupan kanssa. Nyt niitä on saatavilla ympäri Suomen. Tässä auttoi, kun tunsimme K-kaupasta ihmisiä entuudestaan.

Nykyisin kaupoissa myytävät burgerit tehdään alihankintana.

Herlevi: ”Ravintolatuen määrä näyttäisi olevan naurettavan pieni”

Ravintolatuen mahdollistava laki tulee voimaan 5. kesäkuuta, jolloin ohjeet hyvityksen tai tuen saamiseksi julkaistaan KEHA-keskuksen verkkosivuilla. Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena Verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella. Uudelleentyöllistämistukea varten yrittäjän pitää täyttää sähköinen hakemus. Lue lisää tästä.

– On hyvä ajatus, että ravintoloita tuetaan, sen avulla ihmiset voisivat säilyttää työpaikkansa. Kaavailtu tuen määrä on ollut naurettava, ehkä siitä hetkellisesti on jotain apua, mutta mittakaava ei ole oikea. Ravintola-ala työllistää 100 000 ihmistä, Akseli Herlevi miettii.

Ravintolaketju työllistää kahdeksassa ravintolassa vähän ale 100 henkilöä.

– Lomautimme yli puolet henkilöstöstä heti koronan ensivaikutusten aikaan, kun ei ollut indikaatiota kriisin kestosta. Nyt pääkaupunkiseudulla kaikki ovat töissä ja maakunnissakin iso osa työntekijöistä.

Kotiinkuljetukset ovat olleet kasvussa, mutta kuljetusliikkeiden provisiot syövät kannattavuutta – SY kannattaa höllennyksiä asiakasmäärärajoitteeseen

Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkulan mielestä ravintoloille pitäisi sallia isompi määrä asiakaspaikkoja kuin tämänhetkinen rajoitus, joka on puolet kapasiteetista.

– Ravintoloilla on yleinen velvollisuus huolehtia hygieniasta ja lisäksi on oltava näkyvä mahdollisuus käsienpesuun sekä desinfiointiin. Ravintoloilla on myös velvollisuus järjestää tilansa ja kalusteensa niin, että virus ei pääse leviämään. Ruuhkaa tai tungosta ei saa syntyä. Ravintoloille asetettu yleinen velvollisuus on nähdäkseni riittävä eikä sen lisäksi enää pitäisi rajoittaa asiakaspaikkoja tiukasti puoleen normaalista, koska jokainen ravintola on erilainen.

Yrittäjäjärjestön mielestä höllennyksiä rajoituksiin on tehtävä välittömästi, kun tautitilanne sen mahdollistaa.

Eilistä päivää oli ravintoloissa kovasti odotettu. Ravintolat saivat jälleen avata salitoiminnan, tosin puolella normaalista kapasiteetista.

– Vaikka nouto- ja kotiinkuljetusmyynti on ollut kovassa kasvussa, se ei ole ollut kovin kannattavaa. Kuljetusliikkeillä on isot provisiotasot, ja kannattavuutemme tuhoutuu siinä samalla. Sen on sietänyt, kun nyt on pakko.

Salitoimintaa on valmisteltu avaamista varten niin, että pöytämääriä on harvennettu ja pleksejä on asennettu ravintoloihin. Kaikkiin ketjun ravintoloihin on tulossa ilmanpuhdistin, joka puhdistaa ravintolan sisäilmaa epäpuhtauksista.

– Kunnianhimoinen tavoitteemme on kasvattaa Naughty BRGR:n liikevaihto yli kymmeneen miljoonaan euroon, josta noin kolmasosa tehdään Helsingin ja Espoon uusissa ravintoloissa.

Vuonna 2019 ketjun liikevaihto oli 7,8 miljoonaa euroa.

Kuva: Julius Konttinen / Naughty BRGR

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi

Ilmoittaudu webinaariin: Suomen Yrittäjät järjestää tietoiskun tuesta ja hyvityksestä ravitsemisyrityksille yhteistyössä TEM:n kanssa 10.6.2020 klo 12.30 alkaen. Tarkemmat tiedot tästä.