15.6.2020 klo 13:42
Uutinen

Antti Rantalainen mukaan Yrittäjien puheenjohtajakisaan – Kaksi ehdokasta mukana mittelössä

Uudenmaan Yrittäjät on asettanut Suomen Yrittäjien puheenjohtajaehdokkaaksi hyvinkääläisen yrittäjä Antti Rantalaisen. Petri Salminen Keski-Suomesta on myös ehdolla puheenjohtajavaalissa.

Antti Rantalainen on toiminut pitkään yrittäjäjärjestön eri luottamustehtävissä ja on Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja. Hänen yrityksensä on Tilipalvelu Rantalainen Oy.

– Olemme keskustelleet Antin kanssa ja vakuuttuneet siitä, että hän on kokenut ja osaava henkilö ja paras mahdollinen valinta Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto sanoo.

Antti Rantalainen haluaa vaikuttaa yrittäjien puolesta. Hän on toiminut yrittäjäjärjestön luottamustehtävissä vuodesta 1992 lähtien, jo Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKLin aikana.

– Sen lisäksi viime vuosina olen ollut vaikuttamassa myös EK:n ja Keskuskauppakamarin toimielimissä yrittäjien puolesta. Uskon, että verkostoni ovat hyvin vahvat puheenjohtajan työhön.

Rantalainen: ”Suomen talous saatettava kuntoon, yrittäjyys on paras tapa ratkaista ongelmat”

Rantalainen aikoo tuoda puheenjohtajakampanjassaan esiin yrittäjien yhteiskunnalle tuottamaa arvoa.

– Suomi on taloudellisesti haastavassa asemassa. Haasteet liittyvät talouden kehitykseen ja silloin tietenkin yrittäjät ja yrittäjyys ovat paras tapa ratkaista ongelmat. Isossa kuvassa yrittäjien yhteiskunnalle tuottama arvo on suurin draiveri, jonka takia haluan olla puhumassa yrittäjyyden puolesta mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomi kuntoon, taisi sanoa arvostamani pääministeri, sen puolesta jatketaan.

Hän aikoo pitää esillä muun muassa työnantajayrittäjyyttä ja yksinyrittäjäaseman edelleen vahvistamisen tärkeyttä.

– Arvostan sitä, että SY on onnistunut vaikuttamaan ja luomaan paineen päättäjille, että tässä kriisissä ymmärrettiin työpaikkojen olevan yritysten varassa. Puolustamme listaamattomien yritysten nykyistä osinkoverotusjärjestelmää. Lähdemme siitä, että se on yksi kannustinjärjestelmä sekä huojennus siksi, että tämä on ainoa veromuoto, jossa on kaksinkertainen verotus.

Nykymallissa yrityksen voittoa verotetaan sekä yhtiön että osakkaan tasolla, eli kaksinkertaisesti pääoma- ja ansiotuloina.

Suomen Yrittäjät valitsee järjestölle puheenjohtajan liittokokouksessaan lauantaina 17.10.2020.

Petri Salminen Keski-Suomesta myös ehdolla puheenjohtajavaalissa

Myös varapuheenjohtajana istuva Petri Salminen ilmoittautui ehdolle helmikuussa. Hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 2004. Hänen yrityksensä Salminen & Tikka Oy on erikoistunut myynnin ja johtamisen kehittämiseen sekä myyjien ja liiketoimintajohdon rekrytointeihin. Salminen on myös osakkaana konepajateollisuuden alalla toimivassa perheyhtiössään AJ-Tools Oy:ssä.

Petri Salminen toi varapuheenjohtajakampanjassaan esille yrittäjämäistä omistajuutta ja vastuullisuutta. Nämä teemat ovat Salmisen mukaan edelleen teemoina ajankohtaisia.

– Yrittäjyyttä kyllä arvostetaan, mutta yrittäjyyden todellisuutta, monimuotoisuutta ja sen merkitystä Suomen tulevaisuudelle ei kuitenkaan päättäjien keskuudessa riittävässä määrin ymmärretä. Niin uuden sukupolven yrittäjät, kuin jo pidemmän yrittäjätaipaleen tehneet tuntevat suurta ylpeyttä tiimistään ja panostavat siksi vahvasti hyvään johtamiseen ja henkilöstönsä hyvinvointiin

Puheenjohtaja valitaan lokakuussa Yrittäjäpäivillä

Ehdokkaaksi voi ilmoittautua vaikka vielä kokouksessa, mutta ehdolle pääsee vain, jos on saanut aluejärjestön tai toimialajärjestön tuen.

Puheenjohtaja vaihtuu varmasti, sillä nykyinen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen on nyt kolmannella kaksivuotiskaudellaan. Suomen Yrittäjien puheenjohtajana voi sääntöjen mukaan olla korkeintaan kolme kaksivuotiskautta.

Suomen Yrittäjät huomioi medioissaan aluejärjestöjen ja toimialajärjestöjen kannattamat ehdokkaat ennen liittokokousta. Puheenjohtajaehdokkaita esittelevä juttu julkaistaan Yrittäjä-lehdessä 23.9. Jutussa huomioidaan ehdokkaat, jotka ovat tiedossa perjantaihin 30.8.2020 mennessä. Varapuheenjohtajaehdokkaat esitellään Yrittäjät.fi-verkkosivustolla.

Varmista paikkasi Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä täältä.

toimitus (at) yrittajat.fi