17.6.2020 klo 11:12
Uutinen

Yrittäjä palkkasi työntekijän oppisopimuksella – nyt myös oma tytär töissä kesäoppisopimuksella

Luontaistuotealan yrittäjä Tuija Karabulut on hyödyntänyt yrityksessään ammatillista koulutusta omassa ja työntekijän osaamisen kehittämisessä. Yrityksessä työskentelee nyt myös Karabulutin Laura-tytär kesäoppisopimuksella.

Tuija Karabulut ryhtyi yrittäjäksi 13 vuotta sitten ihastuttuaan Himalajan kristallisuolaan. Yritys on kasvanut luontaistuotteiden maahantuojaksi ja tukkumyyjäksi sekä laajentanut valikoimaansa myös omalla kotimaisella luontaiskosmetiikkasarjalla. Karabulutin yrityksellä Tuisa Oy:llä on laaja jälleenmyyjien verkosto Suomessa. Kristallisuolaa myyvät esimerkiksi kampaajat, luontaistuotekauppiaat ja hierojat sekä suuri kaupan alan toimija.

Yritys on pärjännyt korona-aikanakin hyvin. Tuisa Oy:n verkkokauppa on kasvanut ja jälleenmyyjätulokkaita on koko ajan, joten lisäkäsiparit ovat olleet tarpeen. Oppisopimus on ollut pehmeä tapa ottaa yritykseen työntekijä, sillä häntä voi opettaa ja samalla seurata työnteon sujumista.

Näkyvyyttä ja uutta verkostoa ammatillisesta koulutuksesta

Tuija Karabulut on taustaltaan taloushallinnon merkonomi, mikä on antanut eväät kirjanpitäjän työhön ja myöhemmin yritystoimintaan. Muutaman vuoden takainen yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto antoi vertaistukea muutoin yksinäiseen yrittäjän elämään sekä näkökulmia yrittäjyydestä ja omasta toiminnasta yrittäjänä.

Tuorein Karabulutin – ja yrityksen työntekijän – oppisopimuksella suorittama ammatillinen koulutus lähti puhtaasti yrityksen tarpeista opetella digimarkkinointia.

– Kun aiemmin ostimme kalliin digitaalisen palvelun yritykseen, teemme nykyisin kaiken itse. Tämän päivän markkinointia on hyvä opiskella. Siitä saa suuren hyödyn yrityksen liiketoimintaan, Karabulut kertoo.

Yrityksen kotisivujen sisältö on parantunut uuden digimarkkinoinnin osaamisen ansiosta. Koulutuksessa he esimerkiksi opettelivat tekemään esitteitä, mainoksia ja videoita ja löytämään niille oikeita kanavia.

– Verkossa pitää olla näkyvillä ja tietoa on päivitettävä jatkuvasti. Pelkät messut eivät enää riitä. Olemme oppineet myös, että personointi on tärkeää ja että yrittäjän ja työntekijöiden on hyvä olla esillä omilla kasvoillaan, toteaa Karabulut.

Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan

Muita yrittäjiä Karabulut kannustaa hakemaan rohkeasti mukaan ammatillisiin koulutuksiin ja sijoittamaan omaan osaamiseen.

Jos omassa yrityksessä on tarve saada myyntiä, kannattaa hakea uutta osaamista ja hyödyntää oppisopimusta. Siinä opinnot integroidaan suoraan omaan työhön. Esimerkiksi digimarkkinointikoulutuksessa tehdyt mainokset vietiin suoraan yrityksen somekanaviin, kertoo Tuija Karabulut.

Hänen mukaansa yrittäjät eivät välttämättä hoksaa hakeutua koulutukseen, joten ammatillisten oppilaitosten on tärkeä lähestyä yrityksiä aktiivisella mainonnalla.

– Löysin itse videomainoksen koulutuksesta ja innostuin siitä, Karabulut kertoo.

Kesäoppisopimus nopeuttaa opinnoista valmistumista

Tuija Karabulutin 16-vuotias tytär Laura on opiskellut vuoden ajan liiketalouden perustutkintoa. Hän teki edellisenä syksynä lyhyemmän ja tänä keväänä pidemmän harjoittelujakson koulutussopimuksella. Parhaillaan hän työskentelee kesäoppisopimuksella.

Tuija Karabulutista on tärkeää, että Laura-tytär saa hyvän ja monipuolisen koulutuksen. Yrittäjä toimii itse työpaikkaohjaajana ja aikoo opettaa Lauralle oppisopimuksen aikana laajemminkin yritystoimintaa, ei vain helppoja töitä.

Suunnitelmissa ovat esimerkiksi asiakastilauksen prosessin, erityyppisten laskujen sekä tavaroiden tuontiin ja vientiin liittyvien asioiden opettaminen. Myös asiakaspalvelu ja viestintä ovat opittavien asioiden listalla. Yrittäjyydestä Karabulut opettaa tosiasioita, esimerkiksi yrittäjän ja työntekijän erilaisista työajoista.

– Laura on päässyt hyvin jyvälle töistä. Voin luottaa siihen, että asiat hoituvat. Parasta on, että voin itse opettaa työtehtäviä ja vapauttaa myöhemmin omaa aikaani muihin työtehtäviin, Karabulut toteaa.

Laura Karabulutin mukaan tähänastinen merkonomiopiskelu on ollut hyödyllistä ja helppoa. Koulutussopimusjaksot ovat sujuneet hyvin ja joustavasti. Koulussa opittua hän arvelee pystyvänsä soveltamaan paremmin syksyn messutyössä.

– Kesäoppisopimus on kiva, koska saan palkkaa ja kerrytän opintopisteitä. Tavoitteeni on päättää opinnot alkuperäistä tavoitetta aikaisemmin, kesällä 2021. Oma tulevaisuuden ala löytyy etsimällä ja kokeilemalla. Kenties ryhdyn sisustussuunnittelijaksi.

Lue lisää oppisopimuksesta blogista Yrittäjä, osaatko hyödyntää oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet

Anne Öhman

anne.ohman(at)yrittajat.fi

Tule mukaan Ammatillinen koulutus yhdistää -verkkoseminaariin 6.10.!