26.6.2020 klo 13:32
Uutinen

”Ei Ihan pieni operaatio” – Jussi hinasi talon merta pitkin Ruotsista, aikoo remontoida sen laadukkaaksi bistroksi

Satamayrittäjä Jussi Liimatainen hankki uuden ravintolarakennuksen Ruotsista ja hinaa sen perille merellä.

Kun Taivassalon Hakkenpäässä sijaitsevan venesataman yrittäjä Jussi Liimatainen lähti suunnittelemaan uutta ravintolaa, ratkaisu ei ollut se perinteisin.

Ennen juhannusta Liimatainen lähti hinaamaan ravintolarakennusta Ruotsin puolelta. Kyseessä ei ollut aivan pieni operaatio, sillä betoniponttoonin päällä oleva rakennus on 25 metriä pitkä ja 15 metriä leveä. Siihen kuuluu lisäksi 250 metrin pituinen ponttoonilaituri.

Nyt uiva rakennus on Porissa, josta se hinataan määränpäähänsä lähiaikoina.

– Piti mennä pitämään tuulta Poriin, kun merenkäynti yltyi. Sitten tuli juhannus ja päätimme keskeyttää kuljetuksen.

Liimataisella on pitkä, parinkymmenen vuoden kokemus merenkulusta. Nyt hän pyörittää kahta yritystä, joista toinen vastaa satamatoiminnasta ja toinen ravintolasta.

– Toisille tällainen operaatio on iso, toisille pieni, riippuu keneltä kysyy. Olen joskus tehnyt hinaushommia merellä, mutta ei tätä aivan pieneksi operaatioksi voi sanoa, hän kuvailee ponttoonin hinausta.

Satamayrittäjän tarkoituksena on remontoida rakennus ja avata siinä laadukas ravintola.

– Remontoimme rakennuksen kokonaan. Se on ollut aikaisemmin kalanperkaamona ja viimeiset kymmene vuotta käyttämättömänä. Valmis kokonaisuus tarjoaa hyvää bistro-tyyyppistä ruokaa kaikkien makuun. Käytämme paljon paikallisia raaka-aineita, savustamme ja leivomme itse, Liimatainen lupaa. Hän pyörittää ravintolayhtiötä yhdessä yhtiökumppaninsa, keittiömestari Joonas Immosen kanssa.

”Poikkeuksellinen kohde”

Ravintolan on määrä avata ovensa ensi keväänä, kun seuraava veneilykausi alkaa. Asiakaspaikkojen tarkkaa määrää ei ole vielä päätetty, mutta ne asettuvat 300-400 välille.

– Tällaisia rakennuksia ei juuri ole. Turun jokirannassa on paljon uivia ravintoloita, mutta ne ovat enimmäkseen laivoja.

Vinkin myynnissä olevasta ponttoonitalosta hän kertoo saaneensa ”muutaman mutkan kautta”.

– Siitä asia lähti etenemään ja tässä ollaan. Näyttää siltä, että saamme rakennusluvan aikataulussa. Homma ei juurikaan eroa tavallisen rakennuksen pystyttämisestä kaavoittamattomalle alueelle. Ely-keskuksesta saimme päätöksen, jonka mukaan emme tarvitse vesilupaa, Liimatainen kertoo.

Hakkenpään Taivassalon satamassa on nykyisinkin vilkasta toimintaa. Nykyiset yrittäjät ovat isännöineet satamaa viiden vuoden ajan. Paikalla on ollut ennen saha, jonka lopettamisen jälkeen satamatoiminta alkoi kehittyä. Satamassa Liimatainen vastaa muun muassa venekorjauksista.

Ponttooniravintolan kustannuksista hän ei halua kertoa tarkemmin.

– Projektin lopullinen hinta ei ole vielä itsellenikään selvillä. Se muotoutuu, kun lähdemme suunnittelemaan valmista ravintolaa.

Liimatainen uskoo, että uuden ravintolan myötä pohjoisen Saaristomeren vetovoimaisuus kasvaa.

– Täällä on nyt jo monta hyvää paikkaa, satamia ja ravintoloita. Uskon, että kun saamme alueelle lisää vetovoimaisia paikkoja, houkuttelemme nykyistä enemmän veneilijöitä. Silloin kaikki alueen toimijat hyötyvät. Tästä tulee melko poikkeuksellinen kohde.

Kuvat: Jussi Liimataisen albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi