3.8.2020 klo 10:00
Uutinen

Puheista teoiksi — miten yritysten yhteistyöllä viedään vastuullisuus yhteiseksi kilpailueduksi?

Ei löydy montaa yritystä, jonka mielestä yhteistyö ei olisi tärkeää tänä päivänä. Mutta kuinka moni on onnistunut viemään yhteistyön käytännön tekemiseksi? Vastuullisuuskumppanuuksista on tullut uusi trendi, josta voi olla parhaimmillaan mitattavaa hyötyä yrityksille.

Kaupallinen yhteistyö: Neste

Maailma ympärillämme on muuttunut. Elämme tällä hetkellä haastavia aikoja, mikä vaatii tekemisen pohtimista uudella tavalla. Samaan aikaan haluamme luoda kestävää kasvua, ja investoinnit vastuullisiin ratkaisuihin ovat yhtä tärkeitä elleivät tärkeämpiä kuin ennen.

Vaikka tänä päivänä lähes 70 % suomalaisista päättäjistä kokee, että yhteistyöstä muiden yritysten kanssa on hyötyä vastuullisuustyössä, vain 38 % toteuttaa yhteistyötä käytännössä.*

Edelmann (2020) Trust Barometer -tutkimuksen mukaan kumppanuudet ovat keino luoda luottamusta erilaisten toimijoiden välille. Mitä, jos voisimme saavuttaa kunnianhimoiset tavoitteet niukemmista resursseista huolimatta? Miten kumppanuuksia käytännössä johdetaan ja mitä se yrityksiltä vaatii?

Vastuullisuus rakennetaan aidoilla teoilla — niin pienillä arkisilla asioilla kuin maailmaa mullistavilla hankkeillakin

Kumppanuudet on helppo nimetä osaksi yrityksen strategiaa, mutta käytännössä niiden toteuttaminen vaatii sitoutumista, pitkäjänteisyyttä sekä erityisesti oman sisäisen, parhaan osaamisen jakamista. Siksi toisen asemaan asettumisella ja empatialla on iso merkitys kumppanuusyhteistyössä, kuten myös arvoilla, erityisesti kun puhutaan vastuullisuudesta.

Omia tavoitteita on helppo asettaa, mutta kuinka moni aidosti pohtii yhteistä saavutettavaa hyötyä?

Monissa projekteissa olemme yhdessä asiakkaiden kanssa törmänneet siihen, että yhteisten tavoitteiden saavuttamisen lisäksi saimme yhteistyöstä irti sellaisia hyötyjä, joita meistä kukaan ei olisi saavuttanut tekemällä yksin. Esimerkiksi Nesteen, Mantsisen ja Hope ry:n Zero Exclusion -hankkeessa keräsimme lukuisten yritysten tuella yli 50 000 euroa syrjäytyneille nuorille.

Kumppanuus ei synny automaattisesti tai esityskalvojen avulla, vaan vaatii empatiaa ja dialogia. Ihmisten vuorovaikutusta. Uskon vahvasti, että kestävä tulevaisuus rakentuu juuri näille yhteisille, pienille ja suurille teoille. Siksi haluamme kutsua yritykset mukaan yhteiselle matkalle: www.neste.fi/vastuulliset-ratkaisut

*) Kysely toteutettiin 3 649 suomalaiselle yrityspäättäjälle 15.-21.11.2019 välisenä aikana ja siihen vastasi 2,7 % eli 94 yrityspäättäjää eri kokoisista yrityksistä. Kysely toteutettiin sähköpostitse.