16.7.2020 klo 13:17
Uutinen

Tanssilavayrittäjä pitää AVIn ohjeistusta lähes mahdottomana: ”Millä pidät etäisyyden, kun tanssitaan tangoa tai valssia”

Turvaetäisyysohjeistusta on tanssilavayrittäjän mukaan tulkittu varsin eri tavoin eri lavoilla. Hän toivoo yhteisiä pelisääntöjä.

Tanssilavat ovat jo osittain avautuneet, mutta koronarajoitukset vaikuttavat oleellisesti niiden toimintaan. Erityisen hankalaa on turvaväleistä huolehtiminen.

Nimettömänä pysyttelevä tanssilavayrittäjä on huomannut, että osa tanssiravintoloista on avannut ovensa, vaikka rajoituksia ei pystytä noudattamaan.

– Soitin toissa päivänä Vaasan Aluehallintovirastoon ja kysyin ohjeita, koska ne ovat mielestäni puutteelliset.

Nykyisen ohjeistuksen mukaan ravintolan anniskelualueella on oltava istumapaikka jokaiselle asiakkaalle. Lisäksi ravintoloitsijan tulee huolehtia siitä, että eri seurueisiin kuuluvien asiakkaiden turvaväli on 1-2 metriä.

– Tanssiporukkahan ei istu vaan he tanssivat. Kuitenkin pitäisi pitää turvaetäisyys. Millä pidät etäisyyden, kun tanssitaan tangoa tai valssia, yrittäjä kysyy.

AVIn mukaan vastuu on yrittäjällä.

– Samaan seurueeseen kuuluvat voivat olla lähekkäin. Muihin tulisi pitää turvaetäisyys. Tiedämme, että se voi olla vaikeaa järjestää. Me emme voi tarkkailla ohjeistuksen noudattamista, koska Avilla ei ole toimivaltaa siihen. Viime kädessä vastuu on tapahtumajärjestäjällä ja kunnan tartuntatautilaista vastaavalla henkilöllä, AVIn yhteisen viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta kertoo.

Hänen mukaansa kaikille yleispätevää ohjeistusta on mahdoton antaa.

– Istumapaikkavaatimus koskee anniskelualuetta, ei muuta aluetta esimerkiksi tanssilavalla. Yrittäjä voi määritellä sen itse.

”Riskihommaa, jos tuntemattomat tanssivat”

Lehtovirta myöntää, että muiden kuin pariskuntien välinen tanssiminen on nykyisten suositusten mukaan lähes mahdotonta.

– Käytännössä pitäisi kieltää muiden kuin pariskuntien tanssiminen. Siitä ei kuitenkaan ole tarkkaa ohjeistusta. Jokaisen maalaisjärki sanoo, että jos vieraan ihmisen kanssa tanssii, siinä ei ole 1-2 metrin turvaväliä.

Nimettömänä esiintyvä yrittäjä pitää ohjeistuksen noudattamista erittäin vaikeana.

– Tanssilavoille tulee muitakin kuin pariskuntia. Se on aika riskihommaa, jos tuntemattomat tanssivat keskenään.

Hän toivoisi, että kaikki noudattavat samoja pelisääntöjä.

– Suomessa on tietojeni mukaan avattu yli kymmenen tanssilavaa, joita on pidetty auki jo useamman viikon. Siellä mennään samalla systeemillä kuin ennen rajoituksia. On useita sellaisia paikkoja, joissa ei varmasti ole istumapaikka kuin 5-10 prosentille asiakkaista.

– Jos kerran muutkin ovat avanneet tanssilavoja, en voi jäädä yksin sivuun. Kyllä minunkin pitää tienata ja elää, yrittäjä jatkaa.

AVIn Jaana Lehtovirran mukaan tanssilavan saa avata, jos ohjeistusta noudatetaan.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi