27.7.2020 klo 11:57
Uutinen

”Nyt painetaan, kun rauta on kuumaa” – Vuokrausalalla toimivalle Henrille kesäloma ei ole vaihtoehto

Vuokrausbisnekseen keskittyneen Dwelletin perustajaosakkaan Henri Haaksialan työpäivät ovat venyneet kesällä yli 10-tuntisiksi.

Henri Haaksiala on startup-yrittäjä, jonka kaksi vuotta sitten yhdessä Kimmo Lehtilän kanssa perustama Dwellet Oy kehittää verkkoalustaa asuntosijoittajille ja vuokranantajille. Yrittäjä hän on ollut koko aikuisikänsä.

Kuluneen kesän Haaksiala on tehnyt pitkää päivää.

– Lähtökohtaisesti suhtaudun lomailuun positiivisesti. Mitä kesään tulee, vuokrausalalla kesä on parasta sesonkia. Perheet muuttavat paikkakunnalta toiselle kesällä, ennen kuin työt ja koulut alkavat. Lisäksi opiskelijat etsivät asuntoja. Siksi kesällä pitää tahkota, kun rauta on kuumaa.

Haaksiala pitää vapaata mieluummin syksyllä tai talvella. Työn organisointia helpottaa se, että teknologiayrityksessä riittää, kun mukana on kannettava tietokone ja nettiyhteys.

– Kun etätyöt alkoivat viime keväänä, meillä tekeminen ei oikeastaan muuttunut. Olen tehnyt töitä rantakahvilan pöydässä ja laiturin nokassa.

Dwelletillä on toimisto Espoon Tapiolassa. Muutama työntekijä halusi pysyä toimistolla myös koronakevään aikana.

Etätyö pidensi työpäiviä

Kesän aikana Haaksialan työpäivät ovat venyneet välillä yli 10-tuntisiksi.

– Arkisin saatan tehdä 12 tuntia päivässä, en kuitenkaan joka päivä. Normaali työaika on 8-9 tuntia asiakasrajapinnassa ja siihen päällr pari kolme tuntia erilaisia yrittäjävastuita. Viikonloppuisin olen meidän yrityksessä se henkilö, joka ohjaan puhelut itselleni ja selaan asiakaspalvelun sähköpostia. Viikossa työtunteja kertyy reilut 80, hän kertoo.

Kesällä yrittäjä on tasapainottanut töitä irtatumalla normaalin arjen maisemista.

– Tykkään työstä, enkä osaisi olla täysin eristyksissä. Minulle riittää, että ympäristö vaihtuu mutta työasiat pysyvät mielessä.

Haaksiala on huomannut, että etätyön lisäännyttyä hänen työhön käyttämänsä aika on kasvanut.

– Aikaisemmin kun olin ravintola-alalla, töitä tehtiin enemmän kiinteässä paikassa. Nyt arki rytmittyy toimistorutiinin mukaan mutta etänä. Kun ottaa tietokoneen mukaan kotiin, vapaa-ajan ja työn raja hämärtyy. Saatan tehdä töitä alkuiltaan asti ja sitten käydä vaikkapa liikkumassa. Kun tulen takaisin kotiin, saatan jatkaa töitä vielä illalla muutaman tunnin.

Kuva: Henri Haaksialan albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi