11.8.2020 klo 14:02
Uutinen

Yksinyrittäjä kiittelee yrittäjän työmarkkinatuen notkeaa prosessia – Runsaat 400 euroa auttoi koronakevään kurimuksessa

Porilainen yksinyrittäjä sai pahimman koronakriisin aikana apua yrittäjän työttömyysturvasta.

Yrittäjän työmarkkinatukea voi hakea väliaikaisilla ehdoilla vuoden loppuun asti. Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos yrittäjän päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai yrittäjän tulo yrityksestä on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa. Tuen saamiseksi yrittäjän ei tarvitse lopettaa yritystoimintaa.

Porilainen verhoomoalan yksinyrittäjä Peppiina Heilä haki työttömyysturvaa viime keväänä. Heilä on pyörittänyt Verhoomo Mööpelin Unelmaa 14 vuoden ajan.

– Hakuprosessi oli helppo. Täytin hakemuksen netissä. Kunhan piti toisessa ikkunassa auki täyttöohjetta, homma oli yksinkertaista. Ilman täyttöohjetta en olisi selvinnyt yhtä hyvin. Lisäksi sain apua Suomen Yrittäjien hakuohjeesta.

Heilän mukaan kotikunnan myöntämänä yksinyrittäjätuen hakuprosessi oli selvästi monimutkaisempi.

Heilä haki tukea toukokuussa heti sen jälkeen, kun huhtikuun tulot romahtivat 500 euroon.

– Huhtikuu oli yritykselläni ainoa kuukausi, kun myynti sakkasi. Tiesin, että huhtikuusta en saa itselleni paljon mitään.

Työttömyysturvapäätös tuli nopeasti.

– Sain sitä kautta käteen huhtikuulta 464 euroa eli 29.01 euroa päivää kohden. Tottakai siitä oli hyötyä siinä tilanteessa.

Heilä on tottunut huolehtimaan raha-asioistaan säntillisesti. Hän pyrki kevään aikana varmistamaan, ettei jäisi täysin tyhjän päälle.

– Suunnittelen koko ajan rahankäyttöni kaksi kuukautta eteenpäin. Sellaiselle yrittäjälle, joka ei ole pystynyt varautumaan millään tavoin etukäteen, työttömyysturva on varmasti tullut todella tarpeeseen.

Kevään jälkeen Heillä ei ole enää hakenut työttömyystukea, sillä yritys on työllistänyt hänet riittävästi.

– Viime kuussa Kelasta tuli kirje, että pidetäänkö työnhaku vielä voimassa. Päätin katkaista haun, koska työtilanne on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä. Tilauskantaa on lokakuun loppuun asti.

Kela: Haasteita hakujärjestyksessä

Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén pitää yrittäjän työttömyysturvan merkitystä suurena.

– Uskon, että tämä SY:n aloitteesta voimaan tullut etuus on pelastanut Suomen lukuisilta konkursseilta ja mahdollistanut monen pienyrittäjän yritystoiminnan jatkumisen myös pahimman kriisiajan yli. Etuuden hakuprosessi on alkukankeuksien jälkeen mennyt erinomaisen hyvin, tästä kiitokset työ- ja elinkeinotoimistoille ja Kelalle. Jonoa on valitettavasti ollut alueilla, joissa on paljon etuuden hakijoita, esimerkiksi Uudellamaalla.

Kelan lakimiehen Teija Hauteran mukaan yrittäjän työttömyysturvan hakuprosessi on sujunut pääsääntöisesti mutkattomasti. Työttömyysturvaa on myönnetty noin 42 000 yrittäjälle.

– Osa yrittäjistä on hakenut työttömyysturvaa tavallisen työttömyysetuuden hakemuksella. Hieman haasteita on ollut myös siinä, että jos yrittäjä tulee ensimmäistä kertaa työttömyysturvajärjestelmän piiriin, hänelle ei ole välttämättä ollut selvää, missä järjestyksessä toimenpiteet täytyy tehdä. Yrittäjän on ensin rekisteröidyttävä TE-toimistoon työnhakijaksi ja vasta sitten voi hakea työmarkkinatukea. Joissain tapauksissa nämä on tehty väärässä järjestyksessä tai jompi kumpi toimenpide on jäänyt tekemättä.

Hauteran mukaan yrittäjän työmarkkinatuen prosessi on mennyt hyvin pitkälti siksi, että väliaikaisessa laissa suljettiin pois tiettyjä työttömyysturvan myöntämisedellytyksiä, joiden tutkiminen ei olisi ollut yrittäjien kohdalla tässä poikkeustilanteessa tarkoituksenmukaista.

– Se oli Kelan näkökulmasta erittäin hyvä asia. Olemme tyytyväisiä myös siihen, että pystyimme tekemään oman hakemuksen yrittäjille.

Lisätietoja yrittäjän työmarkkinatuesta löytyy Kelan sivuilta.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi