13.8.2020 klo 18:02
Uutinen

Ämpäreiden kysyntä pompsahti – Orthexin tuotantolinjat painavat täyttä häkää: ”Suomalaiset ovat menneet metsään”

Lohjalla valmistetaan ämpäreitä täydellä teholla. Tuotteet ovat menneet kaupaksi marjastuksesta ja sienestyksestä innostuneille suomalaisille.

Orthex Groupin tehtaalla Lohjalla valmistuu noin 200 ämpäriä tunnissa. Tuotantokoneisto käy kuumana, sillä ämpärien kysyntä on noussut selvästi kuluneen kesän aikana.

Tehtaanjohtaja Tom Ståhlberg on seurannut tyytyväisenä menekin kasvua.

– Ihmiset ovat olleet kesän aikana kotimaassa tavallista enemmän ja monella on ollut aikaa kerätä marjoja ja sieniä. Se näkyy kysynnässä selvästi. Volyymit ovat nousseet viime vuosiin ja omiin ennusteisiimme nähden.

Ämpärien myynnin kasvu on ollut toistakymmentä prosenttia. Orthexin tehtaalta valmistuu vuodessa lähes miljoona ämpäriä. Tänä kesänä kaikki on myyty, mitä linjoilta on valmistunut. Valtaosa kaikista valmistetuista ämpäreistä jää Suomen markkinoille. Suosituin ämpärimalli on valkoinen ”perusmalli”.

– Suosituimmat ämpärit on valmistettu neitseellisestä materiaalista, sillä niitä voidaan käyttää elintarvikkeiden säilyttämiseen, Ståhlberg kertoo.

Hänen mukaansa kasvanut kysyntä kertoo suomalaisten paluusta perinteisten kesänviettotapojen ääreen.

– Suomalaiset ovat menneet metsään ja palanneet tapaan, jossa metsän antimia kerätään ja säilötään. Myös pakasterasiat ovat myyneet hyvin.

Ämpärien ja säilöntärasioiden kysyntä on osaltaan helpottanut koronakeväänä heränneitä huolia kysynnän kehittymisestä. Kun ihmiset ovat jääneet kotiin ja panostaneet kodin laittamiseen, Orthexin tilanne on kehittynyt myönteiseen suuntaan.

– Koronan aiheuttama kysynnän kasvu näkyy myös muissa tuoterymissä kuten esimerkiksi kodin säilytysjärjestelmissä, Ståhlberg jatkaa.

Kalaverkkoämpäri uusinta uutta

Uudet kierrätysmateriaalit ovat mahdollistaneet ämpärien valmistuksen muun muassa kalaverkoista. Tuote tuli markkinoille kevään aikana.

– Kalaverkkoämpäri on herättänyt kiinnostusta myös Euroopassa. Eurooppaan ei juuri kannata viedä perusämpäreitä, mutta vastuullisesti tuotettua pystyy kyllä myymään siellä.

Ståhlbergin mukaan Orthex etsii jatkuvasti uusia raaka-aineita vastuullisiin tuotteisiin.

– Me teemme yhteistyötä kalaverkkoja kalastajilta keräävän yrityksen kanssa. Plastix tekee verkoista raaka-ainetta eri tuotteisiin. Kokeilujen ja testien jälkeen löysimme ratkaisun tehdä tästä materiaalista myös ämpäreitä. Kuluttajan kannalta kyseessä ei ole pelkkä ämpäri vaan vastuullinen teko.

Kierrätysmateriaalit eivät ole uusi asia ämpärituotannossa, sillä lopputuotteita on jo vuosien ajan valmistettu kotitalouksilta tulevasta kierrätysmuovista.

Ståhlberg painottaa, että jokaisella materiaalilla on oma käyttötarkoituksensa.

– Jos ämpäriä voi käyttää esimerkiksi ruuan säilytykseen, siinä on oma merkintä tästä käyttötarkoituksesta. Silloin raaka-aine on testattu niin, että se käy säilytykseen. Uusiomateriaaleista tehdyissä ämpäreissä tällaista ominaisuutta ei ole. Ämpäriä ostettaessa on tärkeää tiedostaa, mihin käyttötarkoitukseen tuote tulee.

Orthex Group on perustettu vuonna 1956. Se oli pitkään perheyhtiö. Vuonna 2015 mukaan tuli nykyinen omistaja, pääomasijoitusyhtiö Sponsor Capital. Työntekijöitä Lohjan tehtaalla on 65. Vaikka yritys tunnetaan etenkin ämpäreistä, ne vastaavat vain alle kymmentä prosenttia kokonaistuotantovolyymistä. Suurin volyymi on kotitalouksien säilytyslaatikoissa ja muun muassa roskien lajitteluastioissa.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi