Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Koronalla yllättäviä vaikutuksia yritysten perustamiseen – katso suuret alueelliset erot taulukosta

Uusyrityskeskusten kautta perustettiin tammi–kesäkuussa keskimäärin 15 prosenttia vähemmän yrityksiä kuin vuosi sitten. Suurin pudotus (-60%) oli Sisä-Savossa. Kasvuakin oli, eniten Hyvinkäällä ja Riihimäellä (+19%).

Jo yksistään Uudenmaan alueella oli todella suuria vaihteluita eri kaupunkien ja alueiden välillä. Itä-Uudellamaalla (-44%), Helsingissä (-25%) ja Vantaalla (-23%) perustettujen yritysten määrä väheni selvästi. Länsi-Uudellamaalla (+16%) ja Keski-Uudellamaalla (+14%) yrityksiä perustettiin enemmän kuin vuosi sitten.

– Vantaalla merkittävä osuus, noin 40 prosenttia, yritysten perustajista on maahanmuuttajia, jotka toimivat esimerkiksi ravintoloitsijoina, taksiyrittäjinä tai kauneudenhoitoalalla. Uusien yritysten perustaminen näille palvelualoille oli koronakevään aikana mahdotonta rajoitusten vuoksi, kertoo YritysVantaan toimitusjohtaja Marketta Korhonen.

Monilla alueilla perustettujen yritysten määrä laski vielä enemmän: Sisä-Savo -60%, Itä-Savo -39%, Tampere -35%.

Intoa yrittäjyyteen riittää kriiseistä huolimatta

Patentti- ja rekisterihallituksen tilastot osoittavat, että viime vuoteen verrattuna yritysten perustaminen vähentyi Suomessa pahimpaan korona-aikaan, kun taas huhtikuun lopulta kesäkuun puoliväliin ulottuvalla tarkastelujaksolla uusien yritysten määrä kasvoi vuoden takaisesta. Sama trendi näkyi myös Uusyrityskeskuksissa.

– Uusyrityskeskuksissa on huomattu, että kun yrityksen on päättänyt perustaa, sitä päätöstä ei ihan helposti horjuta edes tällainen maailmanlaajuinen kriisi. Ja onneksi näin on, sillä tarvitsemme uutta yrittäjyyttä korona-ajan jälkeiseen talouden elvyttämiseen. Uusi yrittäjyys yksinkertaisesti luo uutta työtä, sanoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.

– Päättäjien kaikilla yhteiskunnan tasoilla pitää nyt ymmärtää osoittaa varoja yritysten perustamisneuvontaan. Se on investointi työllisyyteen ja uuteen kasvuun, painottaa Kallama.

 toimitus(at)yrittajat.fi