Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

STM:n kirjoitusvirhe teki pahaa jälkeä vain kolmessa tunnissa – "Yksi elämäni tappiollisimmista viikoista"

Ministeriön virheellinen ohjeistus ehti aiheuttaa tuhoisaa jälkeä Johanna Soilun yrityksessä.

Jyväskyläläinen Johanna Soilu koki karvaalla tavalla, mitä kirjoitusvirhe voi pahimmillaan tarkoittaa yrittäjän arjessa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti eilen maanantaina aluehallintovirastoja kokoontumisrajoituksista. Ensimmäisessä ohjeistuksessa henkilörajaksi oli määritelty virheellisesti 50 henkilöä, kun rajan piti olla 500 henkilöä.

Virhe korjattiin, mutta vahinko ehti jo tapahtua. Twitterissä virhe sai osakseen ihmetystä, jopa suuttumusta tapahtuma-alan yrittäjiltä.

Soilu menetti muutamassa tunnissa isoja tapahtumia ja lisäksi muut syksyn tapahtumat ovat vaakalaudalla.

– Tulevan viikonlopun iso muotitapahtuma oululaisessa kauppakeskuksessa peruttiin virheellisen tiedon julkistamisen jälkeen, hän pahoittelee.

Soilun yritys Fashion Unit Oy on muoti- ja mallitoimisto, joka järjestää muun muassa muotinäytöksiä ja markkinointitapahtumia kauppakeskuksissa. 

STM:n virheellinen ohjeistus sai yhteistyökumppanit varpailleen.

– Moni ei uskalla enää lähteä mukaan maineriskin takia. STM:n viestimisellä oli iso merkitys. Vaikka raja nostettiin pian takaisin 500 henkilöön, yhteistyökumppanit kokevat järjestämisen isona uhkakuvana. Jo tähän mennessä tapahtumajärjestäjät ovat olleet merkittävän maineriskin alaisuudessa. Ei uskalleta ottaa pienintäkään riskiä, että tartuntoja tulisi.

Jatkossa yli 500 henkilön tilaisuuksia voi järjestää, jos niissä pystytään noudattamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistusta yleisötilaisuuksien koronaturvallisuudesta.

"Tuntuu, että tapahtumien järjestäminen on syntiä"

Soilu on harmissaan siitä, että hänen asiakkaansa eivät välttämättä ota STM:n kirjoitusvirhettä pelkkänä virheenä. Asialla on laajemmat vaikutukset.

– Minun kannaltani vaikutukset ovat merkittävät. Maksettavakseni jäävät kaikki varatut kulut, muun muassa lennot, juna- ja bussimatkaliput sekä majoitukset. Vielä viime perjantaina maksuista olisi saanut puolet takaisin, nyt pitää maksaa kaikki.

Tapahtuma-alan tilanne on Soilun mukaan lähes kestämätön. Keväällä häneltä peruuntui 22 tapahtumaa.

– Itsekin olen miettinyt, että miten kehtaan enää järjestää mitään. Ihmiset suhtautuvat varsin kärjekkäästi tapahtuma-alan yrittäjiin ja kritisoivat, miten voidaan houkutella ihmisiä suurella joukolla paikalle. Olen saanut kuulla tavaratalojen johtajilta, että heitä on kielletty houkuttelemasta ihmisiä paikalle. Tuntuu, että tässä ajassa tapahtumien järjestäminen on syntiä.

Soilu kertoo olevansa tyhjän päällä syyskuun alusta alkaen, jos tapahtumia ei pystytä järjestämään.

– Tämä on ollut yksi elämäni tappiollisimmista viikoista. Eniten harmittaa kuitenkin alihankkijoiden ja esiintyjien puolesta. Nyt kaikilta jää leipä saamatta. Oulun tapahtumaa varten teki töitä monta kymmentä ihmistä.

Yrittäjät: Sähläys ei voi jatkua

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pitää STM:n virhettä kestämättömänä.

– STM on aiheuttanut toistuvasti yrityksille ja yrittäjille ongelmia epäselvällä tai jopa virheellisellä viestinnällä. Tällainen voi olla kohtalokasta monelle matkailu- ja tapahtuma-alan yritykselle, joista moni on jo valmiiksi ahtaalla. Ministeriö ei voi jatkaa tällaista sähläystä.

Hän arvioisi yritystukia uudelleen, jos koronan toinen aalto pahenee.

– Erityisesti kustannustuki pitää virittää uudelleen niin, että se auttaa kaikkia koronan pahimmin koettelemia yrityksiä, oli toimiala mikä tahansa. Matkailu- ja tapahtuma-alalla on nyt suuri epävarmuus. On todella tärkeä löytää ratkaisuja, joilla yrityksille saadaan turvallisesti asiakkaita meiltä ja maailmalta, ja niiden toiminta voidaan turvata.

Kuva: Johanna Soilun albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi