Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Pitopalvelussa leivotaan hiki hatussa YO-juhliin, vielä keväällä kaikki oli toisin – ”Ei auttanut kuin kuivata silmät ja keksiä jotain”

Seinäjokelainen pitopalvelu kääri hihat ja keksi uusia tukijalkoja, kun koronarajoitukset lopettivat keväällä tilaukset hetkessä. Tulevan viikonlopun ylioppilasjuhlat ja piristynyt kysyntä tarkoittavat pitkää päivää Alitar Oy:ssä.

Juhla- ja pitopalvelu Alitarin yrittäjä Tarja Ali-Rantalan mukaan ennen koronapandemiaa catering-toiminta muodosti yrityksen liikevaihdosta 70 prosenttia. Ali-Rantalalla oli onneksi toinenkin tukijalka, palvelutiskimyynti paikallisessa Minimanissa.

– Hätä on liikkeelle paneva voima, silloin alkoi niitä ideoita tulemaan. Aiemman liha-, kala- ja einespalvelutiskin lisäksi kehitimme Ruokaa Ruusulasta -tuotemerkillä tasokkaita ruoka-annoksia myyntiin, kertoo Tarja Ali-Rantala.

– Silloin palvelutiski nousi meillä ykköseksi. Porukka söi kotona, ja kävivät ostamassa ruokaa, sekä viikonloppuisin perheet panostivat ruokailuun.

Alitar Oy työllistää yrittäjän lisäksi kaksi vakituista työntekijää ja tuntityöntekijöitä.

– Ennen koronaa mietimme, että vakinaistaisimme lisää porukkaa. Mutta nyt kun koronatartuntoja tulee koko ajan lisää, niin nyt on vaan katsottava päivä kerrallaan eteenpäin. Uskon, ettei koronapandemia ole vielä tänä vuonna eikä ehkä vielä ensi vuonnakaan taputeltu.

Nyt kun rauta on kuumaa, Ali-Rantala ja henkilöstö tekevät pitkää päivää.

Kekseliäisyyyttä on vaadittu

Ruokaa Ruusulasta -tuotemerkkinen ateriapalvelu syntyi hädän keskellä, eikä sen kanssa aikailtu. Noin 1,5 viikkoa maaliskuun koronarajoitusten jälkeen idea oli toteutuksessa.

– Ei auttanut kuin niistää nenä, kuivata silmät, ja keksiä jotain, että selviäisimme. Sanon, että ennen kuin tämä vuosi on lusittu, monta tippuu valitettavasti kyydistä, Ali-Rantala huokaisee.

Juhla- ja pitopalvelu Alitar haki ja sai Ely-keskuksesta korona-avustusta sekä vuokrahelpotusta kiinteistönomistajalta, Seinäjoen seurakunnalta.

– Vähällä tuella on menty, mutta se kertoo siitä, että näistä toimistamme oli apua. Saimme tukea myös ravintolatoiminnan keskeytyksen johdosta.

Ali-Rantalan mukaan mistään työstä ei kieltäydytty kevään ja alkukesän aikana. Myös pienimuotoisia muistotilaisuuksia järjestettiin juhlatilassa. Hygienia- ja turvaväliohjeista pidettiin kiinni.

Kesä 2021 on jo loppuunmyyty – Jos mielii juhlia ensi kesänä, juhlavarauksille alkaa olla kiire

Kevään ylioppilaat pääsevät viimein juhlistamaan ansaittua valkolakkiaan. Alitar Oy toimittaa tarjoilut noin 25 ylioppilasjuhlaan Seinäjoen seudulla nyt perjantaina ja lauantaina. Keittiössä on kiireistä, sillä jokaisessa juhlassa on osallistujia 50-80 henkilöä.

– Meillä koko loppuvuosi on jo viikonloppujen osalta melkein myyty. Kesä 2021 on loppuunmyyty. ja kesälle 2022 on jo myyty iso osa.

– Juhlatilassamme on järjestetty jo myös kokouksia ja koulutuksia, ja yritykset ovat aktiivisesti kyselleet tiloja tapahtumiin. Toki jo pikkujouluja on myyty, mutta vielä ei tiedä, toteutuvatko ne.

– Olemme positiivisilla mielillä. Jos Suomi taas pysähtyy, niin kuin kävi maaliskuussa, ei sitä kestä kukaan. Jokaisella suomalaisella on tässä suuri rooli, että selviämmekö tästä ilman toista kovaa aaltoa.

Yrittäjä Tarja Ali-Rantala kertoo heillä olevan joitakin ajatuksia mahdollisen toisen korona-aallon varalle, mutta ohjenuorana on keskittyä tähän päivään.

– Pelon kanssa on kamala elää. Menemme päivä kerrallaan, kun huomisesta ei tiedä ja teemme omalta osaltamme kaikkemme, että meiltä ostaminen ja tilaaminen on turvallista.

Kuva: Alitar Oy

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi