16.9.2020 klo 12:18
Uutinen

Yritysten perintäkuluille tulossa katto koronan vuoksi väliaikaisesti – Yrittäjät: Saatava nopeasti ja pysyvästi perintälakiin

Lakiesitys yritysten perintäkulujen väliaikaisesta katosta ja tratan käytön rajoituksista tullee eduskunnan käsittelyyn lokakuun lopulla. Moni yrittäjä on maksanut yli 400 euron perintäkuluja.

Oikeusministeriö on laatinut esityksen yritysperinnän kulujen euromääräisistä ylärajoista sekä trattaperinnän rajoittamisesta väliaikaisesti. Esityksellä pyritään helpottamaan koronakriisin vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden yritysten tilannetta, jota laskujen ja velkojen maksun viivästymisestä aiheutuvat perintäkulut osaltaan pahentavat.

Lakiesityksen on tarkoitus mennä eduskunnan käsittelyyn lokakuun loppupuolella viikolla 44. Se tulee voimaan mahdollisimman nopeasti lain vahvistamisen jälkeen ja viimeistään 1.1.2021. Lakia sovellettaisiin sen voimassaoloaikana tehtyihin perintätoimiin.

Suomen Yrittäjät on jo pitkään ajanut muutosta perintälakiin, jotta yritysperinnän kulut pysyisivät maksuvaikeuksiin joutuneen yrityksen osalta kohtuullisina.

– Tästä syystä pidämme esitystä oikeasuuntaisena ja yhtenä keinona auttaa koronakriisin vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita pk-yrityksiä. Samalla pidämme kuitenkin tärkeänä, että yritysperinnän kulut saatettaisiin mahdollisimman nopeasti pysyvästi perintälakiin siten kuin pääministeri Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu, Suomen Yrittäjät toteaa lakiluonnoksesta antamassaan lausunnossa.

Viikko sitten julkaistun Pk-yritysbarometrin mukaan koronakriisin vuoksi pk-yritysten kassatilanne on heikentynyt voimakkaasti alkuvuodesta. Lähes 20 prosenttia yrityksistä raportoi vaikeuksista hoitaa maksujaan viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana.

Kulut vaihtelevat perijästä riippuen

Esityksen mukaan perintälakiin lisättäisiin yritysperinnän osalta säännökset siitä, minkälaisista perintätoimista ja kuinka monesta perintätoimesta saa vaatia korvauksen. Lakiin lisättäisiin myös säännökset yksittäisistä perintätoimista veloitettavien kulujen ja velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismääristä sekä aikarajoista sellaisten maksumuistutusten tai maksuvaatimusten lähettämiselle, joiden kuluista vaaditaan korvaus velalliselta.

– Esitys on kannatettava. Lakimuutos on koronakriisin hoitamisen lisäksi perusteltua monesta muustakin syystä. Ensinnäkään velallinen ei voi itse vaikuttaa kuluihin, vaan niistä päättää yksin velkoja tai kuluista sovitaan velallista sitovasti velkojan ja perimistoimiston kesken.

– Kulut vaihtelevat merkittävästi riippuen siitä, kuka velkoja perii. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ratkaisukäytännöstä on nähtävissä, että kulut voivat olla velallisen näkökulmasta kohtuuttoman suuria. Suuret perintäkulut edesauttavat velallisen taloudellista ahdinkoa, Yrittäjien lausunnossa todetaan.

Kohtuullisena pidetty raja on 100 euroa, mutta Yrittäjägallupin mukaan vajaa viidennes yrittäjistä on saanut yli 400 euron perintäkuluja. Katso juttu aiheesta täältä.

– Kohtuulliset perintäkulut ovat myös velkojien näkökulmasta perusteltuja ainakin silloin, kun perinnässä käytetään ammattimaista perintätoimijaa. Tämä johtuu siitä, että perintäkulut ovat velkojan saataviin nähden etusijalla. Jos velallinen on maksukyvytön tai kykenee maksamaan vain osan veloistaan, kohtuulliset perintäkulut edesauttavat, että velkoja voi saada itselleen edes osan saatavistaan.

– Lisäksi pidämme tärkeänä, että kaikki mahdolliset keinot auttaa yllättävään talouskriisiin joutuneita yrityksiä otetaan käyttöön. Oikeusministeriön toimialaan kuuluvista asioista tulee jatkaa konkurssilain sekä ulosottokaaren väliaikaisia muutoksia.

Suomen Yrittäjät ei tässä vaiheessa ota kantaa luonnoksessa esitettyihin yksittäisiin euromääräisiin rajoihin. Koska esityksen tavoitteena on kuitenkin kohtuullistaa yritysperinnänkuluja, on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, etteivät esitetyt kulut poikkea esimerkiksi aluehallintoviraston nykyisestä ratkaisukäytännöstä ylöspäin. Tästä syystä Yrittäjät pitää valvovan viranomaisen arviota luonnoksen euromääristä tärkeänä.

Trattaperinnän rajoitukset kohdistettava tasapuolisesti kaikkiin pienyrityksiin

Esityksessä ehdotetaan väliaikaisia rajoituksia tratan käyttöön. Luonnoksessa rajataan osakeyhtiöt muutoksen ulkopuolelle siten, että tratan käyttö perintäkeinona olisi kiellettyä vain, jos velallinen on yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö.

Tavoitteena on tältä osin suojata erityisesti taloudellisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia yrityksiä. Tällaisia ovat esityksen mukaan yritykset, joiden velvoitteista luonnolliset henkilöt ovat lain mukaan henkilökohtaisessa vastuussa.

Suomen Yrittäjät muistuttaa, että suosituin yritysmuoto on osakeyhtiö, ja suurin osa osakeyhtiöistä on yhden tai muutaman henkilön yrityksiä. Pk-yritysbarometrin tulostenkin valossa eniten maksuvaikeuksista ovat kärsineet nimenomaan pienet yritykset yritysmuodosta riippumatta.

SY muistuttaa, että koronakriisiin joutuneet yritykset eivät ole lähtökohtaisesti maksuhaluttomia vaan tilapäisesti maksukyvyttömiä. Jos yrityksellä ei ole kassassa rahaa maksaa laskujaan, trattaperinnän merkitys painostuskeinona menettää merkityksensä. Tästä syystä on perusteltua, että kriisityökalut ovat kaikkien pienyritysten käytettävissä riippumatta yritysmuodosta.

Katso Yrittäjägallupin vastauksia perintäkuluista täältä.

Näin kohtuuttomia perintäkulut voivat olla, katso oikeudessa ollut tapaus täältä.

toimitus(at)yrittajat.fi