Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Ulkomaalaisen työntekijän palkkaamisprosessi on “kiusaamista ja pelleilyä” viranomaisilta – Koko kansantalous kärsii

Mikko Perälä haluaa palkata nicaragualaisen työntekijän. Oleskelulupahakemuksen liitteitä täytyi toimittaa neljän kuukauden jälkeen uudelleen, sillä ne ehtivät Migrin viranomaisten mukaan vanhentua.

Oululaisella koulutus- ja ohjelmistoalan yrittäjällä Mikko Perälällä paloi hermot syyskuun puolivälissä, kun hän sai yhteydenoton maahanmuuttoviranomaisilta, eli Migriltä. Perälä on palkannut nigaraqualaisen työntekijän, joka on tullut Suomeen alun perin poliittisena pakolaisena. Oleskelulupahakemus jätettiin viranomaisille juhannuksen tienoilla, mutta syyskuussa Migri otti yhteyttä ja totesi, että osa hakemuksen liitteistä pitäisi toimittaa uudelleen, koska ne olivat neljän kuukauden aikana ehtineet vanhenemaan.

– Minulla meni kuppi nurin, kun olin kerran jo paperit toimittanut. Viranomaisten toiminta on pelkkää kiusaamista, Perälä sanoo.

Perälä kirjoitti LinkedIniin avoimen kirjeen Migrin työntekijöiden oleskeluluvat -tulosalueen johtaja Tuuli Huhtilaiselle. Päivityksessään Perälä kysyy, ymmärtääkö Migri, millaista vahinkoa se aiheuttaa yhteiskunnalle nykyisellä toiminnallaan. Hän kehottaa ottamaan mallia Business Finlandista, joka koronakriisissä keväällä teki urakkatöitä hakemusvuoren käsittelemiseksi. Kyse on asenteesta.

– Me yrittäjät koitamme pitää tämän maan pyöriä pyörimässä, ja me tarvitsemme siihen tulevaisuudessa satojatuhansia ihmisiä EU:sta ja EU:n ulkopuolelta. Me emme tarvitse nykyisenkaltaisa maahanmuutto-organisaatiota heittämään keppiä pinnojen väliin. Teidän on aika ryhdistäytyä auttamaan Suomea. Tällä hetkellä olette pelkkä jarru ja ankkuri pohjassa, Perälä kirjoittaa.

Paperisotaa ja kiusaamista

Ulkomaisen työntekijän palkkaaminen voi olla todella hankalaa ja pitkä prosessi.

Työnantajan täytyy toimittaa Migriin puolenkymmentä lakisääteistä todistusta, kuten tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksuista, avata paikka MOL.fi pariksi viikoksi ja toimittaa useampi hakulomake.

Työntekijän täytyy toimittaa nivaska papereita, ja jos työntekijä on naimisissa tai tällä on lapsia, avioliittotodistus ja syntymätodistukset täytyy käännättää virallisella kääntäjällä, mikä on vaivalloista ja kallista.

Lisäksi työntekijän täytyy käydä esittäytymässä viranomaisille.

– Siinäkin on ongelma, kun aikoja ei saa. Työntekijäni olisi saanut Oulussa ajan marraskuulle, joten hän joutui ajamaan Rovaniemelle, jotta voisi näyttää naamaansa kaksi minuuttia. Tämänkin voisi varmasti tehdä digitaalisesti, Perälä toteaa.

Lisäksi Perälä moittii tylyä, ylimielistä, huonoa ja kasvotonta asiakaspalvelua, jossa viestit tulevat ilman yhteystietoja. Tuuli Huhtilaisenkin nimen Perälä löysi Ylen jutusta.

– Tulee tunne, että me olemme tekemässä jotain väärää. Yrittäjä haluaa vain tehdä liiketoimintaa ja viedä maata eteenpäin. Minun liiketoimintani kärsii, jos tämän tekijän työpanos ei ole käytössä, Perälä sanoo.

Tilanne ei palvele ketään, edes äärioikeistoa

Perälä ei ole harmituksensa kanssa yksin. Startup-yrittäjien yhteisö on puhunut työntekijöiden ja osaamisen palkkaamisen helpottamisesta vuosia, mutta ongelma koskee muitakin toimialoja. Kasvukeskusten ulkopuolella on useita suorittavan työn työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä, mikä hidastaa yritysten kasvua ja investointimahdollisuuksia.

– Tämä tilanne on Persujen eli äärioikeiston ansiota, ja se pelkoon ja vihaan perustuva asenne tuntuu periytyneen virkamieskoneistoon. En ymmärrä, miksi ammumme itseämme jalkaan. Tilanne aiheuttaa massiivisia ongelmia kansantaloudelle. Esteet pitäisi poistaa ja saada prosessi sujuvammaksi. Nykytilanne ei auta ketään, ei edes äärioikeiston kannattajia, Perälä sanoo.

Vastaavissa tilanteissa myös muut työnhakijat kärsivät. Perälä on löytänyt osaajan, jonka työpanost haluaa hyödyntää ja johon luottaa. Avoimen paikan ilmoittaminen MOL.fi-palvelussa huijaa muita hakijoita hakemaan paikkaa, jota ei oikeasti ole olemassa.

– Työpaikan ilmoittaminen Mollissa on aivan pelleilyä.

Perälä kokee, että yrittäjien turhautuminen ja avautuminen ei kuitenkaan vie asiaa parempaan suuntaan. Virkamiesten ja poliitikoiden täytyisi tarttua asiaan, muuttaa lainsäädäntöä ja kantaa vastuuta kansantaloudesta sekä yritysten kasvuedellytyksistä.

– Muutoksen pitäisi lähteä sisältäpäin. Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2004, ja työllistänyt eri yhteyksissä toista tuhatta ihmistä, ja heistä useat ovat ulkomaalaisia. Työllistän heitä jatkossakin.

Perälä on toimittanut Migrille pyydetyt liitteet uudelleen, ja toivoo, että prosessi menisi tällä kertaa maaliin.

 

Yrittäjämediat tavoitteli Tuuli Huuhtilaista puhelimitse Migrin asiakaspalvelun kautta, mutta ei toistaiseksi ole saanut häneltä kommenttia aiheeseen. 

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) Yrittajat.fi