25.9.2020 klo 11:02
Uutinen

Yrittäjät kerää kauheita tarinoita yrittäjyydestä Halloweenin pimeään iltaan – Kolme parasta palkitaan 500 euron palkintosummalla

– Toivon, että lopuksi voimme yhdessä nauraa kauheuksille, verkostopäällikkö Aicha Manai sanoo.

Yrittäjyyteen kuuluu intoa ja epätoivoa, nousua ja syvää alhoa. Tänä syksynä, marraskuun 18. päivä, virtuaalinen iltatilaisuus keskittyy Halloween-hengessä yrittäjyyden kauhutarinoihin.

– Usein kuulemme yrittäjätarinoita, jotka kertovat menestyksestä tai siitä, kun kaikki meni pieleen. Nyt halusimme kerätä tarinoita vähän eri kulmalla. Toivon, että lopuksi voimme yhdessä nauraa kauheuksille ja ilta olisi siinä mielessä terapeuttinen, Suomen Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai kertoo.

Tarinoiden keräys on käynnissä Suomen Yrittäjien Instagram-tilillä story-osiossa Haaste-otsikon alla.

– Parhaat tarinat palkitaan, ja kolmelle voittajalle on luvassa 500 euron palkintosumma, Manai kertoo.

Tarinoita kerätään Halloweeniin, eli lokakuun loppuun, saakka. Marraskuisissa iltamissa vastapalkitut Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnon voittajat kertovat omat tarinansa.

Illan aikana käydään läpi Elon ja Fennian selviytymispaketti kauhutilanteista varautumiseen.

– Aluejärjestöt voivat järjestää omia tilaisuuksiaan tämän ympärille. Mahdollisuuksia on monia, Manai sanoo.

Ohjelma ja ilmoittautuminen tästä linkistä.

Suomen Yrittäjät esittää: Kauheat ja rohkeat yrittäjätarinat Facebookissa.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi