5.10.2020 klo 13:00
Uutinen

Suomen Yrittäjät ehdottaa: Yrittäjäksi yritysoston kautta – se on optio koronasta selviytymiseen

Suomessa on nyt luotava laaja ja kunnianhimoinen Yrittäjäksi yritysostolla -valmennuskoulutus, esittävät Yrittäjien asiantuntijat. Valmennus olisi tarkoitettu kokeneelle liikkeenjohdolle, jota tulee työmarkkinoille toimintojaan alas ajavista suurista yrityksistä.

Valmennuskoulutuksen tavoitteena olisi vauhdittaa yritysten omistajanvaihdoksia, yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Valmennus olisi osa maakunnallisia selviytymissuunnitelmia, joita parhaillaan valmistellaan tai laitetaan jo toimeksi.

– Viimeaikaisten valitettavien uutisten mukaan työmarkkinoille on vapautumassa kokeneita ja kouluttautuneita osaajia. Näitä uutisia ovat kertoneet viime aikoina ainakin UPM Keski-Suomessa, Scania Päijät-Hämeessä sekä Meyer ja Neste Oil Varsinais-Suomessa. Lista valitettavasti pidentynee, toteaa omistajanvaihdoshankkeen projektipäällikkö Mika Haavisto.

– Näistä yhtiöistä vapautuvat liikkeenjohdon osaajat voisivat olla mahdollisia yrityskauppojen tekijöitä, mutta moni ei osaa löytää tätä sopivana uravaihtoehtona, Haavisto sanoo.

Omistajanvaihdos voidaan myös nähdä vaihtoehtona uudelle yritykselle tai se voi olla kasvun ja kansainvälistymisen väline jo toimivalle yritykselle. Viivästynyt omistajanvaihdos hidastaa tai estää yrityksen kehittymisen. Finnveran mukaan omistajanvaihdoksen läpikäyneistä yrityksistä noin 30 prosenttia muuttuu kasvuyrityksiksi

Selviytymissuunnitelmasta tekoihin

Suomen Yrittäjät esitti koronakriisin keskellä maakunnallisten selviytymissuunnitelmien laatimista maakuntien liittojen johdolla. Suunnitelman mallisisältö esiteltiin Yrittäjien aluekehittämisohjelmassa. Yrittäjät suosittelee, että suunnitelma laaditaan yhdessä yritysten, maakunnan, kuntien, oppilaitosten, ELY-keskusten, kehitysyhtiöiden, uusyrityskeskusten sekä keskeisten rahoittajien kesken.

– Vastaanotto maakuntien liitoissa oli myönteinen, ja suunnitelmia alettiin tehdä. Suunnitelmat painottuvat elinkeinoelämän toimintaedellytysten ylläpitämiseen ja kehittämiseen, investointeihin, työllisyyteen ja osaamiseen, Yrittäjien elinkeinopolitiikan asiantuntija Janika Tikkala kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö on sittemmin asettanut alueellisten elvytysrahoituksen myöntämisen edellytykseksi maakunnallisten selviytymissuunnitelmien tekemisen. Ministeriö myöntää rahoitusta heikentyneen aluetalouden ja työllisyyden elvyttämiseen sekä uuden kasvun luomiseen maakuntien selviytymissuunnitelmien perusteella. Tähän valmennus vastaisi.

– Nyt suunnitelmat on valjastettava elinkeinopolitiikan työkaluiksi alueilla ja kunnissa, Tikkala korostaa.

Maakunnat viimeistelevät selviytymissuunnitelmiaan ja niiden toimeenpano on alkamassa. Näihin suunnitelmiin olisi otettava mukaan yrityksen ostamisen valmennus.

Tikkalan ja Haaviston mukaan koulutuksen järjestäminen sopisi Ely-keskuksille.

– Suomen Yrittäjät on valmis ottamaan vastuuta asian edistämiseksi, tarjoamaan sisällön koulutuspaketiksi ja asiantuntemuksensa käytettäväksi, Haavisto ja Tikkala sanovat.

toimitus(at)yrittajat.fi