Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Markkinointi

Mentorin avulla oman mukavuusalueen ulkopuolelle – Mentori: ”Näin tekemällä maine kasvaa”

Tom Weckströmillä oli takana pitkä työura, kun hän ryhtyi yrittäjäksi vuoden 2016 lopulla. Yksinyrittäjänä hän koki tarvitsevansa sparrailukumppania myyntiin ja markkinointiin sekä uutta näkökulmaa itsensä johtamiseen.

Digitaalisten innovaatioiden kehittämisen parissa työskennellyt Tom Weckström päätti etsiä itselleen mentorin yrittäjäkollegan suosituksesta kesällä 2019. Hän on ollut urallaan perustamassa kahta yritystä osakkaana ja työskennellyt useissa startupeissa, mutta yksinyrittäjänä hän on nyt ensimmäistä kertaa.

Sopiva mentori löytyi Yrittäjien mentorisi.fi-ohjelmasta. Mentoriksi löytyi tietokirjailija, strategisen markkinoinnin ja kilpailuedun asiantuntija Markku Vierula, joka toimii nykyisin niin ikään yksinyrittäjänä. Hän on ollut perustamassa useampia yrityksiä.

– Tomilla on menestyksellinen ura takana. Hänellä oli sama haaste kuin monilla muilla vastaavassa tilanteessa, että miten puetaan cv:ssä oleva osaaminen yrityksen tarjoomaksi. Kun osaaminen käännetään asiakkaan näkökulmaksi, pitää ajatella, että on erilaisia asiakkaita, jotka tekevät eri vaiheissa prosesseja erilaisia asioita. Tämä on segmentoinnin perusta, Vierula Consultingin Markku Vierula kertoo.

On mentävä epämukavuusalueelle

Markku Vierulalla on pitkä kokemus yrittämisestä.  Weckström sai jo ensimmäisessä tapaamisessa apua itsensä johtamiseen sekä markkinoinnin haasteisiin.  

– Puhuimme nimenomaan markkinoinnista, emme niin paljon perusmyynnistä, mutta itsensä brändäämisestä ja sisältömarkkinoinnista, sekä Markun keinoista sillä puolella. Sain Markulta ideoita ja kannustusta ajatukselleni blogien kirjoittamisesta. Huomasin, että näissä haasteissa on enemmän kiinni uskalluksesta ja kyvystä tarttua toimeen myös omalla epämukavuusalueella olevissa asioissa.

Markku Vierula on kirjoittanut teoksen ’Suuri integraatiokirja’ markkinoinnin ja myynnin yhteispelistä. Tapaamisessa pohdittiinkin myös markkinoinnin ja myynnin integraatiota. Weckströmillä on kaksi muutakin mentoria tällä hetkellä. Koronakriisi on hiukan sotkenut mentoroinnin etenemistä ja Weckström on tavannut Markku Vierulan vasta kerran.

– Markku on hyvä vastapari kanssani, sillä hän on myös yksinyrittäjä. Keskustelimme myös yksinyrittäjän arjesta ja priorisointitaidosta.

Apua asiakasarvon kiteyttämiseen

Mentori Markku Vierula painottaa mentoroinnissa ensimmäisen tapaamisen tärkeyttä luottamuksen herättämisessä.

– Henkilökemioiden pitää jotenkin osua kohdalleen. Tapaamisissa puhutaan luottamuksella ja ollaan rehellisiä. Jos ei uskalla analysoida omaa ajatteluaan, saattaa jäädä joitain näkökulmia käymättä läpi.

Vierula toi tapaamisessa esiin ajatuksiaan asiakasarvosta; suomalainen yritys on ”valitettavan usein” tuote- ja tuotantolähtöinen.

– Tuotelähtöiselle yritykselle asiakasarvo tarkoittaa sitä, että miten asiakas hyödyttää yritystä. Kun taas asiakaslähtöinen yritys kehittää palveluitaan asiakasnäkökulmasta, ja pyrkii tuottamaan arvoa asiakkaan tekemiseen.

Tapaamisessa perattiin myös Weckströmin liiketoiminnan konsultointiin erikoistuneen Balandor Oy:n erottuvuustekijät.

– Puhuimme siitä, mitkä ovat yritykseni erottuvuustekijät, millä erotun kilpailusta ja miten teen omaa osaamistani näkyväksi houkuttelevasti. Nämä teemat olivat tärkeitä muistutuksia ja osittain uusiakin asioita.

Sisältömarkkinoinnin ensiaskeleita

Vierula mainitsee, että alalla kuin alalla on ylitarjontaa. Kysyntää on huomattavasti vähemmän kuin tarjontaa.

– Yritän aina korostaa, että älä tarjoa tuotteita ja palveluita, joita kaikki muutkin tarjoavat, vaan kehitä oma juttu ja fokus asiakkaan tarpeisiin perustuen. Näin tekemällä maine kasvaa. Olisi löydettävä oma ydinkyvykkyys tai ydinkyvykkyydet, joilla tuoda arvoa asiakkaan omaan tekemiseen.

Ensimmäisen mentorointikerran jälkeen Weckström on lisännyt kirjoittamista ammatillisen verkostoitumisen palvelu LinkedInissä ja syksyn aikana Balandorin verkkosivuille rakennetaan blogi.

– Mietin toimenpiteiden seuraavaa steppiä, kun teen nyt markkinointitoimenpiteen, miten otan siitä koppia ja jatkan. Yksinyrittäjällä on rajallinen kapasiteetti, ja pitää vähän kaikkea tehdä, Weckströmillä piisaakin kysymyksiä jo seuraavaan tapaamiseen.

* Juttu ilmestyi Yrittäjä-lehden 3 numerossa.

kuva: Meeri Utti, kuvassa: Markku Vierula (vas) ja Tom Weckström

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi