14.10.2020 klo 16:29
Uutinen

Tule viikonlopuksi maksuttomalle palvelumuotoiluleirille!

Haluatko oppia innovatiivisia ja asiakaskeskeisiä menetelmiä yrityksesi kehittämiseen? Osallistumalla kahden päivän leirille opit hyödyntämään muotoiluajattelun menetelmiä oman yrityksesi liiketoiminnassa.

Korona pakottaa parhaillaan mukautumaan asiakkaiden muuttuvaan käyttäytymiseen ennätyksellisen nopeasti. Haluaisitko kehittyä oman bisneksesi kehittämisessä entistäkin paremmaksi? Nyt siihen on mahdollisuus! Suomen Yrittäjien palveluyhtiö Sypoint Oy järjestää yrittäjille maksuttomia palvelumuotoiluleirejä: kaksi fyysistä leiriä (läsnäleirit) ja kaksi Zoom-leiriä (etäleirit).

– Leireillä keskitytään Suomen Yrittäjien Sypoint Oy:n liiketoimintojen kehittämiseen. Sypoint tukee Suomen Yrittäjien strategiaa ja palvelulupausta: haluamme parantaa yrittäjien arkea. Kehitämme Sypointin toimintaa, joten päätimme, että parasta on osallistaa ideointiin itse yrittäjät, kertoo Sypoint Oy:n toimitusjohtaja Taru Jussila.

– Leirillä Sypoint toimii esimerkkinä, jota työstetään, mutta oppimiasi menetelmiä ja työkaluja pystyt jatkossa hyödyntämään myös oman liiketoimintasi kehittämisessä, kertoo leirien toisena vetäjänä toimiva, palvelumuotoilija Kirsi Kaunissaari.

Majoitus, ruokailut ja koulutus maksuttomia

Kullekin leirille mahtuu mukaan maksimissaan 10 henkeä. Sypoint tarjoaa leirin ajan majoituksen ja ruokailut.

– Osallistujamäärä on rajoitettu koronan vuoksi. Läsnäleirit järjestetään korona tarkasti huomioiden. Leiri on myös sijoitettu Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajalle, jossa koronaluvut ovat pienet, sanoo Jussila.

Läsnäleiri alkaa perjantaina yhteisellä lounaalla ja päättyy lauantaina iltapäivällä klo 16. Leirit pidetään Hotelli Keurusselällä Keuruulla 23.–24.10. ja 6.11.–7.11. Kummallekin leirille mahtuu 10 osallistujaa.

Myös Zoom-leirille voi osallistua

– Läsnäleirien lisäksi järjestämme samantyyppiset etäleirit lokakuun lopussa ja marraskuun puolivälissä. Zoomin välityksellä toteutettavat etäleirit järjestetään 29.–30.10. ja 12.–13.11., kertoo Kaunissaari.

Etäleirit rakentuvat kahdesta neljän tunnin sessiosta torstaina (12.30–16.30) ja perjantaina (8.30–12.30). Etäleirit ovat läsnäleirin tapaan identtiset eli ideana on ossalistua niistä vain toiseen.

Näin ilmoittaudut!

Lähetä lyhyt vapaamuotoinen hakemuksesi (miksi juuri sinä haluat mukaan) osoitteeseen assistentti@yrittajat.fi

Ilmaise hakemuksessasi, mikä leiriajankohdista on sinulle sopivin. Kerrothan, jos sinulle parhaiten sopivan ajankohdan lisäksi joku toinen leiriajankohta on sinulle myös mahdollinen. Valitsemme leireille mahdollisimman laaja-alaisen joukon erilaisia yrittäjiä. Informoimme leireille valittuja ja hakeneita sähköpostitse.

Läsnäleirien ajankohdat:

  • 23.–24.10.
  • 6.11–7.11.

Etäleirien ajankohdat:

  • 29.–30.10.
  • 12.–13.11.

Leirien ohjaajat:

Leirejä ohjaavat palvelumuotoilija Kirsi Kaunissaari ja työnohjaaja Taru Jussila.

Kaunissaari on palvelumuotoilija ja yrittäjä. Hän on kehittänyt nuorten yrittäjien toimintaa palvelumuotoilun menetelmillä ja työskennellyt myös yrittäjien kasvuyrittäjyysverkostossa. Myös Taru Jussilalla on palvelumuotoilusta ja -innovoinnista usean vuoden kokemus. Jussila on Suomen Yrittäjien viestintäjohtaja ja Sypoint Oy:n toimitusjohtaja. Taustaltaan hän on valtiotieteilijä ja journalisti sekä media- ja viestintäalan yrittäjä.