6.11.2020 klo 15:49
Uutinen

Nyt etsitään vuoden tutkijayrittäjää – Ilmianna yritys, jonka toiminta on vielä alkuvaiheessa

Kaupallisten ja teknisten tieteiden tukisäätiö KAUTE ottaa vastaa ehdotuksia Vuoden nuori tutkijayrittäjä palkinnon saajaksi. Yritystoiminta on tehokas tapa soveltaa tutkimusten tuloksia koko yhteiskunnan hyödyksi.

Tunnustuspalkinto on 5 000 euroa, minkä KAUTE-säätiön Akateemisen yrittäjyyden rahasto myöntää vuosittain tutkimukseen perustuvaa yritystoimintaa luoneelle tutkijalle.

Vuoden nuori tutkijayrittäjä -palkinto voidaan myöntää alle 40-vuotiaalle päätoimiselle yrittäjälle, jolla on uusi tutkimukseen perustuva liikeidea. Tutkijayrittäjän yritystoiminnan on oltava vielä alkuvaiheessa, niin että toimintaa on alle viisi vuotta toimintaa ja liikevaihtoa alle 10 miljoonan euroa. yritystoiminnan tulee työllistää omistajansa lisäksi vähintään yksi henkilö.

Säätiö tiedottaa, että ehdotuksia vuoden 2020 palkinnon saajaksi voivat lähettää kaikki asiasta kiinnostuneet henkilöt tai yhteisöt.

Viime vuonna palkinnon voitti laskennallisen tekniikan tutkija Jere Heikkinen, joka pyrkii Finnos-yrityksessään uudistamaan suomalaista sahateollisuutta tekoälyn avulla. Finnos luo asiakkaille lisäarvoa yhdistetystä tiedosta, eli datafuusiosta raaka-ainesäästön ja tarkemman lajittelun muodossa.

Finnos on investoinut tutkimukseen yli 10 prosenttia liikevaihdosta joka vuosi ja aikoo tehdä näin vastedeskin.

– Tavoitteena on vaatimattomasti mullistaa sahateollisuus röntgentekniikan ja tekoälyn keinoin. Olemme ottaneet siinä tavoitteessa jo isoja askelia. Järjestelmämme läpivalaisevat jo yli 60 prosenttia Suomen kaikesta sahatavaran raaka-aineesta. Karkeasti noin 11 miljoonaa kuutiota tukkeja. Tekoälyä herätellään jo kahdella sahalla ja muutaman vuoden päästä meillä on Suomessa useita sahoja, joiden tuotantoa ohjataan tekoälyavusteisesti.

Heikkisen mukaan viime vuodet ovat olleet hieno kehittämisen ja tutkimisen, mutta myös yrittäjyyden ja kaikkensa antamisen värittämä matka.

Yritystoiminnalla voidaan soveltaa tutkimusten tuloksia koko yhteiskunnan hyödyksi

KAUTEn asiamies Tuomas Olkku kertoo tiedotteessa säätiön haluavan kannustaa palkinnolla nuoria tutkijoita yrittäjäuralle.

– Yritystoiminta on tehokas tapa soveltaa tutkimusten tuloksia koko yhteiskunnan hyödyksi. Samalla syntyy myös uusia työpaikkoja.

– Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa. Tämä palkinto nostaa esille tutkimusta menestyksekkäästi soveltaneita yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ratkaisevat globaaleja haasteita luoden samalla uutta kasvua Suomeen, kertoo Suomen Ekonomien puheenjohtaja ja AKY-Akavalaisten yrittäjien puheenjohtaja Timo Saranpää.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kuuluu palkinnonsaajan valintaraatiin. Säätiö on jakanut Vuoden nuori tutkijayrittäjä -tunnustuksen vuodesta 2013 lähtien.

Vuonna 2018 palkinto myönnettiin solu- ja molekyylibiologian tohtoriopiskelija Kunal Gargille, joka Tezted-yrityksessään toi markkinoille uuden tavan diagnosoida punkkien levittämiä sairauksia.

Ehdotuksia vuoden 2020 nuoreksi tutkijayrittäjäksi voi lähettää KAUTEn sivuilla 31. joulukuuta 2020 asti.

* Juttua muokattu 9.11.2020 klo 14.55: Lisätty Jere Heikkisen kommentti.

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi