11.11.2020 klo 08:02
Uutinen

Uusi työ -toimialajärjestö haluaa nostaa kevytyrittäjien asemaa yhteiskunnassa – Kansalaistorille nousi väliaikainen patsas itsenäisille yrittäjille

Kevytyrittäjyys on yksi väylä yrittäjyyteen. Työelämän murros on kasvattanut kevytyrittäjien määrää.

Suomen Yrittäjät on saanut uuden toimialajärjestön kevytyrittäjiä edustavasta Uusi työ -järjestöstä. Asiasta päätettiin hallituksen kokouksessa syyskuun alussa.

Kevytyrittäjät ovat kasvava ryhmä ihmisiä, jotka myyvät osaamistaan tai palveluaan laskutuspalvelun kautta. He ovat siis palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa. Kevytyrittäjällä ei ole omaa Y-tunnusta, vaan laskutuspalvelu hoitaa lakisääteiset velvoitteet kevytyrittäjän puolesta.

Tämäntyyppinen työn muoto yleistyy, kun ideaansa tai taitojensa kysyntää tunnusteleva hankkii lisätuloja päivätyön rinnalla. Kevytyrittäjyys onkin yksi väylä kohti täysipäiväistä yrittäjyyttä.

Työelämä muuttuu

Uusi työ ry:n mukaan kevytyrittäjyys on osa työn teon murrosta, jossa ihmisillä voi olla monenlaisia rooleja työelämässä sekä erilaisia elämänvaiheita.

– Olisi tärkeää, että yhteiskunnan rakenteet vastaisivat muuttuvan työelämän tarpeita. Tämä koskee työttömyysturvaa, eläkevakuuttamista ja ylipäänsä viranomaisten tietämystä uusista työnteon tavoista, puheenjohtaja Aleksi Rautavuori ja varapuheenjohtaja Saija Hellstén kirjoittavat kannanotossaan.

Uusi työ toivoo, että kevytyrittäjät ja työelämän murros otettaisiin huomioon myös Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa.

Tarkkoja lukemia kevytyrittäjistä ei ole. Sen tietojen mukaan vuonna 2017 perustetuista yrityksistä noin kuusi prosenttia perustettiin kevytyrittäjyyden kautta.

– Tarkkaa lukua kevytyrittäjistä ei ole, koska kevytyrittäjiä ei ole tutkittu ja tilastoitu. Moni kuitenkin kasvaa yrittäjyyteen kevytyrittäjyyden kautta ja se on hyvä tapa kokeilla, onko omalle idealle kysyntää, Suomen Yrittäjien toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi toteaa.

Patsas itsenäisille yrittäjille

Uusi työ -järjestöön kuuluvat viisi suurinta laskutuspalvelua. OP-ryhmä tarjoaa vastaavaa palvelua, mutta se ei ole järjestön toimijoissa mukana.

Yksi laskutuspalveluiden tarjoajista, Ukko.fi, julkisti maanantaina 9. marraskuuta Helsingin Kansalaistorille väliaikaisen patsaan itsenäisten yrittäjien kunniaksi. Patsas on Kansalaistorilla keskiviikkoon, jonka jälkeen se vaihtaa paikkaa. Patsas esittää kolmea itsenäistä yrittäjää, jotka olivat julkistuksessa paikalla. Patsaaseen pääsee osalliseksi paikan päällä, sillä paikalla on kaivertaja kaivertamassa kaikkien halukkaiden nimet laattaan.

– Me haluamme, että itsenäisten yrittäjien arvo Suomelle nähdään ja heitä arvostetaan, etenkin näinä aikoina. Rohkeat itsenäiset yrittäjät kuvastavat nykyajan työelämän monimuotoisuutta ja ansaitsevat tulla kuulluksi. Yrittäjyys on murroksessa. Haluamme tehdä näkyväksi tämän ison joukon, joka työllistää itse itsensä, sivutoimisena tai päätoimisena, Ukko.fin toimitusjohtaja Ukko Kumpulainen perustelee.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi