18.11.2020 klo 17:25
Uutinen

Konkurssien määrä on kääntynyt laskuun – Yrittäjien ekonomisti: Väliaikaisten helpotusten päättyessä voi tulla konkurssiaalto

Konkurssien määrä on jatkanut laskuaan Suomessa vuoden kolmannella neljänneksellä. Vastareaktio voi tulla, kun konkurssilain väliaikaiset muutokset ja esimerkiksi verottajan sekä eläkeyhtiöiden myöntämien lykkäysten päättyminen alkavat vaikuttaa.

Suomessa konkursseja tapahtui heinä–syyskuussa 19 % vähemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Norjassa konkurssien määrä laski jopa 29 %, Ruotsissa laskua oli 25 % ja Tanskassa 20 %. Luvut käyvät ilmi Suomen Asiakastiedon ja sen emoyhtiö Enento Groupin kokoamasta vertailusta.

– Konkurssitilastot osoittavat selvästi, että yritystuet ja lainsäädäntöön tehdyt väliaikaiset muutokset ovat toimineet siten kuin on haluttu, eli pandemia ja sen vaikutukset eivät ole johtaneet konkurssiaaltoon, toteaa Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

Hänen mukaansa myös verojen, veroluontoisten maksujen ja eläkeyhtiöiden maksujen lykkäyksillä on ollut tärkeä vaikutuksensa siihen, että emme ole nähneet konkurssiaaltoa.

Syytä helpotuksen huokaisuun ei kuitenkaan ole:

– On todennäköistä, että väliaikaisten toimien päättyessä tulemme näkemään vastareaktion, eli piikin konkurssitilastoissa, Malinen sanoo.

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan yrittäjistä 14 prosentilla on maksuvaikeuksia, lopettamista pohtii 9 prosenttia ja konkurssiuhkaa kokee 4 prosenttia. Noin puolet yrityksistä on menettänyt myynnistään yli 30 prosenttia.

Joka kymmenes tarvitsee lykkäyksiä maksuihin ja veroihin.

Yli 80% hakemuksista johtanut konkurssiin

Tilastokeskuksen keskiviikkona julkistamien tietojen mukaan tammi–lokakuussa 2020 pantiin vireille 1 886 konkurssia, mikä on 343 konkurssia (15,4%) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Konkursseja pannaan vireille enemmän kuin mitä lopulta toteutuu. Toteutuneiden konkurssien määrä suhteessa konkurssihakemusten määrään on kuitenkin noussut.

– Suomessa vuonna 2020 vireille pantu konkurssihakemus on indikoinut entistä suurempaa todennäköisyyttä konkurssin toteutumiselle. Suomessa yli 80 % hakemuksista onkin johtanut lopulta konkurssiin tänä vuonna, sanoo pohjoismaisen vertailun tehneen Enento Groupin toimitusjohtaja Jukka Ruuska.

Viime vuonna Suomessa hakemuksista noin 70 % johti konkurssiin.

Toimialoilla suuria eroja Pohjoismaissa

Suomessa yksi korona-ajan voittajista kolmannella vuosineljännekselläkin on ollut rakennussektori. Suomessa rakennussektorin toteutuneet konkurssit laskivat 38 %, kun ne Norjassa laskivat 26 %, Ruotsissa 19 % ja Tanskassa lisääntyivät 2 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Ruotsissa kuljetussektori on ollut kovan paineen alla jo pidemmän aikaa ja erityisesti pienemmät taksiyhtiöt ovat ajautuneet ongelmiin liikkumisen vähennyttyä merkittävästi koronan myötä. Ruotsissa kuljetussektorilla konkurssien määrä on kasvanut 43 %, kun muissa Pohjoismaissa toimialan suunta on ollut päinvastainen. Sektorilla konkurssien määrä laski huomattavasti Suomessa (-30 %), Norjassa (-25 %) ja Tanskassa (-15 %) edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Hotelli- ja majoituspalvelut sekä ravitsemispalvelut ovat kärsineet eniten koronan aiheuttamasta asiakaskadosta.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi