Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Kansainvälistyminen

Kansainvälisten yritysten tulo Suomeen sataa pk-yritystenkin laariin – Kasvun kumppani voi kansainvälistyä siivellä

Ulkomaisten yritysten investoinnit ja sijoittuminen Suomeen on tärkeää koko maan taloudelle. Siksi on tärkeää luoda houkuttelevat olosuhteet niin suomalaisille kuin ulkomaisillekin yrityksille.

Amerikkalainen kauppakamari Suomessa ja Business Finlandin alainen Invest Finland ovat yhdessä teettäneet barometrin, joka tarkastelee näkemyksiä Suomesta liiketoimintakohteena. Kyselyyn vastasi yli 400 kansainvälistä ja suomalaista yritysjohtajaa.

Barometrin mukaan ulkomaisessa omistuksessa olevista yrityksistä 44 prosenttia aikoo palkata lisää henkilöstöä vuosina 2020-2021 ja 30 prosenttia investoida aiempaa enemmän tutkimukseen ja kehitystyöhön. Tämän lisäksi yksi Suomeen luotu työpaikka tuottaa vähintään kaksi lisätyöpaikkaa ja yksi investoitu euro tuottaa kolme lisäeuroa.

– Taloudellinen vaikutus syntyy enemmän yritysten ulkopuolella kuin niiden sisällä. Yritysten kasvu tuo lisärahaa ja sataa suomalaistenkin yritysten laariin. Suomeen sijoittuvat yritykset käyttävät ulkoistettuja palveluita, kuten siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluita. Ne hyödyntävät nuorten suomalaisten yritysten teknologiosia innovaatioita, materiaaleja ja komponentteja sekä auttavat kansainvälistämään niitä, Invest Finlandin johtaja Antti Aumo summaa.

Vain noin yksi prosentti eli noin 4 400 kaikista Suomessa toimivista yrityksistä on ulkomaalaisomistuksessa, mutta niiden vaikutus on paljon suurempi. Yritykset työllistävät lähes 266 000 henkilöä, mikä vastaa noin 18 prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä. 

Joustavat työmarkkinat avainasemassa

Suomeen yritetään houkutella yrityksiä, joille suomalasilla on tarjottavanaan osaamista, eli tutkimusta, koulutusta, ankkuriyrityksiä ja pk-yrityksiä, joilla on tarjota innovaatiota.

– Kansainväliset toimijat ovat usein halukkaita toimimaan näiden yritysten kanssa. Suomessa on esimerkiksi tieto-, terveys- ja bioteknologia osaamista sekä akkuklusteri, mutta myös ekosysteemiajattelu houkuttelee Suomeen, Aumo sanoo.

Barometrin valossa Suomi sai liiketoimintaympäristöstään paremmat pisteet kuin kaksi vuotta sitten.

Ulkomaiset yritykset kokevat suomalaisen liiketoimintaympäristön positiivisemmin kuin suomalaiset yritykset. Ulkomaiset yhtiöt pitivät Suomen vahvuuksina yhteiskunnan vakautta ja toimivuutta, elämänlaatua ja digitaalista infrastruktuuria. Nämä tekijät ovat erittäin tärkeitä myös suomalaisille yrityksille.

Henkilökohtainen tulovero, palkkajousto ja työvoimakustannukset nähtiin puolestaan liiketoimintaympäristön haasteina. Niissä ei ole tapahtunut muutosta sitten vuoden 2018.

Työmarkkinoiden joustavuus onkin keskeinen tekijä toiminnan säilyttämisessä Suomessa.

– Ulkomaiset yritykset ovat suomalaisia aktiivisempia siirtämään toimintaa. He eivät epäröi kertoa, jos jokin asia kaipaa parannusta Suomessa. Siksi on hyvin tärkeää, että me jatkuvasti kuuntelemme heidän mielipiteitään, jotta toimintaympäristöstämme saataisiin entistäkin houkuttelevampi, sanoo Amcham Finlandin toimitusjohtaja Alexandra Pasternak-Jackson.

Katse tulevaan

Aumo neuvoo pk-yrittäjiä pitämään silmät ja korvat auki sille, miten kansainvälinen elinkeinorakenne muuttuu hiljalleen tai välillä nopeastikin.

Pk-yrityksen kehitysmahdollisuudet kasvavat, jos yritys pystyy toimimaan useammalla kielellä. Toiminnan dokumentaatio vähintään englanniksi on edellytys kasvun kumppanuudelle.

– Omia palveluita ja kompetensseja kannattaa tarkastella ja miettiä, miten niitä voisi soveltaa uusiin toimialoihin. Onko osaaminen ajan tasalla? Mihin oma tuotanto tai osaaminen voisi taipua tulevaisuudessa, Aumo kysyy.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi