19.11.2020 klo 13:02
Uutinen

Huijauksia, aaveita ja pommiin nukkumisia – Yrittäjät jakoivat kauhunhetkiä uraltaan

Halloween ehkä meni jo, mutta synkkä ja myrskyinen syystalven sää luo täydelliset puitteet kauhutarinoiden kertomiselle – erityisesti kammottavan koronavuoden päätteeksi.

Suomen Yrittäjät pyysi syyskuussa yrittäjiltä kauhutarinoita, joista kolme voittajaa valittiin ja palkittiin 500 eurolla. Osallistuvia tarinoita tuli yhteensä 55.

Lue lisää Yrittäjät kerää kauheita tarinoita yrittäjyydestä Halloweenin pimeään iltaan – Kolme parasta palkitaan 500 euron palkintosummalla

Keskiviikkoillan virtuaalitapahtuman juonsivat Nuorten Yrittäjien verkoston johtoryhmän puheenjohtaja Jenni Parpala ja johtoryhmän jäsen Jussi Pirhonen. Paneelikeskustelun juonsi Sanni Kaikkonen.

Huijareiden kynsissä

Ensimmäisenä tarinansa kertoi videotervehdyksellä jyväskyläläinen graafinen suunnittelija ja valokuvaaja Niklas Isberg. Hänen kauhutarinansa kiteytyy sanaan kyllä.

– Sain puhelun, jossa kysyttiin, onko toimitusjohtaja puhelimessa, johon vastasin kyllä. Sitten juteltiin niitä näitä, kunnes soittaja sanoi laittavansa paperit tulemaan. En ollut tilannut mitään, Isberg kertoo.

Lasku kuitenkin tuli ja reklamaatioon vastaus oli se, että myyjä kuuli Isbergin lausuvan sanan kyllä ja siitä on olemassa tallenne.

Lopulta taisteluiden jälkeen Isberg sai Suomen Yrittäjien lakineuvonnan avulla laskun reklamoitua.

– Rikosilmoitus ei hyödyttänyt mitään, joten olen lakihelpille kiitollinen avusta. Sain tehtyä oikeamuotoisen reklamaatiokirjeen, Isberg kertoo.

Toinenkin tarina Isbergiltä löytyy. Hän teki digitaalista lehteä ja aluksi palkka juoksi. Hän päätyi kuitenkin tekemään puoli vuotta ilmaiseksi työtä, kun tilaaja ei maksanut laskuaan, vaan väitti ettei ollut sellaista edes saanut. Isberg yritti laskuttaa tilaajaa laskutuspalvelu Ukko.fi:n kautta, mutta asia ei edennyt.

– Lopulta uhkasin perintätoimistolla. Se tepsi ja hän maksoi laskut samalla viikolla. Kannattaa olla varauksella liikenteessä, erityisesti nuorena ja aloittelevana yrittäjänä, Isberg neuvoo.

Et ole ikinä yksin

Yhteistyötiloja tarjoavan tamperelaisen Teho-osaston osakas Elina Eskola kertoi illassa kummitusjuttuja. Kolme vuotta sitten avatun toimiston tilat sijaitsevat vanhassa sairaalassa, joka on toiminut sairaalana muun muassa sodan aikaan. Tuolloin pommituksissa on kuollut sairaanhoitaja, jonka hengen väitetään vaeltelevan sairaalassa.

Syksyisissä avajaisissa kuohuviini virtasi ja hauskan illan päätteeksi jäljellä olevan juhlijat päättivät jäädä pehmustetun huoneen kokolattiamatolle yöksi. Aamulla pitäisi kuitenkin tulla siivoamaan.

Yö oli kuitenkin rauhaton. Ihmeelliset äänet ja ilmavirrat saivat yöpyjät säikyiksi. Kun vielä tavarat olivat vaihtaneet paikkaa, juhlijat eivät uskoneet tuntemusten olevan vain kuohuviinin syytä.

– Mainostamme, että täällä ei tarvitse tehdä töitä yksin, mutta ihan tätä emme tarkoittaneet, Eskola kertoo.

Hän kertoo vilkuilevansa olkansa yli, jos jää yksin töihin iltaisin.

Sairaalan sijainti yliopiston ja hautausmaan välissä on hyvinkin symbolinen. Vieressä on vielä entinen kulkutautisairaala, joka sopii tämän vuoden teemaan liiankin hyvin.

Kammottava hiljaisuus

Viimeisenä tarinavuorossa oli helsinkiläinen Maarit Jantunen, jonka kädet hikosivat uran alkuvaiheessa. Tyylikonsulttina tuolloin toiminut Jantunen oli järjestämässä ensimmäistä omaa muotinäytöstään, josta oli täysin vastuussa tekniikkaa myöten. Kun muotinäytöksen oli määrä alkaa, äänentoistolaitteet olivat mykkinä.

– Messuilla on tietty aika, joka on sinulle varattu, eikä siitä voi juuri joustaa. Muutaman minuutin laitoin laitteita päälle ja pois eri järjestyksessä, kunnes musiikki alkoi soida. Se on tärkeä osa showta, Jantunen muistelee.

Toinen kauhun hetki on monelle tuttu: pommiin nukkuminen. Jantunen heräsi, kun asiakas soitti ja kysyi, missä tämä viipyi.

– Meikkasin taksissa ja saavuin paikalle tyylikonsultaation etukäteistapaamiseen. Onneksi tapasimme uudelleen ostosreissun merkeissä, joten sain mahdollisuuden paikata tapahtunutta.

Lopulta kävi vielä ilmi, että asiakas oli Helsingin Sanomien toimittaja, joka teki haamuasiointijuttua. Se juttu avasi lopulta monia kanavia ja toi asiakasvirtaa, Jantunen iloitsee.

Tällä hetkellä Jantunen tekee mielen valmennustyötä. Hän on itsekin kokenut muutaman burnoutin.

– Olen oppinut luottamaan ammattitaitooni ja yleensä asiat sujuu, kun onnistuu rauhoittamaan itsensä. Ennen ajattelin, että olen yhtä hyvä kuin viimeisin keikkani, mutta 14 vuotta yrittäjänä on opettanut, että mokia sattuu ja sitten niitä paikataan. Kaikki ovat lopulta kuitenkin ihmisiä, hän toteaa.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi