27.11.2020 klo 14:00
Uutinen

Kansainvälistymispalkinto Lojerille: ”Rohkeus tarkoittanut siirtymistä kaivopumpuista sairaalakalusteisiin”, palkinnoille myös Supermetrics ja Harvia

Presidentin kansainvälistymispalkinnot jaettiin yrityksille, jotka ovat kasvaneet koronasta huolimatta. Kasvuyrityksenä palkittu Lojer ponnisteli koronakeväänä vastatakseen sairaalasänkyjen räjähtäneeseen kysyntään. Palkinnot saivat myös Supermetrics ja Harvia.

Keskeisiä kriteerejä palkitsemiselle olivat edellä mainitun lisäksi kansainvälinen kasvu, kilpailukykyinen ja kannattava toiminta sekä eettinen ja ekologinen kestävyys.

Presidentti Sauli Niinistö kiitti palkintopuheessaan yrityksiä siitä, että he levittävät myös hienoa sanomaa Suomesta.

– Minun silmiini tämä kolmen yrityksen rypäs näyttäytyy mielenkiintoisena kolmiona, 7-vuotias, 70-vuotias ja 101-vuotias suomalainen yritys. Nuorin näyttää lähteneen liikkeelle yhden miehen ajattelusta. Keskimmäinen on ollut leimallisesti perheyritys listautumiseensa saakka, ja Lojer Oy. En usko, että Vammalan konepajassa kukaan osasi 100 vuotta sitten kuvitella, mitä siitä tulee, Sauli Niinistö sanoi palkintojenjaon verkkotilaisuudessa.

– Kriisin aikana yritysten on tärkeä uudistua ja innovoida. Palkitut yritykset ovat menestyneet, työllistäneet ja kansainvälistyneet taloudellisesti vaikeana aikana. Nämä eri toimialoja edustavat yhtiöt inspiroivat esimerkillään muita ja tuovat valoa tähän hetkeen, pohtii Nina Kopola, Business Finlandin pääjohtaja ja Team Finland –verkoston varapuheenjohtaja.

Kansainvälisen menestyksen lisäksi arvioinnissa painotettiin toiminnan eettisyyttä, vaikutuksia suomalaisen osaamisen ja työllisyyden kehittymiseen sekä ulkomaisiin investointeihin ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemiseen.

Lojer nojaa omaan t&k:een ja tuotantoon – ”Koronakeväänä sairaalasänkyjen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti”

Palkittu Lojer Oy on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Suomessa yritys työllistä suoraan 150 henkilöä. Vuonna 1919 perustetun yhtiön tehtaat sijaitsevat Sastamalassa, Kempeleessä ja Hollolassa.

– Tämä on hienointa, mitä maailmalle pyrkivä yritys voi saada, Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine sanoi vastaanottaessaan palkintoa.

Hän jatkoi vientiteollisuuden merkityksestä:

– Pidän yritysten kansainvälistämistä elintärkeänä Suomella ja suomalaisten hyvinvoinnille. Vientiteollisuus synnyttää lähes 1,1 miljoonaa työpaikkaa. Valtio tukee innovaatiotoimintaa, tutkimusta ja tuotekehitystä sekä yritysten verkostoitumista. Toimimme suomalaisen terveydenhuollon kanssa ja laatuvaatimukset ovat korkealla, kuten pitääkin. Olemme todenneet, että jos pärjäämme suomalaisten toimijoiden kanssa, pärjäämme myös maailmalla.

– Lojerilla rohkeus on tarkoittanut muun muassa siirtymistä valurautaisista kaivopumpuista täysin uuteen liiketoimintaan sairaala- ja hoitokalusteisiin.

Yli 100-vuotiaan yrityksen tuotteiden kotimaisuusaste on 80 prosenttia, ja Lojer hankkii käyttämänsä materiaalit ja komponentit mahdollisuuksien mukaan kotimaisilta toimittajilta. Tuotteiden valmistus Suomessa on yritykselle arvovalinta.

– Palkinto on meille arvokas tunnustus pitkäjänteisestä, jo 1960-luvulla aloitetusta vientityöstä. Maailmalla vastassamme ovat globaalit suuryritykset, ja pärjäämme kilpailussa tuotteidemme korkean laadun sekä erinomaisen käytettävyyden ja kestävyyden ansiosta. Ne perustuvat omaan kehitykseen ja tuotantoon. Niiden merkitys korostui koronakeväänä, kun sairaalasänkyjen ja potilaspaarien kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Oman valmistuksemme avulla pystyimme auttamaan suomalaisten terveydenhoidon toimijoiden lisäksi monia eurooppalaisia asiakkaitamme, Ville Laine kertoo.

Lojer-konsernin liikevaihto on tänä vuonna noin 40 miljoonaa euroa. Liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana, ja viime vuoteen verrattuna kasvua on 25 prosenttia.

Viennin osuus liikevaihdosta on yli 60 prosenttia ja leikkauspöydissä jopa yli 95 prosenttia.

Supermetricsin kautta raportoidaan jo yli kymmenesosa globaalista digimarkkinoinnista

Digimarkkinoinnin yleistyminen on synnyttänyt kasvavat markkinat datan analysoinnille ja hyödyntämiselle. Tyypillisiä loppukäyttäjiä ovat markkinoinnin ja data-analytiikan asiantuntijat.

Supermetricsin kautta raportoidaan jo yli kymmenesosa globaalista digimarkkinoinnista. Supermetricsillä on noin puoli miljoonaa käyttäjää yli 120 maassa, ja yli 15 000 yritysasiakasta.

– Olemme olleet ensimmäisten joukossa kehittämässä datatyökaluja, joita kaikki voivat käyttää ilman teknistä osaamista. Datan merkitys liiketoiminnassa kasvaa koko ajan, ja meistä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hyödyntää dataa työssään itsenäisesti, kertoo Mikael Thuneberg, Supermetricsin perustaja ja toimitusjohtaja.

Tulokasyrityksenä palkitun yrityksen liikevaihto koostuu lähes kokonaan viennistä, ja liikevaihto on viime vuosina tuplaantunut vuosittain. Vuoden 2019 liikevaihto oli yli 13 miljoonaa euroa.

– Yritys varmisti kesällä laajan, 40 miljoonan euron sijoituskierroksen, jossa sijoittajiksi tuli mukaan useita kansainvälistä kasvua vahvistavia toimijoita, palkintotiedotteessa kerrotaan.

Loppuvuodesta 2019 yritys valittiin Deloitten Technology Fast 50 -listalle, jossa kasvun mittarina on liikevaihdon kasvu neljän vuoden aikana.

– Työntekijöitä olemme rekrytoineet aina maan rajoihin katsomatta – reilu sadan hengen tiimimme edustaa 25 eri kansallisuutta. Mikael Thuneberg kertoo.

Harvia: Perinteisestä kiuasvalmistajasta johtavaksi kansainväliseksi sauna- ja spa-brändiksi

Harvia Oyj on kehittynyt 70 vuodessa muuramelaisesta kiukaiden valmistajasta globaalisti tunnetuksi sauna- ja spa-brändiksi. Yritys aloitti määrätietoisen kansainvälistymisen jo 1990-luvulla.

Vuonna 1950 perustettu Harvia listautui Helsingin pörssiin vuonna 2018, mutta perhe on edelleen mukana osakkaana. Vuonna 2020 konsernin liikevaihdon uskotaan ylittävän 90 miljoonaa euroa ja konserni työllistää noin 550 henkeä Suomessa, USA:ssa, Saksassa, Kiinassa, Virossa, Itävallassa ja Romaniassa.

Yritys on panostanut vahvasti ja kokonaisvaltaisesti ympäristönäkökulmien huomioimiseen aina suunnittelusta tuotantoon, logistiikkaan, käyttöön ja kierrätykseen.

– Harviassa on oivallettu, että 90 prosenttia globaalista sauna- ja spa-markkinasta on Suomen ulkopuolella. Tämän eteen on tehtävä pitkäjänteistä työtä. Noin 75 prosenttia liikevaihdosta tuleekin jo Suomen ulkopuolelta, kertoo toimitusjohtaja Tapio Pajuharju Harvialta.

Ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, muun muassa Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja Ulkoministeriö. Elinkeinoelämän järjestöt antoivat ehdotuksia ehdokkaiksi.

Pääkuvassa Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine. Sisältösivun kuvassa Supermetricsin Mikael Thuneberg. Kuvat: Business Finland

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi