3.12.2020 klo 14:48
Uutinen

Ravintolayrittäjä pelkää, että tiukentuvat rajoitukset siirtävät juhlimisen yksityistiloihin: ”Tautitilanne edellä mennään, pulinat pois”

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset tiukkenevat useassa leviämisvaiheessa olevassa maakunnassa.

Valtioneuvosto on päättänyt, että epidemian leviämisvaiheessa olevien Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien ravitsemisliikkeet noudattavat 5. joulukuuta lähtien samoja rajoituksia, jotka ovat jo voimassa Uudellamaalla. Asetus on voimassa 15.12. asti, jonka jälkeen rajoituksista säädetään uudella asetuksella.

Riihimäen keskustassa Juomahuone Laitista pyörittävä Petri Härkönen odotti jännityksellä uusien rajoitusten julkistamista. Niissä ei kuitenkaan ollut mitään uutta Riihimäen alueelle.

– Ei tässä tullut meille lisärajoituksia, mikä on toisaalta hyvä. Kyllähän tässä joutuu menemään koko ajan tautitilanne edellä. Pulinat pois, hän kommentoi.

Taloudellisesti Härkönen on ollut haastavassa tilanteessa jo pitkään, kuten moni muukin ravintolayrittäjä.

– Näin se on, mutta en tietenkään ala pullikoimaan rajoituksia vastaan. Tautitilanne määrää.

Hän kiittelee asiakkaita vastuullisesta käytöksestä ravintolassa mutta samaan hengenvetoon myöntää, että tällä hetkellä väkeä on liikkeellä varsin vähän.

– Ihmiset välttävät tarpeetonta kokoontumista kaikkialla, myös ravintoloissa. On sääli, että etenkin nuorison juhliminen siirtyy nyt lain ulottumattomiin eli yksityisiin tiloihin, valvomattomiin olosuhteisiin.

Leviämisvaiheessa tiukemmat rajoitukset, huoltoasemat eivät mukana

Ravitsemisliikkeet Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Pohjanmaalla saavat olla auki klo 23 saakka, ja ne saavat avata ovensa sulkemisen jälkeen uudelleen aikaisintaan klo 05. Niin sanottu yökahvilatoiminta siis loppuu.

Petri Härkönen päätti jo aikaisemmin syksyllä, ettei hän lähde muuttamaan yöllistä toimintaa yökahvilaksi.

– Meillä se ei olisi toiminut. En nähnyt sillä mitään lisäarvoa.

Edellä mainituissa maakunnissa ravitsemisliikkeiden anniskelu päättyy iltakymmeneltä. Aukioloaikojen rajoitukset eivät edelleenkään koske huoltoasemien yhteydessä toimivia ravintoloita.

Ravintoloissa, joiden päätoimialana on alkoholin anniskelu, käytössä on puolet asiakaspaikoista. Ruokaravintoloissa asiakaspaikoista voidaan käyttää 75 prosenttia.

Valtioneuvoston mukaan leviämisvaiheessa ravitsemisliikkeiden rajoitukset ovat nyt niin tiukat, kuin eduskunnan hyväksymä tartuntatautilaki sallii.

Kiihtymisvaiheessa oleville alueille tiukempia rajoituksia

Kiihtymisvaiheessa olevien Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien ravitsemisliikkeissä alkoholin anniskelu on kaikissa ravitsemisliikkeissä sallittu kello 7-22 välillä. Ravintola, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, saa olla auki kello 24-23. Tällöin käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muut ravintolat saavat olla auki 01-24 välillä ja käytössä saa olla 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Lapin ja Ahvenanmaan maakunnissa ei edelleenkään rajoiteta ravintoloiden asiakaspaikkoja. Alkoholia saa anniskella 7-24 välisenä aikana. Ravintola, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, saa olla auki 02-01 välillä. Muiden ravintoloiden aukioloaikoja ei rajoiteta.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi