7.12.2020 klo 09:23
Uutinen

Vuokramökit tekevät edelleen kauppansa, mutta paine kasvaa: ”Jos uusia sulkuja tulee, matkailuyrityksiä alkaa kaatua”

Suomen suurin mökkivälittäjä selvisi koronavuodesta säikähdyksellä, mutta uudet sulkutoimenpiteet veisivät alan ahdinkoon.

Kun viime kevään koronapaniikki alkoi, Suomen suurimman mökkivälittäjän pääkonttorissa iski paniikki. Mökkien kysyntä romahti. Kassavirta oli parin kuukauden ajan nollassa.

Sen jälkeen on mennyt paremmin. Kesällä kohteita varattiin vilkkaasti ja sama tahti jatkui syksyllä. Nyt ollaan uuden edessä sillä ensi vuosi on sumea.

– Oleellinen muutos on se, että jouluna ja tulevana talvena ulkomaalaisia matkailijoita ei juuri ole. Tällä hetkellä meillä on vakaa luotto siihen, että suomalaiset voivat liikkua vapaasti mökeille. Loppu jää kuluttajan luottamuksen ja vastuullisuuden varaan, Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola sanoo.

Mökkien kysyntä jakautuu tällä hetkellä poikkeuksellisen laajalle alueelle Suomessa. Normaalivuonna se painottuisi isoihin keskuksiin, nyt mökkejä vuokrataan myös syrjemmältä. Moni perhe haluaa päästä omaan rauhaan viettämään joulua.

Lapin hiihtokeskuksissa on toppuuteltu ihmisiä rynnimästä isoilla joukolla paikalle.

– Nyt käydään isoa keskustelua siitä, että jos hiihtokeskuksissa bileravintolat ovat auki, mikä vaaratekijä se on. Ja jos ne suljetaan, biletetäänkö mökeissä, Olkkola miettii.

Lomarenkaan kohteista valtaosa on tarkoitettu perhematkailuun. Jouluna liikkeellä on enimmäkseen juuri perheitä.

– Tulemme omalta osaltamme valistamaan mökin vuokraajia ja mökkien omistajia vastuullisesta toiminnasta. Mökin omistajien on esimerkiksi valvottava henkilömääriä, ettei synny bilemökki-ilmiötä. Tai jos syntyy, siihen puututaan.

Vaikka mökkien kysyntä kotimaisten matkailijoiden keskuudessa on normaalia vilkkaampaa, tarjontaa on Olkkolan mukaan edelleen riittävästi.

– En usko, että loppuunmyyntitilannetta tulee. Toisaalta kaikille ei voi enää tässä vaiheessa joulukuuta luvata ihannekohdetta jouluksi.

Oman mökin vuokraus kiinnostaa, mutta siinä on riskinsä

Korona-aikana omaa mökkiään vuokraavien määrä on ollut hienoisessa kasvussa. Olkkola huomauttaa, että toiminnassa on riskinsä.

– Laittaisin jäitä hattuun, jos haluaa vuokrata mökkiään kuten omaa kotiaan. Ne ovat vähän erilaisia bisneksiä, hän sanoo ja viittaa Airbnb-vuokraustoimintaan.

– Omatoimisessa mökkivuokrauksessa kuluttajansuoja ei ole voimassa. Jos sen sijaan lähtee vakavahenkiseen vuokraustoimintaan, täytyy huomioida monia asioita kuten siivoukset, välitarkastukset ja ylipäätään se, että mökki soveltuu vuokraustoimintaan. Siinä vaiheessa monelle selviää, ettei vuokraustoimintaan välttämättä kannata lähteä ollenkaan.

Lomarengas ei ole nostanut hintojaan koronavuoden aikana, vaikka kesästä lähtien kotimaisten kuluttajien kysyntä on ollut normaalivuotta kovempaa.

– Kohteet, jotka ovat pääsääntöisesti kysyttyjä kesällä, ovat kalliimpia kesällä ja päinvastoin. Emme katsoneet aiheelliseksi lähteä korottamaan hintoja koronan takia.

Olkkola on tyytyväinen siihen, että Lomarengas selviytyy vuodesta kohtuullisen hyvin, vaikka keväällä myynti sakkasi pahoin.

– Pääsemme hieman normaalia parempaan lopputulokseen huolimatta kevään romahduksesta. Tulevasta vuodesta ei sen sijaan tiedä. Jos uusia sulkuja tulee, matkailualan yrityksiä alkaa kaatua. Valtiovalta ja terveysviranomaiset ovat haastavan tilanteen edessä.

Kuva: Juha-Pekka Olkkolan albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi