9.12.2020 klo 17:02
Uutinen

Vuoden maahan muuttanut yrittäjä Ioan Canta perusti siivousalan yrityksen vaimonsa työn innoittamana

Romanialaistaustainen Ioan Canta on valittu Suomen Yrittäjien Vuoden maahan muuttaneeksi yrittäjäksi. Tunnustus jaetaan toista kertaa.

Ioan Canta on siivousalan yritys BNA Flonelin perustaja ja toimitusjohtaja. Hänet ilmoitti kilpailuun tuttu yrittäjä, joka toivoi, että Canta voittaa.

– Hän on nähnyt, kuinka paljon olen tehnyt töitä ja työllistänyt ihmisiä, joiden on muuten vaikea saada töitä, esimerkiksi kielitaidon takia. Olen ylpeä tästä ja siitä, että muutkin arvostavat, mitä teen, enkä vain minä itse. Tämä on arvokas juttu minulle, Canta sanoo.

BNA Flonel työllistää tällä hetkellä 45 työntekijää.

Töitä vaimolle

Canta ehti toimia yrittäjänä kahdella eri toimialalla ennen siivousalalle ryhtymistään.

Canta muutti Suomeen vuonna 1993 ja meni naimisiin suomalaisen vaimonsa kanssa puoli vuotta myöhemmin. Ensimmäisen vuoden hän opiskeli suomea ja yritti löytää töitä kotikaupungistaan Kouvolasta. Töitä löytyi kuitenkin Helsingistä teollisuusmaalausta tekevästä Hiltunen Oy:stä, joka nykyään tunnetaan Inlook-yhtiönä.

Työ kävi kuitenkin hankalaksi, sillä perhe asui Kouvolassa ja työpäivistä paloi suuri osa matkoihin. Perhe muutti Vantaalle ja Canta ryhtyi ajamaan taksia. Avioliitto päättyi eroon, mutta pian Canta löysi uuden vaimon, joka oli myös kotoisin Romaniasta.

Nyt vaimon oli vuorostaan vaikea löytää töitä. Niinpä Canta osti pizzerian vuonna 2003. Tuolloin hän perusti toiminimen BNA Flonelin.

– Omistin pizzerian neljä vuotta ja sinä aikana meille syntyi kolme lasta. Vaimo ei pystynyt enää olemaan pizzeriassa töissä, joten myin sen ja palasin ajamaan taksia, Canta kertoo.

Kasvua ja uusia suuntia

Nykyinen liikeidea syntyi vaimon uuden työn kautta. Tämä oli päässyt hotelliin siivoojaksi, mutta työ oli kiireistä ja vaativaa, mikä oli työntekijöille stressaavaa. Canta päätti vaimonsa kanssa ryhtyä tarjoamaan kotisiivouspalveluita. Canta teki vaimolleen kotisivut ja painoi lentolehtisiä, joita jakoi postilaatikoihin taksivuoroissa odotellessaan asiakkaita. Hiljalleen soittoja alkoi tulla, ja vaimo pystyi lopettamaan työnsä hotellissa.

Toiminta laajeni, kun pariskunta keksi tarjota kotisiivousten rinnalla rakennussiivousta. Loppusiivoustarjouksia alkoi tulla ja Canta palkkasi uusia työntekijöitä muutaman viikon välein. Yrityskin muuttui osakeyhtiöksi vuonna 2015.

Yritys kasvoi ja töitä tuli lisää. Yksi perustelu Cantan valinnassa vuoden maahan muuttaneeksi yrittäjäksi olikin se, että yritys on kasvanut ja laajentanut toimintaansa. Yritys on ollut kannattava kautta linjan. Lisäksi yrityksen työntekijät ovat viihtyneet töissä pitkään ja Canta panostaa yhteiskuntavastuulliseen toimintaan muun muassa tukemalla Invalidiliiton työtä vammaisten lasten ja heidän perheidensä hyväksi sekä tukemalla syöpätutkimusta.

BNA Flonel on pyörittänyt noin miljoonan euron liikevaihtoa, mutta viime tilikaudella liikevaihto tuplaantui.

– Päätimme ryhtyä tarjoamaan siivouspalveluiden rinnalla rakennuspalveluita. Siksi palkkasin rakennusmiehiä. Nyt meillä on melko hyvä paketti, mitä tarjota asiakkaille remonttisuojauksesta, rakennukseen ja loppusiivoukseen, Canta kertoo.

Yrittämisen opettelu vie aikaa

Canta on kokenut ennakkoluuloja romanialaisen taustansa vuoksi, joten töitä on joutunut tekemään paljon. Yrittämistä Suomessa hän ei kuitenkaan koe vaikeaksi.

– Puhutaan, että on paljon veroja ja maksuja, ja toki niitä onkin, mutta ei yrittäminen ole niin vaikeaa, kuin luulisi. Aikaa se vie, Canta kertoo.

Hän ei ole vielä käyttänyt Suomen Yrittäjien palveluita, mutta aikoo tehdä niin tulevaisuudessa ja verkostoitua. Suomen Yrittäjät on tullut tutuksi talouslehdistä.

– Tein aktiivisesti osakekauppaa ja luin paljon talouslehtiä taksivuoroissa, kun ei ollut asiakkaita. Toivon, että palkinto tuo positiivista huomiota ja tietysti lisää asiakkaita. Koronavuosi on sekoittanut tilannetta ja työtarjouksia on ollut vähemmän, Canta sanoo.

Tunnustus tuo asiakkaita

Viime vuonna ensimmäistä kertaa palkittu Vuoden maahan muuttanut yrittäjä kokkolalainen Faisa Egge kertoo, että tunnustuksella on ollut positiivinen vaikutus uraan ja yritykseen. Asiakkaita on on tullut lisää ja yritys on löytänyt uusia tapoja kerätä tuloja.

– Minua on haastateltu ja olen käynyt puhumassa kokemuksistani yrittäjänä ja ulkomaalaisena, ja näistäkin on tullut lisätuloja. Amanihoivan tilinpäätös on kasvanut myös hyvin, Egge kertoo.

Lue lisää Vuoden Maahanmuuttajayrittäjä Faisa Egge on taistellut tiensä Suomessa asenteella ja kovalla työllä

Muita finalisteja olivat sarjayrittäjäpariskunta Darja ja Jean-François Flogny ja digitaalisen maailman yrittäjä Alexander Ivaine.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi