15.12.2020 klo 14:15
Uutinen

Business Finlandin rahoitusten maksamiseen tulee tauko vuoden vaihteen yli – raportit täytyy silti kirjoittaa ajallaan

Business Finland pitää tauon rahoitusprojektien maksatuksista vuodenvaihteen yli.

Suomen Yrittäjien jäsen sai Business Finlandilta erikoisen kirjeen ja otti yhteyttä yrittäjäjärjestöön. Kirjeessä kerrottiin, että Business Finlandin rahoitusprojektien maksatus vuodelta 2020 on keskeytetty. Business Finlandin rahoituspäälliköt eivät enää tälle vuodelle voi tehdä maksatuspäätöksiä, vaan raportit ja näiden täydennykset käsitellään vasta vuoden 2021 puolella. Tästä johtuen loppumaksatuserässä kestää tavanomaista pidempään.

Mistä oikein on kyse?

Business Finland viestittää Yrittäjämedioiden tiedusteluihin, että keskeytys koskee kaikkia rahoituspalveluita. Kirjanpitosyy päätöksen taustalla on se, että vuodenvaihteen avoimena ylittävien maksatustapahtumien määrä halutaan minimoida.

Maksatukset jatkuvat loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta.

Raporttien tekijät, eli rahan hakijat eivät kuitenkaan saa raporteilleen lisäaikaa. Tauko koskee vain maksatuksia. Raportteja käsitellään myös maksatustauon aikana, joten maksatuksissa oleva tauko ei tuota viivettä raporttien sisällölliseen käsittelyyn, Business Finland viestittää.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi