Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Puheenaihe

Miljoonien bisnestä pyörittävä burgerimies Akseli Herlevi perusti kolme uutta yhtiötä – tuorein on Naughty BRGR 15 Oy

Teeveestä tuttu burgerimies Akseli Herlevi rekisteröi maanantaina Naughty BRGR 13 Oy:n, Naughty BRGR 14 Oy:n ja Naughty BRGR 15 Oy:n.

Yrittäjät.fi listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain. Lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamupäivän aikana rekisteröidyt uudet yritykset.

Alkuviikon aikana on ehditty perustaa 199 yritystä. Niiden joukossa on Top Chef -ohjelmasta julkisuuteen nousseen Akseli Herlevin kolme uutta osakeyhtiötä.

 Herlevi on avannut viime vuosina burgeriravintoloita eri puolille Suomea, nyt koronan aikanakin kaksi ravintolaa. Naughty BRGR -ravintoloita on ketjun nettisivujen mukaan Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

– Kunnianhimoinen tavoitteemme on kasvattaa Naughty BRGR:n liikevaihto yli kymmeneen miljoonaan euroon, josta noin kolmasosa tehdään Helsingin ja Espoon uusissa ravintoloissa, Akseli Herlevi kertoi kesäkuussa yrittajat.fi:n haastattelussa.

Ketjun liikevaihto lähes kahdeksan miljoonaa

Vuonna 2019 Naughty BRGR -ketjun liikevaihto oli 7,8 miljoonaa euroa. Ravintoloita on tällä hetkellä kahdeksan ja ne ovat työllistäneet noin sata henkilöä.

Kaupparekisteristä Akseli Herlevin nimellä löytyy muun muassa  2015 lopussa perustettu NAUGHTY BRGR Lönkka Oy, Naughty Group Oy ja esimerkiksi NAUGHTY BRGR Tampere Oy, NAUGHTY BRGR Oulu Oy, NAUGHTY BRGR Kuopio Oy sekä Naughty BRGR 7 Oy. Maanantaina perustetut osakeyhtiöt kantavat numeroita 13, 14 ja 15.

Naughty Groupin (aiemmalta nimeltään Kerolon Yhtiöt Oy) liikevaihto viime tilikaudella oli noin 1,35 miljoonaa euroa. Yrityksen voitto ennen konserniavustuksia ja veroja oli noin 23 000 euroa. Naughty Group sai konserniavustuksia noin 470 000 euroa ja antoi niitä noin 362 000 euroa. Groupin liikevoitto oli noin 106 000 euroa.

Vanhimman ravintolan NAUGHTY BRGR Lönkka Oy:n liikevaihto oli noin 2,67 milljoonaa euroa ja liikevoitto ennen konserniavustuksen jakamista noin 420 000 euroa. Konserniavustuksen ja 400 euron verojen jälkeen Lönkan liikevoitoksi jäi noin 2100 euroa.

NAUGHTY BRGR Tampere Oy teki noin 1,26 miljoonan liikevaihdon. Voitto ennen konserniavustusta oli noin 51 000 euroa ja konserniavustuksen sekä 200 euron verojen jälkeen voitoksi jäi 980 euroa.

NAUGHTY BRGR Oulu Oy:llä ja NAUGHTY BRGR Kuopio Oy:llä ei ollut tilinpäätöstietojen mukaan liiketoimintaa viime tilikaudella.

Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-palvelusta.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi

Kuva: Julius Konttinen / Naughty BRGR

KOTIPAIKKA YRITYS
Alajärvi Hydoservice Oy
Espoo TuoMaineen Consulting
Espoo CAD4Wood Nordic Oy
Espoo GOTO HOLDING OY
Espoo KENSU HOIVA
Espoo MW Plan
Espoo KaapeliKeisari
Espoo Finlandia 2020 palvelu
Espoo Valkoinen mustikka design
Espoo Union Development Oy
Espoo VM Asennus
Espoo OXA Investment Oy
Espoo Lapromed Oy
Espoo Urheiluhieronta Niika
Espoo Ruhmas Oy
Forssa Fokor Huolto Oy
Haapajärvi Kassara Oy
Heinola Lahden Johtokartoitus Oy
Helsinki LumiSoul
Helsinki Legal Startup Team
Helsinki Blo Creative Agency Oy
Helsinki Fairforce Ventures Oy
Helsinki ICT EVO OY
Helsinki DOG DAYS PICTURES OY
Helsinki Partazian Oy
Helsinki JV Advisors Oy
Helsinki Omnifi osk
Helsinki Holy Family Care
Helsinki MobID Technologies OY
Helsinki Emenoma Oy
Helsinki REW Design Oy
Helsinki Tlahuizcalpantecutli Oy
Helsinki Vertanen Empire Oy
Helsinki Okupoika Oy
Helsinki Apurini Oy
Helsinki Nemo Sailing Oy
Helsinki Hero-Sähkö
Helsinki Konkiira Oy
Helsinki Regatur Capital Oy
Helsinki Naughty BRGR 13 Oy
Helsinki Naughty BRGR 14 Oy
Helsinki NanparenSoft
Helsinki Naughty BRGR 15 Oy
Helsinki Kirjakauppa Napakettu
Helsinki KLV Global Holdings Oy
Helsinki Mandatorytrainings.com oy
Helsinki Cars Direct Nordic Oy
Helsinki AnnaHenriette
Helsinki Laura Liukkonen Oy
Helsinki Boomlair Oy
Helsinki Kiitti Sulle Oy
Helsinki Lohigo Oy
Helsinki Jumitec oy
Helsinki Hansaitek Oy
Helsinki Elokumpu Oy
Helsinki Malak Model
Helsinki AtenAuto Oy
Helsinki REDI AUTOPESU OY
Helsinki Uudenmaan Tonttirahasto oy
Helsinki MVP tilitoimisto oy
Helsinki Rautiola Consulting Oy
Helsinki NRANDOM OY
Helsinki Kresto Capital Oy
Helsinki Sisto Consulting
Helsinki Tmi Hierojaslak
Helsinki Eda Dental Oy
Helsinki Psykoterapia ja koulutus Katja Tenhovirta
Helsinki Nour Company Oy
Helsinki AV Nutrismart Holdings Oy
Helsinki GPX Holding Oy
Helsinki GPX Group Oy
Helsinki GPX MidCo Oy
Helsinki Riikku Koti Oy
Helsinki Asunto Oy Helsingin Kyläkunnantie 64
Hämeenkyrö Juntech Oy
Hämeenlinna Kuljetusliike Laitinen Oy
Ilmajoki Gauja Neuleet
Isokyrö Onnen Taito Oy
Joensuu Pizzaella
Juva KOy Juvan Pajarinne
Jyväskylä Kiinteistö Oy Jyväskylän Haukankaari
Jyväskylä Robokamu
Jyväskylä Neelan Oy
Jyväskylä Siltamedia
Jyväskylä Kuljetus Petri Toivonen oy
Jämsä bb liljan
Järvenpää Konttibois Oy
Järvenpää sidiad Oy
Järvenpää HenAC
Kaarina Kaken keikka Oy
Kajaani Kiinteistö Laturintie 1 Kajaani KKOy
Kauhajoki Kauhajoen Metsäpalvelu Oy
Kauniainen See You Later! Oy Ab
Kemijärvi LVI-Sever OY
Kempele NRO Service Oy
Kempele Marko Finland Group Oy
Kerava Tasekirjailijat Oy
Kirkkonummi Visoko Oy
Kirkkonummi Lember Tmi
Kirkkonummi Anna-Maria W Oy
Korsnäs Team Calle Ab
Kotka Max-trans Oy
Kotka JL Talotekniikka
Kouvola RemKym Oy
Kouvola Googeli
Kouvola Tilitappi Oy
Kuopio Kilemar Oy
Kuopio DKS Finland Oy
Kurikka E-P:n Mobiiliasennus Oy
Kurikka Jokipii invest Oy
Lahti Mollinvest Oy
Lahti Elementtiasennus J & V Oy
Lahti Saneeraus Huumonen Oy
Lapinlahti Upfronts Oy
Lappeenranta Prima Global Market Oy
Lappeenranta Navispro Oy
Laukaa Hento Works
Laukaa Suomen Sporttiareenat Oy
Lieto JMI Sihvonen Oy
Lohja Fiksuvaihtari Oy
Lohja Kamitec Oy
Lohja Psykologipalvelu Tarina
Lohja Kirkniemen Teollisuuspalvelu Oy
Loppi Ei Siis Hai Oy
Loviisa Loviisa Kodit Oy - Lovisa Hem Ab
Maarianhamina Medical Serve Ab
Mikkeli TAMK palvelut Oy
Mikkeli Ginger's
Mikkeli Manninen Teemu 2020
Muurame Muura Oy
Muurame Padelistic
Muurame Hanne-Riikka Minkkinen
Mäntsälä Bish Bash Bosh! Oy
Naantali Electroplex Oy
Nokia SiiriJAsofia Oy
Nokia Shenwari Oy
Nousiainen Tmi E. Hurmerinta
Nurmes Lomasirmakka Oy
Nurmijärvi Sidad Oy
Oulu Rela Studio
Oulu Rakennusliike Laptelli Oy
Oulu Lappalainen Investments Oy
Oulu Oulun Kärryhuolto Oy
Pedersören kunta Simons Bygg Ab
Pedersören kunta Oy G Löv bokföring Ab
Pieksämäki ATS Trade
Pietarsaari AJ Fly
Pori NS Solutions Oy
Puolanka RAKENNUS- JA KALUSTEPALVELU MOILANEN OY
Raasepori Nymad Invest Oy Ab
Raasepori Åminne Golf Oy
Raisio Keihäs Digi- & Markkinointiratkaisut Oy
Rauma Valtonen Invest Oy
Riihimäki ELGOTERA OY
Riihimäki RaKa Oy
Rovaniemi Kiinteistö Oy Rovaniemen Heinontie 5
Rovaniemi Danyan Advisory Oy (Finland) Co. Ltd
Rovaniemi Amora Artica
Rovaniemi RiLiTa Oy
Rusko Konetyö Mattila
Seinäjoki PP Rahti Oy
Siikajoki Ponionni Oy
Sipoo Leditko oy
Sonkajärvi Valeko Oy
Sund Palmus Däck och Mek.
Tampere Rakennus V. Lehtinen Oy
Tampere Afghan market Oy
Tampere Hervannan Suutari ja Avain Palvelu Oy
Tampere Santalahti Property Oy
Tampere Oy Poike Productio Ab
Tampere Asunto Oy Tampereen Pispalan valtatie 73i
Teuva PRK Service Oy
Tornio Malla Marketing Oy
Turku WAU Siivouspalvelu
Turku Milagrosa Group Oy
Turku Ludoful Oy
Tuusula Arkiterveys
Ulvila Pamppunen Esko
Ulvila Rakennuspalvelu Lehtikangas Oy
Vaasa Cirrostratus Oy
Vantaa Namko
Vantaa LUMINAIRE
Vantaa Asunto Oy Vantaan Hakasuontie 4
Vantaa NorthCare WE Oy
Vantaa Geobear Capital Oy
Vantaa M&J Telineasennus Oy
Vantaa Vantaan Autolasikeskus Oy
Vantaa Cailar
Vantaa SEBASTYAN Oy
Vantaa Desan Oy
Vantaa Aus Logistics Services OY
Vantaa R.Keto Oy
Vantaa Geobear International Oy
Vantaa All Recon Oy
Vantaa Kiinteistö Oy Vehkalan Kulma
Varkaus FINTHINKTUR OY
Vihti Hattentatti Oy
Ylivieska As Oy Ylivieskan Pappilanjoki
Ylöjärvi PattraK Oy