Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Tapahtuma-alan puuttuva toimialaluokitus hämmentää kustannustukihakemuksessa – ”Kirjalliset perustelut painavat enemmän”

Tapahtuma-alaa ei löydy virallisista toimialaluokituksista, joten sitä ei löydy myöskään kustannustukeen oikeuttavien toimialojen joukosta. Onneksi kustannustuen toisella hakukierroksella kirjalliset perustelut painavat enemmän kuin toimialalistaus.

Tapahtuma-ala on yksi koronakriisin pahimmista kärsijöistä. Alan toimijat ovat usein myös väärinymmärrettyjä tai väliinputoajia, sillä laaja toimiala ei mahdu suoraan selkeisiin viranomaisten lokeroihin. Tämän huomasi tapahtuma-alalla muun muassa promoottoreiden ja tapahtumatyöntekijöiden henkilöstövälitystoimintaa tekevä Sanni Kaikkonen, kun hän haki kustannustukea Sunnyone Promotion -yritykselleen.

Yritys työllistää kaksi vakituista toimistotyöntekijää ja satoja tapahtuma-alan freelancereita keikkaluonteisesti ympäri Suomea. Myönnetyn kustannustuen yritys käyttää vakituisten työpaikkojen säilyttämiseen sekä muihin toiminnan kiinteisiin kustannuksiin. Yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli 885 000 euroa.

– Tapahtuma-alalle ei ole yhtenäistä toimialaluokitusta. Kun perustin yritykseni vuonna 2011, valitsin sen, mikä oli jotenkin lähellä sitä, mitä teemme. Toimialaluokitus on nyt suhdetoiminta ja viestintä, mitä PR-toimistot käyttävät, Kaikkonen kertoo.

Toimialaluokitus ei ollut mukana kustannustuki kakkosen listalla, vaikka se ensimmäisellä kierroksella keväällä oli mukana. Ensimmäisellä kierroksella yritys ei kuitenkaan voinut saada kustannustukea, koska se sai Business Finlandin kehittämistukea.

Onneksi toimialaluokituksen puuttuminen ei estänyt tuen saamista.

– Hyvä puoli tässä kustannustukihaussa on se, että kirjalliset perustelut painavat enemmän kuin toimialaluokitus, joten tukea on mahdollista saada, vaikka toimialaa ei löytyisi listalta, Kaikkonen sanoo.

Kesäkuussa perustettu toimialajärjestö Tapahtumateollisuus ry. ajaa alan asiaa, jotta se tunnustettaisiin omana toimialanaan. 

Todellisia kustannuksia

Itse kustannustukihakemus on helppo täyttää. Hakemuksessa on kaksi kohtaa, joissa voi kirjallisesti perustella yrityksen tilannetta.

– Ensimmäisessä kohdassa kysytään, mitkä hallituksen määräykset ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Meihin rajoitukset ovat tietenkin vaikuttaneet, kun tapahtumia ei ole juuri voinut järjestää. Myös ravintola-alan aukiolo ja matkustusrajoitukset vaikuttavat suoraan kysyntään, Kaikkonen kertoo.

Toisessa kohdassa on mahdollista perustella yrityksen tilannetta ja miksi olisi oikeutettu saamaan kustannustukea.

– Vastausten merkkimäärä on lyhyt, eli perustelut täytyy ilmaista tiiviisti. Jouduin muokkaamaan tekstiä pariin otteeseen, jotta sain sen mahtumaan merkkimäärärajoihin, Kaikkonen kertoo.

Hän kiittelee, että hakemus ottaa laajemmin huomioon yrityksen todelliset kiinteät kustannukset kuin keväällä ensimmäisellä kierroksella.

– Keväällä kiinteisiin kustannuksiin kuuluvat vain vuokrakulut ja palkat, mutta nyt hakemuksessa voi voi ilmoittaa monia muitakin realistisia yritystoiminnan kustannuksia, kuten ohjelmisto- ja kirjanpitokuluja, Kaikkonen sanoo.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi