31.12.2020 klo 14:53
Uutinen

Työnantaja lakkautti pääluottamusmiehen toimen – Hovioikeus kumosi työnantajan saamat sakot

Työnantajaliittoon kuulumaton yritys kielsi luottamusmiehen nimittämisen yritykseen. Turun hovioikeus kumosi työnantajan edustajien käräjillä saamat sakot.

– Tämä on merkittävä päätös. Nyt on saatu hovioikeustason ratkaisu siihen, että työnantajaliittoon kuulumattomalla työnantajalla ei ole velvollisuutta hyväksyä ammattiliiton asettamaa luottamusmiestä, vaikka noudattaa alan työehtosopimusta yleissitovuuden perusteella, toteaa päätökseen perehtynyt Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

Hovioikeus kumosi Pirkanmaan käräjäoikeuden ratkaisun, jossa pienen betoniyrityksen työnantajan edustajat tuomittiin sakkoihin työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta. Helsingin Sanomat kertoi päätöksestä uutisessaan keskiviikkona.

Kaksi työnantajan edustaja joutui käräjäoikeuteen syytettyinä siitä, että he olivat vuonna 2017 estäneet luottamusmiehen valitsemisen yrityksessä. HS:n mukaan kyseisessä betonialan yrityksessä oli ollut luottamusmies 1980-luvulta alkaen. Taustalla oli HS:n mukaan huono henkilökemia silloisen luottamusmiehen kanssa.

Työnantajan edustajat kiistivät syytteen ja totesivat, että ei ole lainsäädäntöä, joka velvoittaisi työnantajaliittoon kuulumattoman työnantajan hyväksymään ammattiliiton asettaman luottamusmiehen.

Yrityksen edustajat huomauttivat, että työsopimuslain perusteella yritykseen voidaan asettaa kaikkia työntekijöitä edustava luottamusvaltuutettu.

”Sääntelyjärjestelmämme on kunnossa”

– Hovioikeuden päätös selkiyttää tilannetta ja osoittaa sääntelyjärjestelmämme logiikan. Luottamusvaltuutettujärjestelmä on tarkoitettu työntekijöille, jotka työskentelevät liittoon kuulumattomissa yrityksissä. Luottamusmiesjärjestelmä on tarkoitettu työntekijöille, jotka työskentelevät työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä, Makkula sanoo.

Hän toteaa, että työsopimuslaissa mainitut ”työsuhteen ehdot ja työolot” tarkoittavat yleissitovuudessa muun muassa palkkaa, työaikaa ja vuosilomia, mutta yleissitovuus ei ulotu luottamusmiesjärjestelmään.

Makkulan mukaan hovioikeuden päätös on tärkeä paikallisen sopimisen kannalta – ja Suomen Yrittäjien tavoitteiden mukainen.

Myös korkein oikeus on linjannut luottamusvaltuutetun asemaa

Turun hovioikeus päätyi ratkaisuunsa äänestyksen jälkeen äänin 2–1.

– Siinä mielessä hovioikeus oli kuitenkin yksimielinen, että myös äänestyksessä vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos oli perusteluissaan samaa mieltä muiden kanssa siitä, että järjestäytymättömällä työnantajalla ei ole velvollisuutta hyväksyä ammattiliiton valitsemaa luottamusmiestä. Hän oli kuitenkin eri mieltä päätöksen rikoslakipuolesta, Makkula huomauttaa.

Luottamusvaltuutetun asemaan liittyen myös korkein oikeus (KKO) on tehnyt merkittävän päätöksen. Vuonna 2017 KKO päätti, että työnantajaliittoon kuuluvassa yrityksessä ammattiliittoon kuulumattomat työntekijät voivat valita luottamusvaltuutetun, vaikka yrityksessä on jo luottamusmies edustamassa ammattiliiton jäseniä.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi