29.1.2021 klo 17:01
Uutinen

Vuoden koronateot auttoivat paikallisia yrittäjiä pandemian kurimuksessa: Kalajoki ja Lempäälä pokkasivat palkinnot

Kalajoen Yrittäjät ja Lempäälän Yrittäjät onnistuivat parhaiten auttamaan pienyrittäjiä koronakriisissä. Vuoden koronateko -palkinnot jaettiin Suomen Yrittäjien Vaikuttajafoorumissa.

Koronapandemia on koetellut yrityksiä eri puolilla Suomea. Moni yrittäjäyhdistys on toteuttanut korona-aikana erilaisia tempauksia, joilla on autettu yrittäjiä houkuttelemaan asiakkaita vaikeassa tilanteessa.

Suomen Yrittäjät haluaa nostaa yhdistysten antamaa apua esiin. Vuoden koronateko -kilpailuun kutsuttiin mukaan kaikki paikallisyhdistykset, aluejärjestöt ja toimialajärjestöt. Ehdotuksia Vuoden koronateoksi tuli kaikkiaan 16 eri puolilta Suomea. Yleisö sai äänestää voittajaa, joka julkistettiin tänään perjantaina järjestetyssä Vaikuttajafoorumissa.

Suomen Yrittäjien Vaikuttajafoorumi järjestettiin etäyhteyksin 29.1. Tilaisuuteen osallistui yli 700 Yrittäjien luottamushenkilöä ja työntekijää eri puolilta Suomea.

Kalajoella rummutettiin paikallisia yrittäjiä

Äänestyksen voitti aivan ylivoimaisesti Kalajoen Yrittäjät. Yrittäjäyhdistys halusi tehdä jotain konkreettista paikallisten yritysten hyväksi.

Yhdistys perusti Kalajoenkaupat.fi -verkkosivun, johon se kokosi paikallisten yritysten palveluita verkkokauppalinkkeineen. Mukana olivat myös Himangan yrittäjät ja Kalajoen kaupunki. Kalajoen kaupat ja palvelut -sivu Facebookissa jatkoi paikallisten yritysten näkyvyyttä. Sivun 1750 seuraajaa on Kalajoen kokoisessa kaupungissa paljon. Sivulla näkyy muun muassa yritysten tarjouksia.

– Idea tuli, kun liikkumisrajoitukset alkoivat. Halusimme tukea paikallisia yrittäjiä, joista läheskään kaikilla ei ole omaa verkkokauppaa. Samalla rohkaisimme paikallisia asukkaita ostamaan yritysten lahjakortteja, yhdistykset puheenjohtaja Heini Salmu kertoo.

Joulun alla Kalajoen Yrittäjät toteutti 23 videota paikallisista yrityksistä. Niitä esitettiin sosiaalisessa mediassa. Videoissa muistutettiin turvallisesta asioimisesta liikkeissä ja vinkattiin joululahjaideoista paikallisissa yrityksissä. Samaan yhteyteen paikallislehteen toteutettiin visuaalisesti kaunis joululiite.

Salmun mukaan äänestystulokseen vaikuttivat todennäköisesti myös yrittäjien työhyvinvointiin ja digiosaamiseen keskittynyt hanke, jonka aikana järjestettiin 30 koulutusta.

– Nöyrän kiitollisena otan tämän palkinnon vastaan.

Lempäälässä syntyi Me-henki

Toiseksi äänestyksessä nousi Lempäälän Yrittäjät, joka oli valintaraadin suosikki. Lempäälässä yrittäjäyhdistys, kunta ja lukiolaiset halusivat auttaa koronakriisissä yhdessä. Toiminta aloitettiin nuorten yrittäjyyskurssilla, jossa yrittäjyysoppien jakamisen lisäksi tehtiin harjoitustyönä markkinointisisältöjä paikallisille yrittäjille.

Kurssin päätyttyä työtä jatkoivat kunnan kesätyöntekijät, jotka jakoivat sosiaalisessa mediassa tarinoita yrittäjistä ja Lempäälän kesästä. Paikalliset viestintäyrittäjät auttoivat kesätyöntekijöitä sisältöjen tekemisessä.

– Tavoitteena oli panostaa nuorten yrittäjyyden kehittämiseen, mutta samaan aikaan kun koronaepidemia alkoi, nuoret tekivät aloitteen ja halusivat olla apua yrittäjien korona-ahdingossa, Lempäälän Yrittäjien puheenjohtaja Ismo Paananen kertoo.

Sisältöjä koottiin Olemmelempäälästä.fi -sivustolle. Mukaan saatiin 80 yrittäjää, joista laadittiin henkilökuvia nuorten ja ammattilaisten voimin. Kesän jälkeen sisältöjä markkinoitiin sosiaalisessa mediassa. Somekampanjan ytimeen syntyi musiikkivideo, jossa kuvattiin paikallisia eri alojen yrittäjiä omissa töissään. Video toteutettiin paikallisten yrittäjien yhteistyönä. Yrittäjät saivat myös Olemmelempäälästä.fi -paitoja.

– Monet yrittäjät olivat kiitollisia avusta. On vaikea sanoa, paljonko näkyvyys toi kauppaa, mutta toisaalta apu oli yrittäjille maksutonta. Tämän kaiken taustalla oli se tärkeä tavoite, että periksi ei anneta. Lähdimme rakentamaan yhteishenkeä.

Paananen myöntää, että ei uskonut palkintoon.

– Kun katsoimme mitä kilpailijat ovat tehneet, niin ajattelimme että palkintoa ei tule. Onhan tämä älyttömän hienoa. Tänään meillä on kisastudio pystyssä!

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi