1.2.2021 klo 13:42
Uutinen

Laki muuttui, velkojat voivat jälleen käyttää konkurssiuhkaista maksukehotusta – ”Määrät nousevat päivittäin”

Asiantuntija muistuttaa, että velkajärjestely voi olla vaihtoehto vaikeuksissa olevalle toiminimiyrittäjälle.

Tilapäinen, konkurssiin hakemista vaikeuttanut lakimuutos päättyi tammikuun lopussa. Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula pitää todennäköisenä, että käräjäoikeuksiin tulevat konkurssihakemuksien määrät nousevat jo lähipäivinä.

– Menee hetki ennen kuin lakimuutos alkaa kunnolla näkyä, todennäköisesti viikkoja, mutta määrät varmasti nousevat alkuun päivittäinkin enemmän ja tasoittuvat sen jälkeen.

Yle kertoo, että konkurssien vireilletuloja oli kirjautunut maanantai-iltapäivään mennessä oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmään liki kolminkertainen määrä viime viikkoiseen verrattuna. Vuosi sitten helmikuussa konkursseja laitettiin vireille keskimäärin 8–10 hakemuksen päivävauhtia. Lähes puolet hakemuksista on jättänyt Verohallinto.

– Tiedämme, että konkurssien määrä tulee lisääntymään kevään aikana. Tämä johtuu siitä, että velkojat voivat jälleen käyttää konkurssiuhkaista maksukehotusta. Normaalioloissa velkoja voi hakea yritystä konkurssiin, jos tämä ei ole maksanut velkaa seitsemän päivän kuluessa maksukehotuksen saatuaan. 1.2.-31.9. välisenä aikana maksuaikaa on vähintään 30 päivää, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen selvittää.

Tyyntä myrskyn edellä?

Asiakastiedon tuore tilasto kertoo, että tammikuussa konkurssien määrä oli vielä pienempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tammikuussa konkurssiin asetettiin 106 yritystä, mikä on 35 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Asiakastiedon Datakatsauksen mukaan määrä oli myös selvästi pienempi kuin vuosina 2018 ja 2019.

– Monilla toimialoilla, kuten ravitsemistoiminnassa, majoituksessa ja koulutuksessa liikevaihto on laskenut ja liikevoitto suorastaan romahtanut. Samalla kuitenkin huomasimme omavaraisuusasteen hiukan vahvistuneen. Asiakasyritysten taloudellista tilannetta kannattaa tietysti seurata tarkasti, koska toimialojen sisälläkin vaihtelu on suurta, Enento Groupin toimitusjohtaja Jukka Ruuska kertoo. Asiakastieto on osa Enento Groupia.

Tratan käyttämistä perintäkeinona on tilapäisellä lailla rajoitettu. Tämä näkyy selvästi tammikuun trattaprotestien määrässä. Datakatsauksen mukaan tammikuussa protestoitiin 2 300 trattaa eli vain noin kolmannes verrattuna 2020 tammikuuhun.

Vaihtoehtona voi olla velkajärjestely

Vaikeuksissa oleville toiminimille velkajärjestely voi olla varteenotettava vaihtoehto yritystoiminnan lopettamiselle. Velkajärjestely ei ole mahdollinen avoimille yhtiöille, kommandiittiyhtiöille eikä osakeyhtiöille. Velkajärjestelyssä maksuohjelma kestää pääsääntöisesti kolme vuotta.

Yrittäjä maksaa velkajärjestelyssä velkojaan kolmen vuoden aikana suunnitelman mukaisesti. Kun maksuohjelma loppuu, yrittäjä vapautuu veloistaan. Velkajärjestelyyn pääsyä haetaan Oikeusaputoimiston Talous- ja velkaneuvonnasta.

Velkajärjestely sopii yrityksen tervehdyttämismenettelyksi, kun elinkeinotoiminta perustuu pääsääntöisesti yrittäjän omaan työpanokseen ja toiminta on pienimuotoista. Yrityksen liiketoiminnan pitää olla niin kannattavaa, että yrittäjä selviytyy uusista velvoitteista, jotka syntyvät maksuohjelman aikana.

Yrittäjien Tiina Toivonen korostaa, että tervehdyttämismenettelyihin pitää hakeutua mahdollisimman ajoissa, koska tällöin yritystoiminnan tervehtyminen on todennäköisempää.

Lataa täältä Yrittäjien laatima tietopaketti konkurssista.

Päivitetty 2.2.2021: Lisätty uusimmat tiedot konkurssihakemusten määrän lisääntymisestä.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi