4.2.2021 klo 09:02
Uutinen

Datasta kasvua – Siivousyritys Sivexin uusi digitaalinen johtamisalusta kehittää työyhteisön osaamista

Puhtaanapitoalan yritys Sivex pyrkii johtamaan osaamisen kehittämistä alustaliiketoiminnan ja siitä syntyvän datan avulla. Sivex on ollut mukana Sitran datapohjaisen liiketoiminnan kehittämisen yritysohjelmassa.

Syksyllä 2020 alkaneessa IHAN-yritysohjelmassa noin 20 pk-yritystä lähti syksyllä 2020 luomaan uutta liiketoimintaa datasta.

– Sivex Oy on jo kehittänyt yhden digitaalisuuteen perustuvan, työntekoa ja johtamista edistävän työkalun, e-Tunti- ohjelmiston, mutta aidosti datan hyödyntämiseen pohjautuva toiminta tuo uusia mahdollisuuksia perusliiketoiminnan kehittämiseen, kertoo toimitusjohtaja-yrittäjä Monika Põldkivi.

Põldkiven mukaan he tuovat koulutussovelluksen juuri työtehtäviin ja työpaikalle.

– Emme pärjää yksin sovelluksen markkinoille tuomisessa emmekä kehittämisessä, vaan tarvitsemme yhteistyökumppaneita. Tavoitteemme on work smarter, not harder.

Toimialan haasteina on matala koulutustaso, työntekijöiden suomen kielen osaamisen puute ja korkea vaihtuvuus.

– Tavoitteenamme on ammattitaitoinen henkilökunta. Kun he ovat ammattitaitoisia, he ovat todennäköisimmin myös pitkäaikaisia työntekijöitä. Samalla työntekijäkulut vähenevät, koska uudelleen kouluttaminen ja työntekijöiden vaihtuvuus on kallista.

Esimerkiksi itsepuhdistavien uunien ja robotti-imurien käyttö edellyttää perehdyttämistä uusiin työmenetelmiin ja -laitteisiin.

Sitran yritysohjelma helpottaa datapohjaisen liiketoiminnan kehittämistä

Sitra haluaa luoda mallin, joka helpottaa datapohjaisen liiketoiminnan kehittämistä. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty IHAN-yritysohjelma. Pk-yritykselle dataan perustuvan liiketoiminnan kehittäminen on haastavaa.

Sivex Oy on pääkaupunkiseudulla 30 työntekijän voimin toimiva suomalainen, virolaisten maahanmuuttajien perustama puhtaanapitoalan yritys, jonka asiakkaista 60 prosenttia on kotitalouksia ja 40 prosenttia yrityksiä.

Põldkiven mukaan tavoitteena on myös tehdä toimialasta houkuttelevampi.

– Yksi tavoite on integroida ulkomaalaiset työntekijät yritykseemme ja yhteiskuntaan. Toki samalla yrityksen arvo nousee ja brändi paranee.

Siivousala on hyvin kilpailtu ala.

– Ei tarvitse säästää työntekijän selkänahasta, vaan voi tehostaa toimintoja.

Yrittäjä Monika Põldkiven mukaan heidän tavoitteensa on saada bisnesenkeleitä tai sijoittajia mukaan, jotta uutta liiketoimintaa voitaisiin kehittää nopeammin.

Sivexin yrittäjä: ”Maailma muuttuu niin nopeaa vauhtia, ja meidän pitää pysyy perässä”

Mitä haluat vinkata pk-yrittäjälle, joka kiinnostunut datalähtöisen liiketoiminnan kehittämisestä?

– Ensin kannattaa tehdä selväksi, mikä on oikeasti se data. Sen jälkeen voit kehittää uutta liiketoimintaa huomattavasti nopeammin, ja saat siitä paljon irti, Põldkivi kertoo omasta kokemuksestaan.

– Tällä hetkellä maailma muuttuu niin nopeaa vauhtia, meidän pitää pysyy perässä maailman tarjoamissa muutoksissa. Jos lähtee nyt mukaan, tulee voittamaan asioita. Jos lähtee muutaman vuoden päästä, on jo odottamattomasti myöhässä.

Sitran ohjelma tarjoaa maksutta yritysten käyttöön datatalouden sääntökirjan.

Lisätietoa Sitran IHAN-yritysohjelmasta.

Kuva: Sivex Oy

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi