19.2.2021 klo 12:45
Uutinen

Tiesitkö tästä EU:n koronatuesta? Tavaramerkkihakemuksiin haettavissa 1500 euron avustus

EU-koronatuki tavaramerkkihakemuksiin on voimassa vuoden 2021 loppuun.

Pk-yritys on voinut vuoden alusta alkaen hakea tukea tavaramerkki- ja mallioikeushakemusmaksuihin. Kyseessä on EU-tasolla poikkeuksellinen tukimuoto.

– Kyseessä on Euroopan komission hanke, jolla pyritään tukemaan pk-yrityksiä koronatilanteessa, jotta ne voisivat suojata aineetonta omaisuuttaan, Patentti- ja rekisterihallituksen johtava neuvontalakimies Tuulimarja Myllymäki kertoo.

Tuen myöntää Euroopan unionin teollisoikeusvirasto EUIPO. Tukea voi saada sekä Patentti- ja rekisterihallitukselle tehtäviin kansallisiin hakemuksiin että EUIPOon tehtäviin EU-tavaramerkki- ja mallioikeushakemuksiin. Kansalliset tavaramerkit ja mallioikeudet antavat suojaa Suomen alueella ja EU-tavaramerkit ja mallioikeudet ovat suojattuja koko EU-alueella.

Jälkikäteen maksettavan korvauksen suuruus on 50 prosenttia hakemusten perusmaksuista. Tukea voi saada enintään 1500 euroa yritystä kohti.

Hakija, toimi näin

Hakijan on ensin tehtävä tukihakemus EUIPOlle, joka lupaa viikon aikana vastauksen siitä, täyttyvätkö tuen ehdot.

– Jos hakija saa vastauksen siitä että tuki myönnetään, hän tekee tavaramerkki- tai mallioikeushakemuksen. Kun se on tehty, haetaan korvaus EUIPOlta, Myllymäki opastaa.

Korvaus haetaan sähköisesti ja se maksetaan kuukauden kuluessa. Tukea voi saada vain kerran.

– Jos yritys hakee useampaa tavaramerkkiä, se voi saada alennuksen useamman merkin osalta, mutta tällöin merkkejä pitää hakea samalla kertaa.

Hakujaksoja on vuoden 2021 aikana viisi. Seuraava hakujakso alkaa 1.3.2021. Tukea myönnetään myös teollis- ja tekijänoikeuksien IPR-esianalyysipalveluihin (IP Scan) jäsenmaissa, joissa palvelu on saatavilla. Suomessa palvelu on tarjolla arviolta toukokuussa.

Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä pitää tukea avokätisenä.

– Erityisesti EU-tavaramerkin hakemiseen tuki on jo merkittävä. Myös tulossa oleva esianalyysipalvelu on mainio tilaisuus pk-yrityksille saada yrityksen aineettomien oikeuksien potentiaali selvitettyä.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi