Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Kustannustuki III sopii paremmin myös yksinyrittäjille – Laki voimaan arviolta huhtikuun puolivälissä

Kustannustuki kolmonen sisältää pienyrittäjätuen, jonka piirissä ovat myös yksinyrittäjät.

Hallitus antoi keskiviikkona esityksen kustannustuen jatkosuunnitelmista, joiden mukana on myös pienyrittäjätuki. Tuki yksinyrittäjille on sisällytetty pienyrittäjätukeen.

– Tavoitteena on tukea entistä joustavammin sekä isoja että pieniä yrityksiä ja yksinyrittäjiä. Kaikkien alojen yritykset voivat hakea tukea. Selvitämme parhaillaan myös mahdollisia tapoja tukea tapahtuma-alaa erikseen, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo tiedotteessa.

Suomen Yrittäjät pitää esitystä myönteisenä.

– Yksinyrittäjät ovat odottaneet lisätukea viime syksynä päättyneen hakukierroksen jälkeen pitkään ja nyt vielä haettavissa oleva kustannustuen toinen hakukierros ei ole spekseiltään yksinyrittäjille sopinut. Yksinyrittäjien yhteydenotot ovat kasvaneet ja sävy on hätääntynyttä. Moni kokee aiheellisesti, että mitta on täyttymässä, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Yksinyrittäjätuki oli edellisellä kierroksella 2 000 euron kertakorvaus. Alusta asti on ollut selvää, että yksinyrittäjät tarvitsevat lisätukea ja Suomen Yrittäjät on edistänyt toista kierrosta voimakkaasti. Valmistelu on ollut hidasta, joten tieto siitä, että yksinyrittäjät on lopulta huomioitu, on hyvä uutinen.

Lue Myös: Yksinyrittäjät tarvitsisivat tukea, mutta ovat väsyneitä – "Meidän yrittäjien on vaikea sopia kriteerien raameihin, mutta kassa on tyhjä"

Periaatteet pysyvät samana

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kustannustuen perusperiaatteet säilyvät ennallaan. Kustannustuen kolmas hakukierros olisi tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020.

Yrityksen oman liikevaihdon lisäksi arvioitaisiin yrityksen toimialan liikevaihdon laskua, kuten aiemmillakin hakukierroksilla. Jos toimialan liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella, yritys voi hakea kustannustukea ilman lisäperusteluja, jos muut tuen ehdot täyttyvät. Valtiokonttori voisi edelleen myöntää tukea harkinnanvaraisesti myös niille yrityksille, jotka eivät kuulu tiettyyn toimialaan.

TEM toteaa, että yksinyrittäjät ja pienyritykset ovat aiemminkin voineet hakea kustannustukea, mutta edellisillä hakukierroksilla on havaittu, että pienimpien, alle 70 000 euron vuosiliikevaihdon yritysten kustannustukihakemuksista on hylätty yli 80 prosenttia. Pääsyy tukihakemuksen hylkäykselle on ollut tuen jääminen laskennallisesti alle 2000 euron alarajan.

Vaatimuksena on, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2 000 euroa. Jatkossakaan ei olisi alarajaa sille, mikä tukeen oikeutetun yrityksen liikevaihdon tulee olla.

Suomen Yrittäjät pitävät hyvänä asiana esityksessä sitä, että nyt minimisumma tuessa on 2 000 euroa, eli summa voi olla enemmänkin yrittäjän liiketoiminnan laajuudesta riippuen.

– Tuota minimisummaa vielä tutkimme siitä näkökulmasta, että tuki osuisi mahdollisimman monelle yksinyrittäjälle. Arvioimme myös muita yksityiskohtia, Kujala toteaa.

Kaikki Y-tunnuksen haltijat tuen piiriin

Suomen Yrittäjät jättää lausuntonsa hallituksen esitykseen 24.2 mennessä, mutta Kujala nostaa esiin hyviä kehitysaskelia yksinyrittäjien kannalta. Yksi niistä on se, että kuntien ja kaupunkien sijaan, yksinyrittäjät hakisivat tämänhetkisen tiedon valossa tukea Valtiokonttorista, kuten muutkin kustannustuen hakijat.

– Kunnat ja kaupungit suoriutuivat tuen jakamisesta kohtuullisen hyvin, mutta jakamisen aloitusaikataulussa oli jopa viikkojen ero kunnasta riippuen. Valtiokonttorin järjestelmät ovat kevyempiä, ja esimerkiksi verovelkatodistusta ei tulkintamme mukaan tarvitse esittää, Kujala toteaa.

Kujalan mukaan hakuvaiheessa on varmistettava riittävät käsittelyresurssit ja, että Valtiokonttorista on saatavilla riittävästi ohjeistusta.

Esityksen mukaan tuen piiriin kuuluisivat kaikki y-tunnukselliset yrittäjät, jolloin päätoimisuutta ei tarvitse erikseen todistaa. Tämä mahdollistaa muun muassa eläkeläisyrittäjien pääsyn mukaan tuen piiriin.

Yrityksen toimialaluokitus ei ole sitova, kuten se ei ole ollut edelliselläkään kierroksella.

Lakiesityksen lausunnot annetaan lähipäivinä ja se on eduskunnan käsittelyssä maaliskuun yli. Tuki tulee haettavaksi Valtioneuvoston alustavan aikataulusuunnitelman mukaan huhtikuun puolivälissä.

 

Kuva Getty Images

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi