Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Raha

"Suomalainen" sijoitushuijaus leviää maailmalla, keulakuvana tekaistu Matias Lappo – Lupasi jopa kolmen prosentin tuottoa päivässä

Wiseling on mainostanut sijoittavansa rahoja muun muassa kryptovaluuttoihin.

Wiseling-nimellä kulkeva sijoitushuijaus on nostanut Suomen maailmankartalle ikävässä valossa. Kyseinen huijaus sai alkunsa vuonna 2019 mutta Suomessa se on pitänyt matalaa profiilia. Huijaus on kohdistettu yksittäisiin Aasian ja Kauko-idän maihin kuten Iraniin, Pakistaniin ja Etelä-Koreaan. Tapauksia on paljastunut myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Suomi kytkeytyy kuvioon vahvasti Wiselingin mainosvideoiden ja somepostausten kautta. Niissä esiintyy tekaistu henkilö nimeltä Matias Lappo. Todellisuudessa miestä esittää palkattu näyttelijä.

Tietokirjailija Petteri Järvinen on noussut vastaavien huijausten äänitorveksi Suomessa. Äänekkäästi sosiaalisessa mediassa huijauksista kertova Järvinen on vastannut ympäri maailmaa huijatuksi tulleiden yhteydenottoihin. Hän on aikaisemmin kirjoittanut tietokirjan Onecoin-sijoitushuijauksesta.

Ensimmäisenä Wiselingista uutisoi Suomessa Seura-lehti.

Traagisia tarinoita huijatuilta

Wiselingiä mainostettiin sijoituspalveluna, joka on luvannut jopa kolmen prosentin tuottoa päivässä. Sijoituksia on tarjottu esimerkiksi johdannaisiin, osakkeisiin ja kryptovaluuttoihin.

Kaava on sama kuin muissa vastaavanlaisissa huijauksissa.

– Huijattujen ihmisten rahat on luvattu sijoittaa eteenpäin, mutta näin ei ole tietenkään tehty. Tyypillistä tällaisille huijauksille on, että alkuvaiheessa ihminen pystyy nostamaan "voittoja" ulos. Ne ovat kuitenkin muiden huijattujen rahoja, eivät sijoitustuottoja. Tämä herättää ihmisissä luulon siitä, että kyseinen palvelu todellakin tuottaa isoja voittoja. Homma pyörii niin kauan, kunnes uusia tulijoita riittää. Kun virta pysähtyy, huijaus loppuu ja sivut suljetaan, Järvinen kertoo.

Tällä hetkellä ei ole tietoa, mistä Wiseling on lähtöisin. Epäilyt kohdistuvat Venäjä-Ukraina -akselille.

Järviselle on viime aikoina tullut useita yhteydenottoja muun muassa iraninaisilta huijatuilta. Heistä osa on "sijoittanut" Wiselingiin kaikki säästönsä. Telegram-pikaviestipalvelussa huijatut kertovat traagisia tarinoita ja ovat itsemurhan partaalla. 

– Mielelläni antaisin poliisin numeron, johon ottaa yhteyttä, mutta kun kukaan ei tutki asiaa Suomessa, en voi tehdä niin. Mitään keinoja huijattujen auttamiseksi ei ole, Järvinen pahoittelee.

Iranilaiset käyneet peräämässä rahojaan Suomessa

Yrittäjäsanomat tavoittaa Järvisen Helsingin Itäkeskuksesta, missä hän on selvittämässä asiaa pääkallopaikalla Regus-toimistohotellin tiloissa. Eli siellä, missä Wiseling on kertonut toimivansa. Nyt jo suljetuilla verkkosivuilla Wiseling julkaisi valokuvia toimistostaan ja tarkan postiosoitteen.

 

Järvinen sai paikan päällä vahvistuksen siitä, että kyseisiä tiloja ei ole koskaan ollut Reguksessa.

Paikan päällä on käynyt muitakin. Etupäässä iranilaisia huijattuja. Poliisia ei sen sijaan ole näkynyt.

Wiselingistä varoitettiin Suomessa Finanssivalvonnan toimesta jo viime marraskuussa. Poliisi ei ole kuitenkaan tutkinut asiaa. Se on vaikeaa, koska huijaus ylittää usean eri maan rajat.

Suomen lippu esillä promovideoissa

Järvisen mielestä viranomaisten tulisi astua esiin vähintäänkin tiedottamalla, että kyseessä ei ole suomalainen yritys.

– Jonkinlaista julkisuushaittaa tästä seuraa koko Suomen imagolle, kun sana Wiselingista leviää maailmalla. Jollain tavalla tätä voisi tutkia Suomessa, koska kyseisellä yhtiöllä on merkintöjä kaupparekisterissä. Tosin kyseisten yritysten vastuuhenkilöt eivät ole tienneet asiasta mitään eli he ovat joutuneet identiteettivarkauden kohteeksi. Jonkun Wiselingin takana olevista henkilöistä on kuitenkin täytynyt käydä Suomessa, hän uskoo.

Wiselingin videoilla on näkynyt Suomen lippuja sekä varsin aidon näköinen suomalainen joulumaisema. Wiseling on pyrkinyt todistelemaan Lapon identiteettiä henkilökortilla ja passilla, joissa näkyvä henkilötunnuksen tarkistusnumero ei kuitenkaan täsmää.

Wiseling on pyrkinyt kasvattamaan uskottavuutta isoilla livetilaisuuksilla. Yksi sellainen järjestettiin vielä äskettäin Dubaissa.

Järvinen pitää todennäköisenä, että huijaukseen on sekaantunut Suomen kansalaisia.

– Yksi esittelyvideoista oli dubattu aidolla Suomen kielellä. Pidän myös hyvin mahdollisena, että huijattujen joukossa on suomalaisia.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi