26.2.2021 klo 13:41
Uutinen

Sähköpostissa tarjottiin avokätistä sijoitusta, yrittäjän epäilys heräsi – Nopea googlaus hiljensi huijarin

Turkulaisen Cutosense-startupin toimitusjohtaja ja yksi pääomistajista Mikko Vesa sai äskettäin sähköpostin, joka vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Näin myös oli.

Turkulainen startup-yrittäjä Mikko Vesa sai äskettäin sähköpostia Raymond Harris -nimellä esiintyneeltä ja Max Capital Holdingin pääomasijoittajaksi itseään mainostaneelta henkilöltä, joka kertoi olevansa kiinnostunut sijoittamaan turkulaisyritykseen.

– Tuntui oudolta, että täysin tyhjästä tulee sähköpostia ilman, että olemme tavanneet missään tai olleet edes samassa seminaarissa. Teoriassa olisi toki voinut käydä niin, että kyseinen henkilö olisi kuullut pitchaukseni jossain ja lähestynyt sen perusteella. Olen kiertänyt paljon erilaisissa startup-tapahtumissa.

Vesa vastasi ensimmäiseen yhteydenottoon ja liitti mukaan yrityksen esittelyn. Vastaukseksi hän sai Harrisin viestin, jossa tämä kertoi olevansa kiinnostunut jatkamaan keskustelua.

– Hän tarjosi vaihtovelkakirjalainaa neljän prosentin korolla. Epäilys heräsi tässä kohtaa, sillä yleensä sijoituspäätökset eivät tule näin nopeasti.

Laina-ajan jälkeen Harris ehdotti joko lainan takaisinmaksua tai jonkinlaista osakkuutta yrityksessä.

Googlaus paljasti vilpin

Vesa teki rutiiniluontoisen selvityksen ja teki Google-haun kyseisestä pääomasijoitusyhtiötä sen yritysrekisteritunnuksen perusteella.

– Max Capital Holdingin sivuilta löytyi y-rekisteritunnus Yhdysvaltain Nevadan osavaltioon. Tunnus johti kuitenkin kaivoskoneita valmistavaan yritykseen. Kirjeenvaihto loppui kuin seinään, kun kysyin, miksi tämän toisen yrityksen tunnus on sama kuin heillä.

Vesa uskoo, että jos keskustelua olisi jatkettu, huijaus olisi ennen pitkää paljastunut varmuudella.

– Todennäköisesti he olisivat vaatineet sijoitukselleen jonkinlaista panttimaksua tai alkusijoitusta meidän puoleltamme. Tällöin kyseessä olisi selkeästi ollut huijaus. Toinen vaihtoehto on rahanpesuyritys.

Yrittäjä ei osaa sanoa, mistä maasta sähköposti lähetettiin.

– En ollut puheissa hänen kanssaan, joten mahdollinen murre ei paljastanut tekijän olinpaikkaa. Toivottavasti tämän tapauksen kertominen onnistuu pysäyttämään edes yhden huijauksen.

Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen kehottaa selvittämään perusasiat epäilyttävästä yrityksestä.

– Jos tällaisia yhteydenottoja tulee ulkomaisilta itsensä sijoittajiksi esitteleviltä henkilöiltä, on syytä huolellisesti tehdä jonkinlainen selvitys siitä, millaisesta yrityksestä on kyse ennen kuin sitoutuu mihinkään tai ainakaan lähtee yhteistyöhön tällaisten yritysten kanssa.

Vesan yritys Cutosense kehittää mittalaitetta kroonisten haavojen hoitoon. Elektrodilaastari mittaa ihon eri kerrosten bioimpedanssia.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi